Lee Childsin kirjojen päähenkilö Reacher toisessa elokuvassaan. Pääosassa kivenkovana entisenä sotilaspoliisimajurina toiminnan huippunimi Tom Cruise.

 

Jack Reacher (Tom Cruise) on kulkuri jolla on takanaan merkittävä sotilasura. Entinen sotilaspoliisin majuri on kiven kova tappelija, rettelöitsijä ja etsivä. Reacherilla on nopeat hoksottimet ja kylmät hermot sekä mittavat lähitaistelutaidot unohtamatta erinomaista päättelykykyä. Kun Reacher saapuu tapamaan puhelintuttavaansa majuri Susan Turneria (Cobie Smulders) päämajaan, niin saa hän tietää että majuri on pidätetty epäiltynä vakoilusta ja pian Reacher itsekin on kohteena tuntemattomalle taholle. Alkaa armoton ajojahti.


Ensimmäinen Jack Reacher elokuva oli todella nokkela trilleri huumorilla ja toiminnalla. Toiminta oli nopeaa ja näyttävää, samalla kun huumori hyvin ajoitettua ja toimivaa. Ensimmäisen elokuvan juoni oli hyvin rakennettu ja kokonaisuudessaan elokuva onnistui pitämään Reacherin mysteerinä, samalla asettaen hänet kovien paikkojen eteen.

Toisen elokuvan kanssa Reacher on jo tuttu hahmo. Enigmaattisuutta ei juuri ole mutta elokuvan on juoneltaan silti hyvä ja osittain jopa parempi kuin edeltäjänsä. Pahisten motiivit tuntuvat uskottavammilta ja muutenkin pahisrintamalla jatko-osa voittaa 2-0. Pääpahista kätyreineen on paljon parempi kuin ensimmäisessä elokuvassa. Ensimmäisen elokuva Werner Herzog oli kyllä hyvin tehty ja kiinnostava pahis, mutta kyllä Robert Knepper on samaa tasoa ja lyhyemmässä ajassa. Sen sijaan surkean Jai Courneyn tilalla on paljon parempi kätyri hahmo, Patrick Heusinger.

Cobie Smulders on erinomainen Turner mutta hahmo itsessään jää ikävän käyttämättömäksi. Vaikka Smulders tekeekin erinomaisen suorituksen, niin ei hahmo tunnu olevan järin moniulotteinen, suhteellisen normaali sotilasupseeri, ei mitenkään huono mutta ei myöskään järin ihmeellinen. Ensimmäisen elokuvan Helen Rodin oli Rosamund Piken esittämänä paljon toimivampi, osittain siksi että hän ei ollut yhtään kuin Reacher. Turner on kuin Reacherin naispuolinen vastine.


Elokuvan ykkösnimi on kuitenkin ansaitusti Tom Cruise. Cruise on Reacherina erinomainen, todella erilainen kuin kirjojen versio, mutta yhtä kova. Oli sitten kyse mistä tahansa puolesta niin Cruise hoitaa homman kotiin. Ensimmäinen elokuva teki erinomaisesti huumorin ja toiminnan yhdistelemisen kun Reacher tuntui aina olevan askeleen edelle vastustajiaan mikä sai hänet tuntumaan todellakin voittamattomalta. Tällä kertaa sellaisia hetkiä ei juuri tule.

Mitä tulee toimintaan niin Reacher on jälleen tulessa ja toiminta on tällä kertaa näyttävämpää, mutta ne lyhyet hetket joissa Reacher todella loisti ensimmäisessä elokuvassa eivät kanna samalla tavalla. Tuntuu että jatko-osa on paljon toimintapainotteisempi. Reacher puolestaan on tällä kertaa asetettu itsensä tasoista vihollista vastaan, kun hän joutuu oikeasti taistelemaan voittaakseen.


Elokuvassa mukana oleva Samantha tuntuu turhalta juonikuviolta joka on selkeästi elokuvan heikoin osuus. Tavallaan tätä kautta pystytään käsittelemään muutamia näppäriä seikkoja, mutta varsinkin lopussa tämä asetelma tuntuu tarpeettomalta, sillä ihan hyvin olisi pärjätty ilmankin, pelkästään Reacherin ja Turnerin voimin.

Muutenkin jos elokuvaa vertaa juonellisesti edelliseen, niin tuntuu että se jokin uupuu, erityisesti aivan lopussa. Ensimmäinen elokuva loppui todella hyvin, onnistuen jopa hieman näpäyttämään. Tällä kertaa jotakin tuntuu todellakin puuttuvan ja elokuvasta jää tyhjempi olo.

Toiminta ja jännitys ovat kumpikin samalla tasolla kuin aiemmin ja näyttelijäsuoritukset ovat myös erinomaisia, osittain jopa parempia kuin aiemmin. Se mikä todella puuttuu, on se näppäryys ja huumori. Monet Reacherin temput eivät tunnu kantavan samaa painoa kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka ne ovatkin aina niin hyviä. Sanoisin että suurin syy miksi jatko-osa ei ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä on siinä, että se yrittää liikaa eikä huomioi niitä pieniä asioita samalla tavalla kuin edeltäjä. Siitäkin huolimatta, Jack Reacher: Never Go Back on hyvä elokuva joka tarjoaa niin toimintaa kuin jännitystäkin.


Tiivis kokonaisuus tarjoaa hyvää viihdettä, hyviä roolisuorituksia erinomaisella toiminnalla ja jännityksellä.

+ Tom Cruise

+ Toiminta

+ Jännitys

 

- Samantha asetelma tuntuu tarpeettomalta

- Ne pienet asiat tuntuvat puuttuvan

 

Arvosana: 7,7

 

Erityinen