Jack%20Sparrow.jpg?1550702834

Johnny Deppin viimeinen kerta Jack Sparrow'na

 

Karibian merirosvojen tarinat ovat edenneet viidenteen osaansa jossa monet tiet kohtaavat monella tavalla. Elokuva tuo mukanaan paljon uutta, mutta hyvin monia asia tuntuu samalla kertaalleen nähdyltä.

 

 

Jack Sparrow (Johnny Depp) ajautuu jälleen suureen seikkailuun kun monet epäonnistumiset saavat miehistön uskomaan että kapteeni Jack on menettänyt otteensa. Jack kohtaa samoihin aikoihin niin nuoren Henry Turnerin kuin Carina Smythin (Kaya Scodelario) joiden kummankin tiet ovat viemässä kohtia mystistä Poseidonin kolmikärkeä, jolla on kyky poistaa mikä tahansa, ellei jokainen, meren kirous. Henryä ohjaa halua vapauttaa isänsä Will kirouksesta, kun taas Carina uskoo että hänen isänsä ohjasi hänet tälle matkalle, päiväkirjan kautta. Matkaan sekoittuu lopulta myös nykään merirosvoista mahtavimpiin kuuluva Hector Barbossa (Geoffrey Rush). Pääpahiksen virkaa toimittaa Jackille kaunaa kantava, aavemiehistöä komentava kapteeni Salazer (Javier Bardem).

Koska kyseessä on Pirates of the Caribbean on luvassa on todella paljon menoa, paljon paikasta toiseen säntäilyä, paljon tapahtumia ja siinä ohessa rutkasti huumoria ja toimintaa. Salazar's Revenge tosin on erittäin huono nimi elokuvalle, sillä se ei kerro oikein mitään, toisin kuin Dead Men Tell No Tales.


Mitä tulee yleiseen merirosvotunnelmaan, niin sen tämä elokuva tavoittaa nopeasti ja hyvin. Kyseessä on jälleen todella yliluonnollinen elokuva jossa merirosvoteemasta otetaan kaikki irti. On laivoja, miekkataisteluja ja vitsin vääntämistä kyseisen ajan uskomuksista ja asenteista.

Johnny Depp on huipputerässä Jack Sparrow'n roolissa. Jackin kauttaa saadaan monet naurut ja hauskoja tilanteita riittää. Toiminnallinen puoli on sekin hyvin läsnä mutta tässä vaiheessa tuntuu todella vahvasti siltä että Sparrow on jo selvästi vähemmän taistelija. Mutta jos haluaa lisää Jack "Sieppo" Sparrow'ta niin tämä elokuva tarjoaa sitä ja runsaasti. Pisteet Deppille.

Sarjan toinen vakiokasvo, Geoffrey Rushin esittämä Barbossa on edennyt myös pitkän matkan ja muuttunut selvästi enemmän kuin Sparrow. Tässä elokuvassa häneen saadaan aivan uusi puoli ja sitä kautta hahmosta otetaan todella paljon irti, varsinkin aivan lopussa. Sanoisin että Barbossa ei ole enää myöskään järin kova taistelija, vaan taktikko ja tilanteiden selvittelijä, mutta sitä tyyliä riittää edelleen.

Uusista naamoista Henry Turneria esittävä Brenton Thwaites on kuin uusi versio Will Turnerista. Hänessä ei ole oikeastaan mitään todella omaa, hän on vain uusi versio jo ennestään tutusta hahmosta.

Sen sijaan Kaya Scodelarion esittämä Carina on yksi elokuvan vahvimpia hahmoja eikä todellakaan uusi versio Elizabeth Swannista. Carina on uudenlainen hahmo ja helposti koko sarjan paras naishahmo. Hänessä on oikeasti jotakin omaa ja se on tuotu esiin todella hyvin. Tätä hahmoa käytetään erittäin hyvin muutenkin kuin vain viemään tarinaa eteenpäin ja hänessä on paljon enemmän sisältöä kuin aluksi vaikuttaa, helposti Deppin ohella elokuvan paras roolisuoritus.

Pääpahiksena pyörivä Javier Bardem on helposti elokuvan surkein. Salazar esitellään todella hyvin. Tapa jolla hän liikku on erilainen ja todella toimiva sellainen ja hiusten tyyli on sekin upea. Sisältöä olisi, mutta sitä ei vain käytetä kovin hyvin ja valtaosa ajasta tuntuu että Salazar on ihan yhtä tyhjän kanssa, puhumattakaan että elokuvan aikana hän ei saa aikaiseksi mitään kostoa, kuin nimi viittaisi. Salazar on sekundaversio Davy Jonesista (todella hyvästä pahiksesta) ja vielä surkea sekunda. Salazar on helposti elokuvasarjan surkein pahis Cutlet Beckettin ohella.


Tarinallisessa mielessä tämä elokuva sulkee tietyn ympyrän ja tuo todellakin jotain uutta peliin. Se kaikki tehdään kuitenkin sellaisella tavalla, että ajoittain tuntuu että tämä on kaikki nähty jollakin tavalla aiemmin. Kuten se, että Salazar on kuin yhdistelmä kirottua Barbossaa ja Davy Jonesia, mutta todella huonolla tavalla. Juonta sen kummemmin spoilaamatta, mukana on pari omaakin juttua jotka kyllä toimivat.

Pääosin tarina kuitenkin koostuu muutamista puolinokkelista hetkistä joita on tehty selvästi aiempaa huumoripitoisemmiksi ja todella usein tuntuu että Jack on entistä enemmän romminhuuruisempi onnella ratsastava renttu kuin aidoisti tehokasta peliä pelaava ovela piraatti. Hauska elokuva todellakin on mutta toimintaan olisi kaivannut vähän enemmän Jackia, sillä niitä taisteluita voisi todellakin olla enemmänkin.

Kun toiminta alkaa, niin se on ainakin näyttävää. Viimeinen yhteenotto on tehty hienosti ja viimeinen isku on monella tavalla yksi koko sarjan parhaista, vaikkakin Davy Jones kolmannessa ja Barbossa ensimmäisessä elokuvassa ovat edelleen parempia. Itse olisin kyllä toivonut tähän elokuvaan enemmän miekkailua sillä se on oikeasti yksi niitä asioita joita paremman pääpahiksen ohella oikeasti jäin kaipaamaan. Muutoin toiminta on hyvin tehtyä, viihdyttävää ja huvittavaa.


Pirates of the Caribbean sarjassa elokuva sijoittuu sinne keskitasolle. Jack Sparrow on loistava, Carina Smyth on erittäin hyvin tehty uusi hahmo, elokuva on hauska kuin mikä ja päättyy erittäin upeasti. Lopputekstien jälkeinen pätkä tosin sekoittaa aika hyvin kaikkea jo valmiiksi sekavassa sotkussa. Sen sijaan pääpahis on aivan surkea, miekkataisteluita olisi saanut olla enemmänkin ja tässä aletaan mennä aika kauas niistä oikeasti läheisistä merirosvoteemoista. Nelosen suuri vahvuus oli erityisen hyvin tehty Mustaparta ja kolmosen (sekä kakkosen) oli Davy Jones.

Sarjan jokaisella elokuvalla on ollut omat selvät heikkoutensa, mutta ne ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän katsottavia. Tämä elokuva on kokonaisuutena parempi kuin 2 ja 4, mutta huonompi kuin 3 ja 1. Mustan Helmen Kirous on edelleen sarjan paras, perässään Maailman Laidalla. Kuolleen Miehen Kirstu on edelleen se huonoin ja sitten Vierailla Vesillä.

Kokonaisuutena sarjan viides elokuva on selvästi huumoripitoisempi vauhdikas seikkailu jossa suurin valtti on edelleen Johnny Deppin esittämä kapteeni Jack Sparrow.

 

+ Kapteeni Jack Sparrow / Johnny Depp

+ Huumoripitoinen kokonaisuus

+ Vauhdikas ja toiminnallinen seikkailu

 

- Salazar / Javier Bardem on surkea pääroisto

- Miekkailua olisi saanut olla enemmän

 

Arvosana: 7,4

 

Loistava