Näin Koulutat Lohikäärmeesi trilogian viimeinen osa päättää Hiccupin ja Hampaattoman tarinan ja sitoo kaiken hienoon pakettiin. Monet tutut teemat ovat edelleen läsnä, mutta samalla aikaa mukaan tulee paljon uusiakin asioita. Tunnelmallisesti kaikki on kuitenkin sitä samaa laadukasta tasoa mitä sarja on ollut ensimmäisestä elokuvasta asti.

 

 

 

Yön Raivo, joka kaiken järjen vastaisesti sai nimekseen Hiccupilta/Hikotukselta Hampaaton/Toothless, mutta jota myös Bud nimellä kutsutaan on yksi lajinsa viimeisiä. Mutta kun vastaan sitten tuleekin valkoinen, naaraspuolinen lajitoveri, alkavat asiat nopeasti muuttua. Hiccup taas on koko ajan kasvavien paineiden alaisena, kun hän Berkin/Öystilän uutena päällikkönä joutuu tekemään kokoajan enemmän kovia päätöksiä. Yhtenä isona juttuna on se, että vaikka lohikäärmeet tuovatkin mukanaan paljon, niin ne vievät myös paljon tilaa ja enemmän tai vähemmän tahtomattaan aiheuttavat ongelmia. Siinä missä Hiccup johtaa viikinkejä, johtaa Toothless lohikäärmeeitä, uutena alfana.

Suuri vaara kuitenkin uhkaa niin viikinkejä kuin lohikäärmeitäkin kun kilpailevat kansat värväävät maailman parhaan lohikäärmeentappajan poistamaan Yön Raivon kuvasta. Kuvaan astuu Grimmel joka on todella monella tavalla aivan kuin Hiccup. Grimmel on erittäin älykäs, tieteellinen mies jolla myös tehokkaat metsästäjän vaistot ja vuosien kokemus Yön Raivojen tappamisesta. Tämän lisäksi, myös hän pystyy hallitsemaan lohikäärmeitä. Mutta sen minkä Hiccup tekee luottamuksella ja ystävyydellä, tekee Grimmel tieteellä. Kaikki tämä johtaa siihen että Hiccup päättää etsiä Salaisen Maailman, josta lohikäärmeet tulevat ja jossa viikingit ja lohikäärmeet voisivat olla turvassa.

Tarinallisesti elokuva etenee todella hyvin. Se on monella tavalla todella samanlainen kuin kaksi ensimmäistä, mutta siinä on myös paljon uutta ja omaa. Itse asettelen nämä trilogian elokuvat todella lähelle toisiaan, sillä laadullisesti niissä ei ole niin paljon eroa. Siinä missä ensimmäisessä päästiin sisälle tähän lohikäärmeiden liittolaisuuteen ja kakkosessa sen päälle rakennettiin lisää, ollaan nyt siinä vaiheessa, kun kaikki alkaa lähentyä loppuaan. Lopun lähestyminen pätee myös Hiccupiin ja muihin. Ensimmäisessä hän oli poikanen, seuraavassa nuori aikuinen ja tässä, no, nuori aikuinen. Se miten kaikki kuitenkin esitetään ja miten kaikkea viedään eteenpäin on todella hyvää. Sitä samaa fantastisuutta ja mukaansatempaavuutta ei tosin tällä kertaa ole enää niin paljon kuin ennen. Tuntuu että sarja ei enää niinkään yritä kehittää mitään uutta, vaan päättää aloittamansa. Näillä eväillä ja varsinkin fantastisella lopetuksella, neljättä elokuvaa tuskin tulee.

Pari asiaa on kuitenkin sellaista jotka vähän häiritsevät, nimittäin se miten heikkoja lohikäärmeet tuntuvat olevan. Grimmelin esittelyssä tämä käy liiankin selväksi. Hieman tuntuu että se perimmäinen ajatus koko sarjassa on jäänyt jo vähän unholaan ja sen tilalle on tullut kaikkea vähemmän merkittävää. Muutenkaan tämä elokuva ei ole yhtä hauska kuin edeltäjänsä, mutta kyllähän tästä monet naurut saa.

Minulle iso juttu elokuvissa ovat pahikset sillä hyvä pahis saa sivuuttamaan monet pikku heikkoudet kun taas huono pahis vetää helposti koko komeuden alas. Tässä sarjassa roistoissa ei ole ollut yhtäkään todella iskevää tapausta, mutta tapa jolla roistot eroavat toisistaan ja miten lähellä he ovatkaan sankareita, on todella hienoa. Ensimmäisessä elokuvassa eniten pahikseksi verrattavissa oleva oli valtava lohikäärme, mutta se topattiin jatko-osassa alfalla. Tosin uutena ihmisroistona oli Drago, joka ideallisesti oli todellinen napakymppi mutta joka toteutuksessa oli valtava epäonnistuminen. Djimoun Hounson oli todella huono valinta ja muutenkin tämä luolamiesmäinen ulkoasu ei vain toiminut. Mutta ideallisesti oltiin todella hyvässä tilanteessa kun pyrittiin tuomaan haaste Hiccupille.

Grimmel on parempi pahis, mutta aika paljon parempikin olisi voinut olla. Siinä missä Drago oli loistava nimi, on Grimmel, helposti unohtuva, mutta luolamiehen sijaan Grimmel on enemmänkin sivistyneemmän oloinen metsästäjä, hivenen brittiupseerivivahteinen. Ulkoisesti Grimmel on todella vaikuttava näky, musta lohikäärmeennahka-asu ja hopeanharmaat hiukset on hyvä asetelma, mutta kasvonpiirteet ovat aivan liian piirrossarja maiset ja hieman Grinch tyyliset. Mutta samalla maneereissa ja piirteissä on jotakin sellaista mitä Benedict Cumberbatch saattaisi vanhemmiten olla. F. Murray Abraham ei ole yhtä huono kuin edeltäjänsä eikä hän muutenkaan ole hahmon suurin ongelma, mutta ei oikeastaan pelastakaan mitään. Naamio olisi pelastanut aivan kaiken ja tehnyt tästä helposti yhden parhaista animaatioroistoista pitkään aikaan.

Kokonaisuutena Näin Koulutat Lohikäärmeesi 3 on mahtava päätös trilogialle. Monella tavalla on menty oikeaan suuntaan, mutta monet asiat jättävät kyllä toivomisenkin varaa. Näyttävyyttä on mutta lohikäärmeet tuntuvat jäävät jopa hieman paitsioon tarinassa. Se on sääli sillä kakkosessa oli paljon enemmän kuin eeppisia tapahtumia ja vaikka tämän elokuvan ensimmäinen kohtaus onkin fantastinen, niin silti tuntuu että tässä elokuvassa olisi voitu päästä vielä isompiinkin tilanteisiin. Monta upeaa kohtaustahan kokonaisuuteen mahtuu, mutta eniten ärsyttää se miten heikkoja lohikäärmeistä on tavallaan tehty.

Hidden World on sarjalle uskollinen elokuva, se mikä on ollut hyvää ennenkin, on sitä edelleen. Ei ehkä yhtä paljoa mutta on kuitenkin. En suoraan nostaisi tätä sarjan parhaaksi elokuvaksi, mutta en myöskään jättäisi viimeiseksi, sen verran vähän eroa tämän sarjan laadussa on.

 

+ Lohikäärmeet

+ Fantastinen tunnelma

+ Monet hienot yksityiskohdat

+ Näyttävä toiminta ja vauhdikkuus

+ Lopetus

 

+/- Pääroisto

 

- Lohikäärmeet tuntuvat aika heikoilta

- Monia asioita jää kaipaamaan

- Lohikäärmeet alkavat jäämään sivuun

 

Arvosana: 9,0

 

Mestariteos