Elokuva joka on yhtä aikaa westerni ja sotaelokuva. Tarina yhdestä miehestä, joka ei suostu kuolemaan, joka ei koskaan anna periksi ja jonka kanssa ryttyilystä seuraa tupen rapinat. Sisu on samalla aikaa elokuva josta tulee monta muuta elokuvaa mieleen, mutta joka varsinkin kotimaisten elokuvien joukossa erottuu erittäin vahvasti edukseen.

Alussa oli erämaa, hakku ja Aatami

Alussa Aatami Korpi (Jorma Tommila) huuhtoo kultaa Lapissa, vuonna 1944 kun natsit pakenevat Suomesta ja poistuessaan etenevät poltetun maan taktiikalla, tuhoten kaiken. Kun Aatami sitten osuukin kaivaessaan todelliseen kultasuoneen ja lähtee ansioineen kohti kaupunkia, kohtaa hän natsijoukon. Yhteenotto muuttuu nopeasti selviytymistaisteluksi ja nopeasti sakemannit saavat tietoonsa että Korpi on Suomen armeijan vaarallisimpia sissejä, jota edes omat eivät saaneet ojennukseen ja joka käytännössä yksin tappoi niin paljon ryssiä, että hän sai lisänimen: Kuolematon.

Sisu etenee aluksi varsin rauhalliseen länkkärityyliseen tahtiin. Ensimmäinen luku: Kulta, seuraa Aatamia mainarihommissaan kaikessa tylsässä rujoudessaan. Hyvin nopeasti elokuva alkaa saamaan aivan uutta puhtia kun luku luvulta meno ottaa vähän erilaisen lähestymistavan. Toiminta on veristä, rujoa ja erittäin tyylikkäästi toteutettua.  Jalmari Helanderin aiempien elokuvien tapaan mukana on tiettyä samankaltaisuutta, mutta Sisu on kuitenkin merkittävästi omanlaisensa ja joukosta erottuva. Vitsejä ei isommin ole, ei puhutussa muodossa, mutta tiettyjä huvittavia tilanteita on mukana, joskin todella toiminnallisella ja äijällä tavalla.

Yleisesti Sisu on rytmitetty todella hyvin. Se ei ole kokoajan pelkkää toimintaa ja ajoittain luvassa on varsin hitaitakin pätkiä, mutta missään kohtaa elokuva ei muutu varsinaisesti tylsäksi ja se samankaltaisuuksia löytyy mm. elokuvista First Blood, Revenant, Mad Max, Mission Impossible: Rogue Nation sekä Commando. Sisu ei suoraan lukitu yhteen tiettyyn kategoriaan, mutta pääasiassa se on toimintaelokuva joka sattuu sijoittumaan Lapin Sodan aikoihin. Räjähdyksiä, verta ja ammuskelua elokuvasta ei puutu, mutta mukana on myös monia todella kekseliäitä ja paikoin erittäin hauskoja kohtauksia jotka ovat vähemmän ennalta-arvattavia ja joita ei kovinkaan monessa muussa elokuvassa ole näkynyt.

Suomen Rambo ja Mad Max samassa paketissa

Suurimmat pisteet tästä kokonaisuudesta ansaitsee ehdottomasti Jorma Tommila joka on todellinen äijä. Hän vetää jokaisen kohtauksen erittäin hyvin ja hänen kaikissa toimintakohtauksissaan on todellista ytyä. Sen lisäksi kaikki ilmeet ja murahdukset korostavat hahmoa erittäin hyvin. Tavassa jolla hahmo ryhtyy toimintaan on paikoin sitä hiljaisempaa ja suunnitelmallisempaa ramboiluja ja toisinaan taas merkittävästi suoraviivaisempaa. Aatami Korpi ei ole mikään tuhoutumaton supersankari vaan enemmän sellainen kivi kova selviytyjä ja ottaa osumaa vaikka kuinka paljon, mutta pyyhkii pölyt pois ja jatkaa tappelua. Hänen ulosantinsa taas on hyvin samanlaista kuin Mad Maxilla jossa sanat eivät ole niitä tärkeimpiä palasia. Tämä on niitä hahmoja joka ei lausu ääneen kaikkia ajatuksiaan eikä täytä kaikkia tyhjiöitä höpöttämisellä, kuten varsinkin monet pelihahmot tuppaavat nykyään tekemään.

Muut näyttelijät ovat lähinnä täytteenä tarjoamassa selostuksia tiettyihin kohtiin tarinaa, tai sitten vain ollakseen jotakin tapettavaa. Elokuvan ylivoimainen tähti on Tommila jolle elokuvassa kukaan ei vedä minkäänlaista vertaa. Tämä ei tarkoita etteivätkö muut esittäisi roolejaan hyvin, sillä pääasiassa kaikki natsihahmot ovat selvästi sellasia peruspahiksia ilman mitään ihmeellisempää sisältöä. Jotkut ovat juurikin sellaisia koppavia paskiaisia joista näkee että he kuolevat varsin pian, mutta upseerihahmo on vähän kovempi tapaus. Pitkän aikaa sellainen kylmä murhamies, joka vasta lopussa ottaa sellainen "pomovihollis" roolin päälle. Joukosta löytyy myös Onni Tommila, joka on tällä kertaa sivuroolissa, samalla tavalla kuin isä Tommila oli Big Gamessa.

Sanotaan vaikka että Sisussa olisi voinut olla vähän enemmänkin tapettavaa sillä tällä määrällä saldo on enemmän tyyliä Rambo 1, kuin Rambo 4. Mutta koska elokuvassa on selvästi ideana vähän muukin kuin pelkkä natsien lahtaaminen, niin tämä ratkaisu on ymmärrettävissä. Myös viimeinen yhteenotto olisi voinut olla vähän paremmin tehty, vaikka samalla aikaa voidaankin sanoa että tässä kohtaa päähahmolla alkaa vähän olla puhti lopussa. Melko pienimuotoisia elokuvan varsinaiset heikkoudet ovat silllä vaikka välillä tuntuu että elokuvassa on tehty vähän kyseenalaisia päätöksiä tiettyjen kohtausten kanssa ja joskus kaipaisi enemmän sellaista rambomaista menoa. Tosin vähän odotin että elokuvassa olisi ollut samalla tavalla humoristista otetta kuin Rare Exportsissa, mutta ehkä juuri siitä syystä tapa jolla elokuva monesti etenee, toimii niin hyvin, koska se tekee vähän enemmän pesäeroa Rare Exportsiin.

Kokonaisuus 

Sisu on erittäin hyvä kotimainen elokuva, mahdollisesti jopa yksi parhaita koskaan. Omalla kohdalla nämä toiminnalliset nappaavat vähän enemmän. Jorma Tommila tekee erinomaisen roolisuorituksen, toiminta on veristä ja sen verran säännösteltyä, että elokuva ei ole pelkkää taistelua. Rytmitys on oikein hyvä ja toimintakohtauksissa on todella hyvä fiilis. Elokuva ei oikeastaan missään kohtaa muutu tylsäksi vaan pitää pysyy mielekkäänä katsottavana koko matkan ajan ja monien erilaisten tilanteiden ja kohtausten ansiosta Sisu onnistuu tarjoamaan varsin paljon katsottavaa ja tulkittavaa.

+ Aatami Korpi

+ Toiminta

+ Tyyli

+ Rytmitys

+ Monet pienet hetket

- Tapettavaa olisi voinut olla enemmän

- Paikoin kyseenalaiset ratkaisut

Arvosana: 8,2

Mahtava