Selene.jpg?1503694706

Kate Beckinsale edelleen kuolemanjakajana

 

Underworld sarja on edennyt jo viidenteen osaansa. Sarja on nähnyt niin ylä- kuin alamäkeäkin. Verisodat on kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Vampyyrien ja lykaanien sota jatkuu.

 

 

Varjojen valtakunta nimellä alkanut sarja seuraa edelleen päähenkilön, Selenen (Kate Beckinsale) tarinaa maailmassa, jossa vampyyrit ja ihmissudet käyvät jatkuvaa sotaa keskenään. Pakomatkalla oleva Selene joutuu osaksi taistelua jossa vihollisena on lykaanien uusi vaarallinen johtaja Marius (Tobias Menzies). Vampyyrineuvoston sisällä on myös jännitteitä. Näistä näkyvimmäksi nousee Semira (Lara Pulver) joka pyrkii lopettamaan sodan kutsumalla Selenen apuun. Se mitä kaikki kuitenkin haluavat, on Selenen tyttären Even veri.


Mikäli Underworld sarja ei ole entuudestaan tuttu, on tämän osan kohdalla todella hukassa. Alussa kerrataan asioita mutta jos Bill Nighyn ensimmäisessä osassa esittämä Viktor ei ole tuttu, tai Scott Speedmanin esittämä hybridi Michael ei ole tuttu, niin tässä kohtaa voi olla hieman hankala päästä kärryille. Myös Awakenissa esitellyt Thomas (Charles Dance) ja David (Theo James) ovat vahvasti mukana tarinassa. 

Ne joille sarja on tuttu, saavat tästä samaa mitä aiemminkin, näyttävää fantasiasävytteistä toimintaa. Positiivista on se, että tällä kertaa monet osat ovat menneet paljon paremmin paikoilleen kuin aiemmin. Toiminta on näyttävää mutta myös tarinallisessa mielessä ollaan otettu askelia oikeaan suuntaan. Lopetus elokuvassa jättää todella paljon toivomisen varaan, mutta selvä parannus tämä osa on edelliseen verrattuna.


Sarjan suurin vahvuus on edelleen Kate Beckinsalen loistava roolisuoritus Selenenä. Itse koen sen parannuksena että Michael on jätetty syrjään, sillä kyseinen hahmo oli ennenkaikkea tylsä hahmo. Idea hänen kohdallaan oli kuitenkin hyvä mutta Speedman oli roolissa hyvin tönkkö.

Sarjassa on kuitenkin ollut monta todella hyvää roolisuoritusta ja tässä elokuvassa niitä tulee lisää, varsinkin pahisroolien suhteen. Tosin tässä sarjassa se on usein vähän kyseenalasita että ketkä ovat oikeasti hyviä ja ketkä pahoja. Itse olen selvästi ihmissusien puolella.

Marius on erittäin hyvin tehty hahmo jossa on juurikin sitä oikeaa sisältöä. Siksi on vähän sääli miten tämä loppuhuipennus menee, sillä Mariusin kohdalla aika monta asiaa olisi voitu vielä tehdä. Tässä on hahmo joka on ikävän alikäytetty. Tarinallisesti hän on yksi Selenen vaarallisimpia vihollisia ja näyttelijäsuoritus on sekin todella onnistunut.

Toisena avainhahmojan oleva Semira on myös todella hyvin tehty ja hänessä tulee loistavasti esille se millaisia vampyyrit tässä sarjassa ovat, samalla tavalla kuin ihmissusipuoli tulee esiin Mariusin kohdalla. Semira on erittäin hyvin tehty ja kiinnostava hahmo, mutta ei kuitenkaan yhtä toimiva kuin Marius, mutta tämän sarjan tasolla, yksi parhaista.


Tunnelma on sarjassa ollut vahva alusta asti. Itse pidän juurikin tämän tyylisistä elokuvista joissa fantasiatunnelma tuodaan nykyaikaan, varsinkin sitä osataan käyttää oikein. Elokuva on tyylikkään verinen ja väkivaltainen. Ajoittain tuntuu että niitä pieniä asioita voitaisiin tuoda esille enemmän ja muutenkin tässä elokuvassa tuntuu usein olevan vähän kiire, se näkyy parhaiten loppuhuipennuksessa joka on ohi aivan liian nopeasti ja tuntuu muutenkin vähän typerältä.

Toiminnallinen puoli on erittäin hyvin tehty. Sanotaan että joillakin tavoilla tässä sarjassa on menty vähän taaksepäin. Tuntuu että lykaanit kehittyvät kun taas vampyyrit hieman taantuvat. Miekkataistelut ovat paljon paremmin tehtyjä sillä aseilla toiminta menee perustoimintaleffa tasolle, menettäen osan viehätyksestään. Se on tavallaan sääli, sillä sarjan pari aiempaa osaa teki sen paremmin. Kokonaisuutena toiminta on kuitenkin hyvin tehtyä, näyttävää ja tyylikästä.


Jos tämä pitäisi asettaa johonkin kohtaan elokuvasarjaa, niin pakko sanoa että itse nostaisin ehkä jopa toiseksi korkeimmaksi. Tässä osassa on tehty monia asioita vain niin hyvin ja varsinkin kun muistelee edellistä elokuvaa, niin tämä on selvä askel kohti parempaa. Kun lopussa on vielä selvää vihjailua tulevasta, niin toivottavasti sarja parantaa vielä tästäkin. Tosin tässä kohtaa vaarana alkaa olla se tietty kierrätys, sillä kovin paljoa uusia asioita tämä elokuva ei tee, se kuitenkin vie jo alkaneita kuvioita hienosti eteenpäin.

Sanotaan että tämän elokuvan suurimmat heikkoudet ovat siinä, että asioiden kanssa hieman hosutaan ja toimintaan ei ole panostettu kokoaikaa. Välillä mennään siihen aivottomaan mättämiseen. Mukana on aika paljon sellaisia puolia jotka saavat tämän elokuvan tuntumaan keskivertotoimintaelokuvalta.


Kokonaisuudessaan Alamaailma: Verisodat on hyvä elokuva. Siinä on todella hyvä naispääosa, loistava pahis ja varsin hyvin tehty juoni muutamin yllätyksin. Näyttelijäsuoritukset ovat pääasiassa oikein hyviä ja tunnelmaltaan ja tyyliltään elokuva on todella onnistunut. Tämä on kuitenkin sellainen elokuva joka sopii parhaiten vain niille, joille sarja on ennestään tuttu ja joille tämän tyyliset elokuvat osuvat.

 

+ Fantasiatunnelmallisuus

+ Verinen tyylikkyys

+ Hyviä näyttelijäsuorituksia

+ Kate Beckinsale

 

- Etenee hätäisesti eikä keskity pieneen asioihin

- Sortuu välillä perustoimintaan

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen