Dan Brownin samannimiseen romaaniin perustavassa elokuvassa Tom Hanks palaa jälleen Robert Langdonin rooliin. Tällä kertaa aiheena on Danten Jumalainen Näytelmä, eli Dante's Inferno.

 

HUOM! Jos kirjat Inferno ja/tai Enkelit ja Demonit eivät ole tuttuja, niin mahdollisia spoilereita saattaa olla.

 

Robert Langdon (Tom Hanks) herää sairaalassa sekavana. Hyvin pian hän käsittää olevansa Firenzessä, häntä on ammuttu ja samalla hetkellä sairaalaan hyökkää poliisiksi pukeutunut nainen. Sienna Brooks (Felicity Jones) nimisen lääkärin avulla Langdon onnistuu pakenemaan sairaalasta. Vaikeudet ovat kuitenkin vasta alussa, sillä maailmaa uhkaa suuri vaara, aivan uudenlaisen ruton muodossa. Tähän ruttoon sisältyy paljon viittauksia Dantesta ja pian Langdonin symboliikan tiedot alkavat viedä häntä syvälle hämähäkin verkkoon, samalla kun ainakin kaksi tahoa ajaa häntä takaa.


Olen itse katsonut kaksi aiempaa elokuvaa jotka pohjautuivat Dan Brownin kirjoihin ja kokonaisuutena molemmat olivat oikein hyviä elokuvia. Ne olivat paikoin erilaisia kuin kirjat, mikäli oli ihan ok ratkaisu.

Tosin, elokuva Angels and Demons / Enkelit ja Demonit olisi ollut selvästi parempi, lähemmäs mestariteos, jos siinä olisi vain ollut mukana Carlo Ventresca, joka oli ehkä koko kirjan tärkein henkilö. Vaikk Ewan McGregor olikin timanttinen roolissaan, niin ei se ollut sama asia kun ne pari kaikkein tärkeintä asiaa puuttuivat tarinasta. Sanoisin että se oli Enkelit ja Demonit elokuvan suurin heikkous, kirjaa/elokuvaa spoilaamatta, tärkein osa jätettiin rumasti pois.

En nyt mene enempää siihen että kumpi on parempi kirja, Inferno vai Enkelit ja Demonit, ne ovat kuitenkin Dan Brownin kaksi parasta. Se on tosin helpompi kysymys, kummasta on tehty parempi elokuva?


Mitä tulee näyttelijäsuorituksiin niin Tom Hanks on samassa terässä kuin kahdella aiemmalla kerralla (Da Vinci-koodi sekä Enkelit ja Demonit), hän onnistuu Langdonina olemaan yhtä aikaa suunnattoman älykäs mutta silti samaistuttava ja kiinnostava persoona. Toinen elokuvan kantava voima on Felicity Jonesin esittämä Sienna, joka on parilla tavalla erilainen kuin kirjassa, mutta tarinan kannalta varsin onnistunut.

Kolmas avainhenkilö on Berntrand Zobrist (Ben Foster) joka on kuitenkin todella epäonnistunut hahmo sillä Foster ei tunnu yhtään siltä, miltä Zobristin pitäisi tuntua. 

Tästä kun tuntuu puuttuvan se jokin mitä yksi Brownin kirjojen parhaita hahmoja todella tarvitsisi. Nyt ei ole sama tilanne kuin Enkelien ja Demonien kohdalla. Siinä elokuvassa Ewan McGregor on erityisen onnistunut omassa roolissaan, mutta se elokuva sivuutti kaikki parhaat osat Carlo Ventrescasta, McGregor oli enemmän kuin sopiva rooliin, mutta Patrick McKenna, ei ole sama asia kuin Carlo Ventresca, yksi Brownin parhaita henkilöhahmoja. Infernossa tilanne on toisin päin. Zobrist on pitkälti sellainen kuin kuuluukin, mutta Foster on täysin väärä valinta rooliin. Tarinallisesti, tilanne on sama, tärkein osa puuttuu.


Tarina on hieman erilainen kuin kirjassa. Kaikki avainkohtaukset ovat mukana, muutama hieman erilaisena. Sanoisin että kaksi erittäin isoa käännettä on kuitenkin törkeästi jätetty pois. Mutta toisaalta, tämä seuraa täysin kaavaa edellisestä elokuvasta (Enkelit ja Demonit) jossa tarinan ehkä mehukkain osuus oli myös jätetty törkeästi pois. Ron Howard on hyvin rumasti tuhonnut kaksi Brownin parasta kirjaa elokuville, joista puuttuu ne kaikkein parhaimmat palat, jotka tekivät kirjoista niin hyviä.

Mitä elokuvaan tulee, niin omana kokonaisuuteen se on parilla todella isolla tavalla, erilainen. Erilaisuus ei kuitenkaan tarkoita etteikö kyseessä olisi hyvä elokuva. Inferno on hyvä trilleri jossa on mukana historiallista tietoja, oikeita paikkoja ja erittäin hyvin etenevä tarina. Mikäli kirja ei ole tuttu, niin tämä elokuva onnistuu tarjoamaan pari erittäin hyvää yllätystä. Jos kirja on tuttu, niin elokuvaversio on vähän vesittynyt versio. Angels and Demons ja Inferno ovat kaksi malliesimerkkiä siitä, miten elokuversio on huonompi kuin kirja.


Kun Infernoa miettii täysin erillään kirjasta, niin kokonaisuus on toimiva trilleri jossa monta hyvää käännettä, suhteellisen onnistunut näyttelijäroolitus ja paljon hyvää materiaalia jota on myös käytetty hyvin. Mikäli kirja ei ole tuttu, niin on täysin oma valinta että katsoako elokuva ensin, vai lukeako kirja ensin.

Inferno on trilogian elokuvista paras. Enkelit ja Demonit ei tuntunut yhtään niin hyvältä ilman avainkohtaustaan. Inferno menettelee myös ilman sitä. Johtuneeko sitten siitä että elokuvassa Zobrist ei ole yhtään niin hyvä kuin kirjassa, kun "pääroisto" oli epäonnistunut, niin häneen liittyvät yllätykset viruksen suhteen eivät olisi toimineet samalla tavalla, kun taas Enkelit ja Demonit tapauksessa, "pääroisto" oli erityisen onnistunut ja siksi juuri se harmittaa, kun hänen kanssaan ei menty loppuun asti paaviuden kanssa.

Inferno on todella onnistunut trilleri, joka kirjaa lukemattomille saattaa olla jopa parempi, kuin niille, jotka ovat lukeneet kirjan.

 

+ Tom Hanksin versio Robert Langdonista

+ Erinomainen tarinankuljetus

+ Onnistuneet käänteet ja yllätykset

 

+/- Loppupuoli on todella erilainen kuin kirjassa

 

- Ben Fosterin versio Berntrand Zobristista

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen