Saw sarjassa palataan ajassa taaksepäin ja annetaan sarjan päähahmolle, Tobin Bellin esittämälle John Kramerille enemmän tilaa kuin yhdessäkään aiemmassa elokuvassa. Ja se toimii erittäin hyvin.

 

 

 

Pelataanpa peliä

Aluksi elokuva etenee varsin hitaasti sarjan tasolla. Siinä missä aiemmat elokuvat ovat todella nopeasti hypänneet itse peliin, otaa Saw kymppi oman aikansa ennenkuin mitään kauhua tai raakuutta tulee mukaan kuvioihin. Sarjan isossa kokonaisuudessa Saw X sijoittuu aikaan sarjan alkuvaiheilla, ensimmäisen ja toisen elokuvan aikaan ja se on myös tasollisesti lähempänä näitä kahta, sarjan parhaita elokuvia. Tarinallisesti toimii erittäin hyvin ja onnistuu olemaan samalla tavalla älykäs ja tiivis kokonaisuus kuin aiemminkin, vaikka se onkin samalla aikaa myös todella irrallinen muista elokuvista, sillä Saw X voi toimia aika hyvin myös täysin itsenäisesti, vaikka siinä onkin tuttuja hahmoja ja tiettyjä kuvioita jotka ovat sidoksissa muihin elokuviin. Koska elokuva on ilmestynyt jo jonkin aikaa aiemman elokuvan jälkeen, ei tämä ole niin tiiviisti kiinni muissa elokuvissa.

Tyylillisesti Saw X on raaka raaimmasta päästä sillä verta ja hurmetta ei pelissä säästellä ollenkaan. Mukana on aika nerokkaita kidutuslaitteita yhdistettynä opetuksiin jotka sitoutuvat hienosti tarinaan. Juonellisesti havaitsi itse ainakin yhden juoniaukon kokonaisuudessa, mutta pääasiassa elokuva on rakennettu hienosti ja toimivasti, juuri siten että vaikuttaa vielä lopuksi erittäin hyvin kerrotulta kokonaisuudelta todella Saw'lle uskollisilla ideoilla ja toteutuksilla. Koska Tobin Bell saa tässä elokuvassa enemmän tilaa kuin sitten Saw II:n onnistuu Saw X erinomaisesti runsaasti sisältöä irti juurikin hänen esittämästään John Kramerista, itsestään Jigsaw'sta.

 

Kohti kuolemaa

Tarinan alussa syöpää sairastava Kramer käy lääkärissä ja tukiryhmässä sekä valmistaa oman testamenttinsa kun kuolema on enää kuukausien päässä. Elokuvasarjan katsoneet tietänyt kuitenkin miten hänen tarinansa lopulta päättyy, mutta tapa jolla elokuva lopulta rakentuu ja toimii, onnistuu tarjoamaan siitäkin huolimatta erinomaisen tarinallisen kokonaisuuden. Kun Kramer sitten saa vinkin eräästä mahdollisuudesta, joka voisi pelastaa hänet, tarttuu hän siihen. Metodi joka on parantanut monia syöpää sairastaneita ja joka kokeellisuutensa vuoksi ei ole sallittua Amerikassa, on Kramerin viimeinen mahdollisuus. Mukavan lääkärin, Cecilia Pedersonin ryhmä auttaa Kramerin läpi prosessin mitä mukavimmalla tavalla, kunnes Kramer sitten saa selville, että koko juttu on yksi iso huijaus. Tästä alkaakin sitten se peli, jossa Jigsaw astuu puikkoihin ja kaikki tässä huijauksessa mukana olleet, ovat pelaajia, kun he saavat mahdollisuuden sovittaa syntinsä.

Koko asetelmassa jossa huijarin kohteeksi osuu kaikista ihmisistä se kaikista älykkäin ja vaarallisin on todella hyvää viihdettä. Saw sarjassa väärintekijät kohtaavat monesti omat syntinsä erittäin nerokkailla tavoilla. Koska jokaisessa pelissä on selvät säännöt joita täytyy todella tarkkaan kuunnella, on Saw X sellainen elokuva, jota katsoo todella tarkasti ja kuuntelee todella tarkasti. Kun se brutaali puoli kokonaisuutta alkaa etenemään, se alkaa etenemään vauhdilla ja silloin elokuva on ehdottomasti parhaimmillaan. Ensimmäinen puoli tuntia elokuvasta on aika hidasta seurattavaa, mutta siinä on tarpeeksi sellaisia asioita, jotka pitävät sen todella hyvänä. Tobin Bell on täydellinen roolissaan ja ilman häntä, olisi alkuosa elokuvaa todella tylsää katseltavaa, mutta kun tietää hänen roolihahmonsa, niin tietää myös sen, että lopussa saattaa olla luvassa melkoisia käänteitä tai yllätyksiä. Tietysti mukana on myös jokunen vähän tarpeetonkin pätkä joissa toistetaan yhtä tiettyä juonikuviota liiankin kanssa, mutta isona kokonaisuutena elokuvassa ei merkittäviä heikkouksia ole.

 

Pelimestaria ei kukisteta hänen omassa pelissään

Jigsaw on nerokas mies ja se tulee tämän todella hyvin selville elokuvan aikana. Varsinkin loppupuolella elokuvassa on hieman samaa fiilistä, mitä Saw II:ssa, mikä on omiaan korostamaan sitä, miten nerokas pelimestari Jigsaw onkaan. John Kramer on ulkoisesti heikko vanha mies, mutta mieleltään hän on terävämpi kuin giglisaha ja hän on ottanut suunnitelmissaan aivan kaiken huomioon. Tavallan tai toisella, suunnitelma toimii eivätkä edes älykkäät pelaajat, jotka tietävät Jigsaw'n ja hänen metodinsa pysty kukistamaan häntä hänen omassa pelissään, koska vaikka he kuinka luulisivat tuntevansa Jigsaw'n, eivät he häntä tunne.

Tällä kertaa pelaajien joukossa on astetta älykkäämpikin pelaaja, joka osaa hyödyntää ympäristöään ja osaa pelata peliä. Kyllähän sellaisia on ajoittain sarjassa tullut vastaan, mutta lähestulkoon aina ne fiksuimmatkin ihmiset eivät vain tunnu tajuavan niitä pieniä yksityiskohtia joko Jigsaw'n puheessa, tai suoraan hänen luomuksissaan. Tässäkin elokuvassa käy todella selväksi se, että jokainen peli on voitettavissa kun John Kramer on ne luonut ja se on ihmisen omasta selviytymisvaistosta kiinni.

Koko sarjan tasolla Saw X on ehdottomasti kärkijoukossa. Sanoisin että tämä saattaisi hyvinkin olla se kolmanneksi paras elokuva sarjassa, häviten ainoastaan kahdelle ensimmäiselle elokuvalle. Saw X on tyylillisesti toteutettu erittäin hyvin, rytmitetty toimivasti ja se antaa enemmän tilaa Tobin Bellille, jonka hahmosta on sarjan aikana opittu aina vähän enemmän. Nyt tilanne on enemmänkin siinä että hahmosta on tiedetään jo lähemmäs kaikki oleellinen ja sitä käytetään vain hyödyksi. Monella tavalla Saw X on sellainen elokuva, joka toimii erinomaisesti vaikkapa ensimmäiseksi katsottuna Saw'na, mutta joka toimii parhaiten, kolmanneksi tai toiseksi katsottuna. 

---

Kokonaisuus 

Saw X on mahtava elokuva juonellisesti ja tyylillisesti. Tarina toimii erittäin hyvin ja antaa Tobin Bellin John Kramerille / Jigsawlle enemmän tilaa loistaa. Tässä elokuvassa on läsnä aivan kaikki, mitä tämän sarjan elokuvalta odottaa ja se on kaikki rakennettu todella tiiviiksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi, yhdeksi sarjan parhaaksi elokuvaksi. Hurmetta riittää, älykkäitä juonikuvioita rittää ja verkkaisesta aloituksestaan huolimatta, tai osittain siitä johtuen, elokuva ottaa aikansa ja antaa katsojallekin tilaaa todella päästä kiinni kokonaisuuteen, ennenkuin elokuva tarjoaa sitä, mitä siltä oitis odottaa.

Saw X voi hyvinkin olla sarjan viimeinen elokuva, ainakin Tobin Bellin kanssa ja se on kuin kokoelma monia sarjan parhaita palasia. Ehdottomasti yksi vuoden 2023 parhaita elokuvia ja myös oman sarjansa parhaita.

 

+ John Kramer / Jigsaw ja Tobin Bellin roolisuoritus

+ Juoni käänteineen

+ Hurmeinen tyyli peleineen

 

- Tietyt tarinaratkaisut ja eräskin juoniaukko

 

Arvosana: 9,0

 

Mestariteos

Uhrattavissa olevat palkkasotilaat iskevät jälleen, tähän mennessä korkeimman ikärajan rymistelyssä jossa alkuperäinen kokoonpano on merkittävästi muuttunut mutta pääasiallinen toiminta ja tarinankerronta eivät ole merkittävästi menneet minnekään.

 

 

 

Tarinallisesti ennalta-arvattava, toiminnallisesti erittäin onnistunut

EX4 on monella tavalla kuin yhdistelmä kaikkea mitä on aiemmin nähty. Siinä missä ensimmäinen oli sellaista todella vanhanaikaisen koulukunnan toimintarymistely erittäin onnistuneella tavalla ja toinen elokuva sitten kokoelma vanhoja toimintasankareita yhdessä paketissa, aivan liian lyhyellä loppuhuipennuksella Stallonen vs Van Damme asetelmassa, oli kolmas elokuva säälittävä yritys tuoda mukaan paljon nuoria wannabe toimintatähtiä monien isompien starojen sekaan. Kolmannen elokuvan jälkeen ei siis ollut enää mitenkään massiivisia odotuksia sillä vaikka kyseisessä elokuvassa pääroistona oli isompi stara kuten Mel Gibson ja porukkaan kuuluivat myös Wesley Snipes ja Antonio Banderas, joista olisi saatu paljon enemmänkin irti, jäi kokonaisuus melko mitäänsanomattomaksi. Neljäs elokuva on kuin uusi yritys yhdistää vanha ja uusi koulukunta sillä taistelussa ovat edelleen mukana Dolph Lundgren ja Randy Couture, kun taas uusia kasvoja ovat mm. Megan Fox ja 50 Cent. Selvänä päähenkilö on kuitenkin edelleen yksi parhaita tämän hetkisiä toimintasankareita, Jason Statham.

Tarina lähtee käyntiin nopeasti ja etenee melko nopeasti. Barney Ross (Sylvester Stallone) ja Lee Christmas (Jason Statham) kaveeraavat, uusia naamoja esitellään ja vanhoja palautellaan mieleen todella osuvilla tavoilla, pahikset tulevat tutuiksi ja tarinan pääkohdat tulevat myös selviksi. Käänne sinne, toinen tänne ja pian ollaan loppurymistelyssä ja erittäin onnistuneessa lopetuksessa. Matkan varrella veri roiskuu ja ruuti palaa. Expendables 4 ei ole mitenkään maata mullistava toimintaelokuva. Sen katsoo oikein mielellään, mutta ei se ole sellainen elokuva jonka pariin palaa uudestaan ja uudestaan, ei ainakaan sen enempää kuin vaikka EX2:n pariin, vaikka kumpikin on hyvä elokuva ja toimintaelokuvien joukossa erittäin mielekästä katseltavaa. EX2:ssa oli merkittävästi paremmat roistohahmot, varsinkin pääroisto, vaikka näitä ei käytettykään niin paljon, kuin olisi selvästikin pitänyt tai voinut. Tällä kertaa roistopuoli ei yksinkertaisesti vakuuta sillä joukosta ei löydy yhtäkään oikeasti hyvää. Iko Uwais esimerkiksi osaa kyllä tapella, mutta ei näytellä sitten ollenkaan. 

Hyvin positiivista on kuitenkin se, miten aiempien elokuvien tapahtumia muistellaan tässä kokonaisuudessa ja miten hyvin tuttuja hahmoja käytetään. Randy Couture varsinkin on todella hyvä omassa roolissaan Toll Rodina ja kyllä Dolph Lundgrenin Gunnar Hansenia on myös kehitetty hienosti koomisella tavalla. Muutamat vanhat hahmot puuttuvat kokonaan, mikä tavallaan sopii hyvin tähän "uhrattavissa oleva" ideaan. Uusista naamoista Megan Fox on monella tavalla pääasiassa silmäruokaa, mutta sopii omaan rooliinsa erittäin hyvin ja kelpaisi jatkossakin. Myös uutena naishahmona mukaan tuleva Lash (Levy Tran) on todella hyvin tehty, vaikka samalla aikaa tuntuu että hän olisi ansainnut vähän enemmänkin tilaa toiminnallisessa mielessä. Jason Statham on kuitenkin se hahmo joka toimii edelleen kaikista parhaiten ja kyllä hänen ansiostaan tästä paketista saa oitis vähän enemmän irti.

 

Vieläkään ei olla siellä missä pitäisi

Expend4bles on isona kokonaisuutena sellainen elokuva jolta ei kannata odottaa mitään ihmeellistä koska sen monet ns. yllätykset on todella helppo nähdä ennalta. Mutta toiminnallisessa mielessä, se onnistuu tarjoamaan juuri sitä, mitä pitääkin. Edelliseen elokuvaan verrattuna kaikki toimii paljon paremmin ja pienempi porukka pitää paketin paremmin kasassa. Luvassa on todella hyvää huumoria, erittäin näyttäviä toimintakohtauksia ja useita genren kliseitä, mutta hyvin tehtynä. EX4:n kanssa ei kannata edes esittää että kyseessä olisi jotakin muuta, kuin näyttävää ja pätevää toimintaa jossa tarinalliset osat ovat lähinnä viemässä toimintaa eteenpäin.

Tähän mennessä itse olen ehkä pitänyt eniten EX2:sta sillä vaikka ykkönen olikin hyvä, varsinkin Barneyn ja Leen matka tropiikissa, niin isona kokonaisuutena siinä oli useita todella pakotettuja käänteitä ja mukahauskoja juttuja jotka eivät juuri toimineet, vaikka toiminnallisesti paketti olikin hyvin tehty. Kakkosen suurin ongelma oli enemmänkin siinä, että se ei ottanut roistopuolesta tarpeeksi irti kun taas klassisista toimintatähdistä se otti paljonkin irti. Van Dammesta olisi saatu paljon enemmän irti, varsinkin lopputaistelussa. EX3 taas oli kuin kokoelma niitä tähtiä jotka eivät aiemmin mahtuneet mukaan, mutta kokonaisuus oli tehty niin heikosti että se ei vain toiminut millään saralla niin hyvin, kuin sen olisi pitänyt. EX4:n pitää antaa jonkin aikaa vielä asettua koska se on vielä niin tuore elokuva. Siinä on paljon hahmoja jotka olisi pitänyt roolittaa paremmin, mutta pääosassa toiminta. Nelonen on kuin kokoelma aiempien elokuvien ideoita uusissa kansissa ja vaikka roistopuoli onkin ehkä sarjan huonoin, niin toiminnallisesti, tämä on sitä parhaimmistoa.

Tämän elokuvan jälkeen jää edelleen miettimään että miten sarjaan ei ole vieläkään saatu vaikkapa Johnny Messneriä, Anson Mountia, Liam Neesonia, Linda Hamiltonia, Sigourney Weaveria, Milla Jovovichia, Ray Parkia tai Tom Cruisea. Erityisen selvästi tämä näkyy siinä, kun vastaan tulee yksi hahmo, jonka olisi selvästi pitänyt olla Jackie Chanin esittämä, mutta Tony Jaa on ainoa mitä saatiin. On täysin mahdollista että EX5 tulee sitten joskus jos on tullakseen ja ehkä silloin mukaan saadaan ne toimintastarat jotka ovat oikeasti toimintastaroja, eivätkä vain halppisversioita.

---

Kokonaisuus 

Expend4bles on peruspätevä toimintaelokuva jossa tarina on lähinnä viemässä kokonaisuutta eteenpäin ennalta-arvattavine käänteineen. Toiminta on todella näyttävää, riittoisaa ja hyvin rytmitettyä. Huumori toimii ja roolisuoritukset ovat muutamissa tapauksissa erittäin onnistuneita. Roistopuoli on todella heikkoa, mutta EX4 tekee pääasiassa erittäin hyvin sen, mikä tälläisessä elokuvassa on ideanakin. Kyllä tämän jälkeen katsoisi mielellään vielä EX5:nkin, sillä EX3:een verrattuna, EX4 on selvä parannus.

 

+ Jason Statham

+ Toiminta

+ Monet pienet asiat

 

- Roistopuoli

- Paljon sellaista, mikä edelleen jää puuttumaan

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava

Resident Evil sarja jatkuu, nyt elokuvamuodossa

 

 

Resident Evil on pelisarjana sieltä parhaasta päästä ja mutta elokuvien kanssa tilanne ei ole niin hyvä, paitsi kun kyseessä ovat animaatioelokuvat. Degeneration on mahdollisesti edelleen se paras RE elokuva ja vaikka Damnation ei juuri vakuuttanut, niin Vendetta vakuutti uudelleen ja uusin elokuva sarjassa, jatkaa samalla laadulla ja ensimmäinen selvä jatko-osa.

 

 

 

Poliisi, sotilas, tutkija, valttikortti ja erikoisagentti

Elokuva alkaa varsin nopeasti pienellä alustuksella joka sitoo elokuvan aiempaan, Vendettaan. Samalla saadaan myös vähän taustaa nykyisestä pääroistosta, joka saattaa hyvinkin olla paras pääroisto sitten Albert Weskerin, sillä tämän roistopuolelle päätyneen hahmon taustatarina on sympatiaaherättävä ja hänen toimintatapansa, sieltä potentiaalisesti uhkaavimmasta päästä. Tällä kertaa pelin varsinaiseksi päähenkilöksi nousee omien demoniensa kanssa painiva poliisi Jill Valentine, joka edelleen syyttää itseään siitä, mitä teki Weskerin mielenhallinnan alaisena. Hänen hyvä ystävänsä ja partnerinsa, kapteeni Chris Redfield auttaa häntä parhaansa mukaan, kuten myös entinen tiimitoveri Rebecca Chambers, kun BSAA kohtaa uudenlaisen biouhan. Samalla aikaa Claire Redfield kohtaa arveluttavan miekkavalaan ruumiin, jossa olevat puremajäljet ovat huolestuttavan suuret. Omalla tahollaan elokuvasarjan vakionaama Leon Kennedy taas jahtaa roistotutkijaa. Lopulta kaikki tiet johtavat yhteen ja samaan paikkaan, Alcatrazin vankilasaarelle.

Siinä missä Leon Kennedy on ollut mukana jokaisessa elokuvassa, on tämä Jillille ensimmäinen ja kuten Chrisin tapauksessa Vendettassa, uuden hahmon asettaminen kärkihahmoksi toimii erittäin hyvin ja tukee todella toimivasti tarinaa ja sen etenemistä. Tukijoukko on myös koottu erittäin hyvin sillä Chris, Rebecca, Claire ja Leon kaikki ovat omalla tavallaan erityisiä hahmoja ja Jillin tavoin kaikilla on se omanlainen tyylinsä. Leon on nopea, lähes yli-inhimillisen tehoas soturi kun taas Chris on hitaampi, mutta tankkimaisempi sotilashahmo, erittäin hyvä vastinpala Leonille. Claire taas on veljensä opettama taistelija, jolla ei kuitenkaan ole varsinaista koulutusta taistelussa, mutta joka on itseoppinut. Rebecca taas on enemmänkin älyllinen osa kokonaisuutta ja jättänyt erikoisoperaatiot taakseen. Jill taas on jotakin Chrisin ja Leonin väliltä sillä hän ei ole ihan niin taitava kuin Leon, koska ei ole erikoisagentti, eikä niin järeä kuin Chris, minkä hän kompensoi toisilla tavoilla. Pääviisikko, tavallaan nelikko, on joka tapauksessa koonti sarjan kärkihahmoista ja jokaisella on paikkansa tarinakokonaisuudessa ja jokainen pääsee omalla kohdallaan loistamaan. Jill on ehkä päähahmo, mutta varsinkin Leon varastaa valokeilan jokaisessa pätkässä jossa on osallisena.

Tarinallisesti kokonaisuus rakentuu oikein hyvin ja etenee vikkelästi. Kauhupätkiä on vähemmän ja peli nojaa toimintaan paljon enemmän. Vähän hitaampiakin pätkiä on, kun roisto tyypilliseen tapaansa haluaa avata motiivejaan ja retostella suunnitelmansa nerokkuudella, jossa on tietenkin pari selvää virhearviotakin. Jokainen hahmo on todella uskollinen alkuperäiselle ja ääninäyttely on todella hyvällä tasolla. Leonin äänenä on pääjatkumosta tuttu Matthew Mercer joka on se todellinen Leonin ääninäyttely ja kaikessa coolissa tyylissään. Jillinä tosin on remake jatkumon Nicole Tompkins ja Clairena remake jatkumon Stephani Panisello. Chrisinä taas aiemmasta elokuvasta tuttu Kevin Dorman. Pääroisto on myös huipputasoa sisällöllisesti ja ulkoisesti, sillä tässä hahmossa on selvää tyyliä ja ainoa harmi onkin että hän jää todennäköisesti vain tämän yhden elokuvan roistohahmoksi.

 

Bioterrorismia, mutta pahempana kuin koskaan

Tämän elokuva uhka, on mahdollisesti sieltä pahimmista päästä mitä koskaan aiemmin ja yksi tiivistunnelmallinen jännityspätki näyttää sen todella osuvasti. Roistohahmon suunnitelma on varsin nerokas ja RE mittakaavassa se on vaihteeksi vähän erilaisempi ja oikeasti potentiaalisesti toimiva. Mitä tulee varsinaiseen kauhutunnelmaan, niin sitä pelissä ei ole erityisen paljon, muutamia pätkiä lukuunottamatta, mutta Resident Evilin tarinajatkumoa kokonaisuus vie todella hyvin eteenpäin sillä Death Island sijoittuu aikaan RE6:n ja RE: Vendettan jälkeen ja kummastakin on selvät viittaukset jotka nitovat kaiken hienosti yhteen. Siinä missä Jillin tarinakuvio viittaa suoraan RE5:n tapahtumiin, niin Chris kertoo Jillille siitä, mitä hänelle tapahtui RE6:n aikaan ja eräs tuttu hahmo Vendettasta tekee paluun, kuten myös muutama tarinakuvio.

RE asetelmasta vedetään irtopisteitä myös siksi, että tämä ensimmäinen kerta pelien ja elokuvien kanssa kun Leon Kennedy ja Jill Valentine oikeasti jakavat ruutuaikaa tai edes ovat samassa elokuvassa. Welcome to Raccoon Cityä ei lasketa koska se on loukkaus koko sarjaa kohtaan. Leon ja Jill yhdessä ei ole kuitenkaan ainoa asia mikä todella vetää irtopisteitä sillä kaikkien hahmojen yhteispeli tekee kokonaisuudesta merkittävästi paremman. Leonin ja Clairen kemiaa ei korosteta enempää eikä Leonin ja Chrisin, koska Degeneration, Infinite Darkness ja Vendetta käyttivät siihen aikaa ja nyt Death Island yrittää tehdä jotakin omaa ja Jill on tässä kohtaa avainasemassa.

Animaatiotyyliltään Death Island on ehdottomasti onnistunut kokonaisuus joka tarjoaa paljon laadukasta katseltavaa hyvin brutaalilla tyylillä. Zombit tekevät pahaa jälkeä, luodit tekevät pahaa jälkeä ja verta riittää, unohtamatta sitä viimeinen pomotaistelutyylistä superhirviötä joka on tämän sarjan vakiovarusteita. Death Island on erittäin uskollinen sarjan tyylille ja kaikki hahmot näyttävät todella hyviltä. Mutta kritiikkinä sanottakoon että Clairesta yritetään edelleen tehdä brunettea punapään sijaan, mikä haaskausta. Eikä elokuva muutenkaan ole virheetön sillä paikka paikoin tuntuu että tietyissä hetkissä, joissa ei pitäisi kiirehtiä, kiirehditään ja pyritään vain pääsemään nopeasti eteenpäin. Vaikka olisi tilaisuus herkutella ja ottaa erinäisistä tilanteista enemmän irti.

 

Taattua laatua toiminnallisella otteella

Toiminnallisessa mielessä elokuva vetää monesti ne isoimmat pisteet, mutta sanotaan että tämä ei ole suoraan parempaa kuin aiemmissa elokuvissa. Degenerationin kohtaus jossa Leon juoksee putoavalta alustalta toiselle on edelleen yksi tyylikkäimpiä toimintapätkiä mitä mieleen tulee ja Vendettan käytävä ammuskelu on edelleen yksi hienoimmin tehtyjä ja nopeatempoisimpia taistelupätkiä mitä mieleen tulee eikä Death Island suoraan tarjoa mitään parempaa kumpaankaan, mutta onnistuu kuitenkin tarjomaan hyvin tehtyjä hetkiä joissa on lennokasta akrobatiaa, ruudinsavuista räiskintää, näyttävää lähitaistelua ja erinomaisesti tehtyjä yhdistelmähetkiä joissa suoraan halutaan vain käyttää isoja aseita ja samalla mahdollisesti tarjota hieman nokkelia viittauksia peleihin jotka ovat tulleet aiemmin.

Toiminta on erittäin hienoa katseltavaa ja istuu tähän sarjaan todella hyvin. Siinä on harmillista lähinnä se, että mukana ei ole yhtäkään niin ikimuistoista hetkiä mitä Degenerationista ja Vendettasta kummastakin löytyi useampi. Lopputaistelu on vähän liian venytetty aseleikki jossa tulitetaan yhtä isoa mörköä sen sijaan että toiminta-aikaa olisi käytetty myös pikkumonsujen lahtaamiseen. Tämä on kaikki todella laadukkaasti toteutettua ja mielekästä viihdettä, mutta tuntuu että tämä on eräs asia jossa olisi voitu hieman jakaa aikaa ja saada muutamat asiat oikeasti erottumaan joukosta, sen sijaan että kyseessä olisi vain kokoelma erilaisia vivahteita.

Death Island on joka tapauksessa yhtä laadukasta katseltavaa kuin Vendetta ennen tätä, vaikka Death Island ei teekään mitään niin ihmeellistä ja mieleenpainuvaa, mutta ei myöskään mitään sellaisia selkeästi erottuvia "virheitä" mitä Vendetta aiemmin. Valtaosa kritiikistä liittyy tiettyyn sekavuuteen ja hosumiseen. Jill ja Leon olisivat voineet toimiva parina vähän pidempään, lopputaistelua olisi voitu hallinnoida paremmin ja sivuhahmojen kanssa voitaisiin hiljalleen päästä irti siitä, että kaikki paitsi A-ryhmä ovat melko epäpäteviä. Mutta joka tapauksessa tämä on yksi vuoden suosikkielokuviani ja jos tälläisiä tulee lisää, katson ne varmasti, etenkin jos mukana on Leon Kennedy, ja muita tuttuja hahmoja.

---

Kokonaisuus 

Death Island on Vendettan tavoin erittäin tyylikäs kokonaisuus. Se etenee nopeasti eikä jää junnaamaan paikallaan. Päähenkilöt on toteutettu erinomaista, toimintapätkät ovat todella mielekästä seurattavaa ja kokonaisuus niputtaa hienosti yhteen elokuvia ja pelejä. Resident Evil tunnelma on vahvasti läsnä ja elokuvan heikkoudet ovat melko pienimuotoisia kaikkien vahvuuksien rinnalla. Tämä ei ole juurikaan kauhuelokuva muutamia pätkiä lukuunottamatta, vaan enemmänkin toimintaelokuva ja kuten parhaat pelitkin sarjassa, toiminta on se osa joka sarjassa toimii parhaiten.

 

+ Näyttävää toimintaa

+ Resident Evil tyyliä ja tunnelmaa

+ Leon Kennedy

+ Hyvin tehdyt hahmot ja pääroisto

 

- Tilanteista saisi irti enemmänkin

- Tietty hosuminen ja heiluva rytmitys

 

Arvosana: 9,0

 

Mestariteos

Mahdoton tehtävä 7 on ensimmäinen osa eräänlaista loppuhuipennusta sarjassa (ainakin näillä näkymin) ja samalla Tom Cruisen Ethan Huntin viimeistä tehtävää. Part 1 on siis tavallaan sarjan Infinity War ja Part 2 on sitten se Endgame. Ghost Protocolin jälkeen sarja todella lähti uuteen nousuun ja tätä edeltävä elokuva, Fallout, on yhä yksi sarjan parhaita elokuvia.

Mahdoton tehtävä: Kuollut Laskelmointi

Elokuva alkaa pienellä introlla ennenkuin päästään kiinni Ethan Huntin (Tom Cruise) seuraavaan tehtävään IMF:ssä. Tehtävänä on saada haltuunsa enigmaattisen avaimen puolikkaat joiden avulla voi saada haltuunsa ehkä maailman suurimman voimavaran, mystisen Entiteetin, joka on äärettömän tehokas tekoäly, kyvykäs laskelmoimaan kaikki lopputulokset. Huntin tehtävä alkaa simppelisti, mutta sen edetessä hänelle paljastuu enemmän ja enemmän siitä mitä taustalla todella tapahtuu ja siinä samalla hänen menneisyytensäkin saa hänet lopulta kiinni, selvästi pedaten sitä loppuhuipennusta, joka on liian massiivinen yhteen elokuvaan. Mukana tässä mahdottoomassa tehtävässä ovat niin ensimmäisestä elokuvasta tuttu, Ethanin vanhin ystävä ja korvaamaton kollege Luther Stickell (Ving Rhames), nerokas ja lojaali, eräänlainen komediallisempi hahmo Benji Dunn (Simon Pegg) sekä porukan uusin jäsen, Ethanin rakastettu ja hyvin tehokas tarkka-ampuja Ilsa Faust (Rebecca Ferguson). Tuttuja hahmoja aiemmista elokuvista ovat niin ensimmäisestä elokuvasta tuttu IMF johtaja Kittridge (Henry Czerny) sekä edellisestä elokuvasta tuttu valkoinen leski (Vanessa Kirby). Uusia hahmoja taas ovat mestarivaras Grace (Hayley Attwell), salamurhaaja Paris (Pom Klementiff) sekä menneisyydetön aave, Gabriel (Esai Morales).

Tarinallisesti kaikki toimii hyvin tutulla M:I kaavalla ja pääasiassa kyseessä on oikein hyvä, näyttävä ja tiivistunnelmainen trilleri jossa tuttuja Mahdoton Tehtävä elementtejä aina Tom Cruisen hurjista stunteista alkaen, joista yksi tuo oitis mieleen Unchartedin. Elokuva on erittäin näyttävää katseltavaa ja todella miellyttävä kokonaisuus jota voi oitis pitää yhtenä vuoden parhaista elokuvista. Siinä on muutama vähän liiankin ennalta-arvattava tilanne, jotka ovat suoraan aika epämiellyttäviä, sillä niissä tavallaan tehdään ei niin hyvästä hahmosta parempi mitä tämä on ja vaihdetaan erittäin hyvä hahmo uuteen malliin, joka ei ole niin hyvä. Spoilaamatta mitään voidaan sanoa että vaikka elokuvassa on monta hyvin helposti arvattavaa tilannetta niin isona kokonaisuutena Dead Reckoning rakentaa todella kiinnostavaa loppuhuipennusta jossa saattaa olla pääroistona ehkä koko sarjan paras vihollinen ja ei, se ei ole rikollisen huonosti roolitettu Gabriel, joka on helposti näitä huonompia roistohahmoja mitä koko sarjassa on vastaan tullut. Huonompia ovat vain MI2:n Sean Ambrose ja ehkä koko sarjan huonoin roistohahmo, MI3:n Owen Davian.

Loppuhuipennuksen intro, vai ensimmäinen puoli

Dead Reckoning osa 1:n merkittävästi ongelmallisin juttu on se, että kyseessä on osa 1. Koska osa 2 on se mikä oikeasti lopettaa kaiken, tuntuu tämä elokuva helposti ja monesti pelkältä introlta jossa pedataan tilaa sille, mitä siinä todellisessa loppuhuipennuksessa sitten tapahtuu ja täytyy todeta heti, että monella tavalla ei hyvältä näytä, kun miettii ketkä ovat osana sitä loppuhuipennusta. Mutta samalla aikaa, toisena osana loppua on se mahdollisuus, että iso yllätys on vasta tulossa. Entiteetti itsessään on nerokas tarinallinen lisä ja potentiaalia on vaikka kuinka paljon käytettävänä. Dead Reckoningin ensimmäinen puoli on siinä mielessä hyvin rakennettu, että monet osat siitä ovat tälläisiä kryptisiä, jossa paljon jätetään tulkinnan varaan eikä kaikkea paljasteta mikä mahdollistaa sen, että katsoja voidaan yllättävää monella tavalla seuraavassa puoliskossa. Lisäksi tämä elokuva ei sorru sellaiseen selvään cliffhanger ratkaisuun, vaan onnistuu menemään oikein hyvin eteenpäin ja tekemään tästä elokuvasta oman kokonaisuutensa. Se tuntuu siitäkin huolimatta pääasaissa pitkältä introlta siihen todelliseen viimeiseen mahdottomaan tehtävään jossa Ethan Hunt menneisyys tapaa hänen nykyisyytensä ja seuraavaa suuntaa sarjalle luodaan.

Koska seuraavaa elokuvaa joutuu odottamaan vuoden, ollaan nyt vähän samanlaisessa tilanteessa kuin monesti aiemminkin kun elokuva selvästi avaa pelin jatko-osalle joka sitten enemmän tai vähemmän suoraan jatkuu siitä mihin edellinen, tässä tapauksessa tämä elokuva jää. Tällä hetkellä elokuvassa on monta juonikuviota ilmassa jotka luovat valtavasti erilaisia mahdollisuuksia ja nyt vain odotetaan ja annetaan tämän elokuvan hautua hetken aikaa. Itse pidän edelleen huonona ratkaisuna sitä että tämä on niin selvästi nimetty osa 1:ksi, koska se hieman kampittaa katselukokemusta kun tietää että kaikki jää enemmän tai vähemmän kesken. 

Potentiaalia on, mutta myös mahdollisuus epäonnistua

Mission Impossible elokuvasarjan tasolla Dead Reckoning 1 on erittäin hyvä osa sarjaa. Se ei ole niin hyvä kuin Fallout, joka saattaa olla tällä hetkellä se paras elokuva. Mutta se on samalla tasolla yhdessä Ghost Protocolin ja Rogue Nationin kanssa, eikä ensimmäinen elokuva sekään ole mitenkään erillä tästä laatutasosta. Joka tapauksessa merkittävästi parempi elokuva on kyseessä kuin sarjan toinen ja kolmas elokuva, jotka eivät olleet erityisen hyviä kumpikaan. Dead Reckoning 2 voi hyvinkin nousta sarjan parhaaksi, tai jäädä vain tämän elokuvan toiseksi puoleksi, ollen sitten edelleen todella hyvä elokuva, mutta ei niin hyvä kuin se voisi olla. Kaikki riippuu paljon siitä kuinka Entiteettiä käytetään tarinallisena osana kokonaisuudessa, sillä tämä on ehdottomasti koko Dead Reckoningin paras osa ja hyvin kiinnostava ja potentiaalisesti mahtava idea.

Roolituksista täytyy todeta sen verran että ne ovat pääasiassa onnistuneet todella hyvin. Sarjassa jo tutuiksi tulleet näyttelijät vetävät edelleen todella hyvät roolisuoritukset. Rebecca Fergusonin Ilsa Faust on koko sarjan paras ja kovin naishahmo, Vanessa Kirby on edelleen todella hyvä valkoisena leskenä ja Henry Czerny yhdistää tämän elokuvan hienosti ensimmäiseen elokuvaan. Rhames ja Pegg ovat kumpikin todella hyviä, varsinkin yhdessä mutta myös erikseen ja Tom Cruise on yhä toiminnan parhaita tähtiä. Oikeasti uusista lisäyksistä Pom Klementiff onnistuu ehkä parhaiten erottumaan joukosta vähäpuheisena salamurhaajatyylisenä femme fatale hahmona, mutta Esai Morales on parhaimmillaan todella keskinkertainen perustoimintaroisto ilman mitään erityistä. Tuntuu että tässä kohtaa roolitus on mennyt pahasti pieleen, koska pääroistotyylisenä hahmona hän ei vain toimi, varsinkin jos hänen tulisi olla Ethanille sellainen henkilökohtaisempi vastus. Haley Attwell on pääasiassa oikein hyvä, mutta silti hän ei vain tunnu istuvan omaan rooliinsa ihan niin hyvin, kuin esimerkiksi Vanessa Kirby omaansa ja paikoin tuntuu että Kirbyn kaltainen tähti olisi ollut parempi Grace.

Kokonaisuutena Dead Reckoning hyvä toimintaelokuva ja hyvä osa Mission Impossible elokuvasarjaa. Se tuntuu vajaalta elokuvalta jossa on paljon keskeneräisiä asioita joista osaa voidaan viedä eteenpäin, tai hylätä täysin. Tästä syystä seuraava elokuva on kiinnostava tapaus, koska se voi todella hyvin käyttää monia mahdollisuuksia, mutta sillä on myös vaarana todellakin hukata paljon potentiaalia.

---

Kokonaisuus 

M:I 7: Dead Reckoning Part 1 on hyvä toimintaelokuva pääasiassa hyvällä näyttelijäkaartilla, hienosti toteutetuilla toimintapätkillä ja suhteellisen hyvällä rytmityksellä, joskin useilla ennalta-arvattavilla käänteillä. Sen merkittävin ongelma on siinä, että ensimmäisen osana se laittaa monia asioita alulle ja petaa jatko-osalle paikkoja yhteen jos toiseen kohtaan, jotka jäävät siis kesken. Typerä osa 1 & osa 2 nimeämismalli syö siis mielekkyyttä kokonaisuudesta ja tämä kaikki olisi voitu tehdä paremminkin, mutta siitäkin huolimatta elokuva on erittäin mielekästä katsottavaa jossa on paljon mahdollisuuksia, hyviä toimintapätkiä ja tiivisti rakennettuja tunnelmallisia osuuksia. Puhumattakaan, ehkä paras idea mitä sarjassa on pitkään aikaan ollut ja sitä kautta, erittäin lupaava pohjustus seuraavalle elokuvalle.

+ Tom Cruisen Ethan Hunt

+ Runsaasti näyttävää toimintaa

+ Tiivistunnelmallinen jännitys

+ Entiteetti

- Usein liian ennalta-arvattava

- Tuntuu vajaalta / Pohjustukselta jatkolle

- Näkyvä pääroisto

Arvosana: 8,4

Mahtava

Transformers elokuvat ovat saaneet paljon haukkuja osakseen, mutta itse olen tykännyt. Sanotaan että tiettyjä hahmoja olisi elokuvissa voitu käsitellä paremminkin ja sääli on että niihin ei koskaan päästy. Rise of Beasts nimittäin ei ole varsinaista jatkoa aiemmille elokuville, vaan kokonaan oma juttunsa ja tätä voisikin tavallaan pitää eräänlaisena uutena alkuna.

 

 

 

Pelataan heti isoilla panoksilla

Elokuvan alussa esitellään elokuvan varsinainen pääroisto, Unicron, eli heti päästään kiinni yhteen koko Transformers mytologian parhaaseen hahmoon, jota ei Michael Bayn elokuvissa ehditty kunnolla näkemään. Samalla esitellään Unicronin ykköskätyri, transformerin tappaja ja merkkikeräilijä, terrorcon nimeltään Scourge. Samalla tutuksi tulevat myös eläinhahmoiseet Maximilianit, joiden planeetan Unicron syö, mutta muutamat robotit pääsevät pakoon. Siirrytään vuoteen 1994 ja täällä tutuiksi tulevat autobotit, kuten Mirage, Arcee, Bumblee ja tietenkin koko Transformers sarjan paras hahmo, legendaarinen Optimus Prime. Niin ja kyllähän tähän kattaukseen kuuluu ihmisiäkin, mutta ne nyt eivät kiinnosta ketään.

Tarina on melko samankaltainen kuin monissa aiemmissakin elokuvissa, joskin uudella macguffinilla, uudella kärkiroistolla ja muutamilla uusilla autoboteilla. Tämä on tätä tyyliä jossa robotit on pyritty tekemään oikeasti omanlaisikseen, verrattuna ensimmäisiin live action Transformers elokuviin, jossa monet olivat vähän liian samanlaisia. Maximilianit tosin erottuvat joukosta oikein hyvin eläinhahmotyyleillään, joskin Optimus Primal ja Airazor poislukien, nämä hahmot jäävät todella pieneen osaan ja tuntuvat pitkälti täytteeltä, erittäin hyvältä täytteeltä joista osataan varsinkin toiminnassa ottaa irti hyviä hetkiä, mutta koska nämä hahmotkin olisivat hyötyneet lisäajasta, täytee todeta että lähemmäs puolen tunnin alustus ihmishahmojen kanssa olisi voitu karsia lähes kokonaan pois tai tiivistää viiteen minuuttiin ja elokuva olisi toiminut aivan hyvin silloinkin.

Pääasiassa tarinan jaksotus toimii hyvin. Koska kyseessä on vain noin 2 tunnin elokuva sen kyllä huomaa tietyissä tilanteissa. Varsinaista täytettä elokuvassa ei juurikaan ole, mutta juurikin ihmishahmoja karsimalla olisi saatu enemmän tilaa sinne minne olisi tarvittu. Elokuva etene hyvää vauhtia eikä kunnolla alettuaan ala isommin junnaamaan paikoillaan. Aluksi kaikki ei mene putkeen, mutta ensimmäisen vähän näyttävämmän taistelun jälkeen elokuva etenee jo todella hyvää vauhtia.

 

Hienon näköisiä robotteja, vähällä ruutuajalla

Autobottien kanssa edistystä on tapahtunut mahdollisesti eniten, sillä vaikka määrällisesti mukana on vain kourallinen botteja, niin kaikki näyttävät todella omanlaisiltaan. Tuo mieleen Age of Extincitionin, jossa oli monta todella hyvin tehtyjä robottia. Tosin täytyy todeta että Mirage ja Wheeljack kumpikin jättävän vähän toivomisen varaa. Wheeljack oli paljon parmepi Battlegrounds pelissä ja Mirage merkittävästi parempi Dark of Moon pelissä. Nämä versiot ovat todella erilaisia ja täytyy lisätä että Mirage olisi toiminut paremmin, jos hän olisi ollut joku muu autobotti. Arcee ja Bumblebee ovat merkittävästi paremmin tehtyjä kuin muut ja varsinkin Bumblebee on kuin kävelevä populaarikulttuurikone erinomaisilla ajoituksilla ja hyvällä taustoituksella. Optimus Prime nyt on yhtä loistava kuin aina ennenkin, eli siitä sentään pisteet.

Terrorconit jäävät vähän pienemmälle fokukselle ja tuntuvat lähinnä pahoilta transformereilta suhteellisen kliseisellä rakenteella. Yksi on nopea ja ketterä kun taas toinen hidas ja voimakas. Hyvin heidät on tehty, mutta vähän sama tilanne kuin Black Orderin kanssa Avengers: Infinity Warissa, potentiaalia olisi enemmänkin. Scourge on toinen tapaus, sillä tämä hahmmo on kuin yhdistelmä Lockdownia ja Shockwavea. Näissä elokuvissa hän toimii monella tavalla jopa paremmin kuin valtaosa muista roistopuolen roboteista, Megatron mukaanlukien. Unicron on tietenkin kokonaan oma juttunsa ja tämän hahmon kanssa tuntuu lähinnä haaskaukselta että Unicron kuullostaa niin geneeriseltä hahmolta, eikä ääninäyttelyllä ole saatu mukaan mitään enempää. Pääasiassa jotakin, joka todella erottuisi joukosta ja olisi mieleenpainuva.

Ihmishahmoista puhuttaessa voidaan sanoa että Noah ei ole missään nimessä huono, etenkin jos vertaa Shia LaBeofiin. Hän on kelvollinen, samoin Elena, mutta edelleen sanoisin että elokuva toimisi paljon paremmin, jos robotteihin keskityttäisiin paljon enemmän. Mahdollisesti jopa jättämällä ihmishahmot kokonaan pois. Pääkaksikko poislukien muut ihmishahmot eivät vain isommin nappaa. Pikkuveli ja kaverihahmo ovat molemmat omilla tavoillaan ärsyttäviä ja tarina toimisi hyvin ilman kumpaankin.

 

Vieläkin liikaa ihmisiä

Toiminta on ehdottomasti sieltä parhaasta päästä ja ylivoimaisesti elokuvan parasta antia. Näyttävyys on huipussaan ja vaikka tiettyjen hahmojen toimintatyyliä olisi voitu näyttää vähän enemmänkin, niin pääasiassa kaikki toimii erittäin hyvin ja avainhahmot saavat tilaa loistaa. Sivuhahmot korostuvat sivuhahmoiksi tässä tapauksessa ja merkittävästi sankarijoukkoa pienempi vihollisjoukko kyllä näkyy, tarkoittaen nimettyjä roistohahmoja. Kaavallisesti tämä elokuva noudattaa samoja metodeja kuin aiemmatkin ja on mielekästä katsottavaa. Ihan kaikki ei toiminnassa kuitenkin nappaa ihan niin hyvin kuin voisi toivoa. Musiikkipuolella, taistelussa, voisi toivoa vähän erilaista musiikkityyliä.

Tarinaa eteenpäin vievät osuudet toimivat myös hyvin, etenkin kun huomioidaan että nyt ollaan selvästi aloittamassa alusta. Sellainen tietty viesti korostuu todella selvästi. Aiemmat elokuvat ovat luoneet oman jatkumonsa ja tämä aloittaa omansa. Varsinkin Optimus Prime näyttää hieman erilaiselta mitä aiemmin, sanoisin että vähän lelumaisemmalta, mikä ei ole missään nimessä huonoa asia ja uuden tarinakokonaisuuden aloittaminen voi toimia oikein hyvin. Nyt on tietysti menty heti suurimman mahdollisen pahan kautta eteenpäin ja kyllä olisi kiinnostavaa nähdä suuren mittakaavan taistelu Unicronia vastaan joskun tulevaisuudessa. Perusteet tässä elokuvassa ovat joka tapauksessa kunnossa sillä tässä on sitä sisältöä, mitä tälläiseltä elokuvalta yleensä toivookin. Kuten jo todettu, ihmishahmot ovat edelleen tämän sarjan heikompaa antia ja ehkä jossakin kohtaa saataisiin sellainen Transformers elokuva, joka keskittyisi oikeasti niihin transformereihin.

---

Kokonaisuus 

Rise of the Beasts on näitä parempia Transformers elokuvia ja kun tätä joskus katsoo uudestaan ja skippaa suosiolla alun ihmisten höpötykset sun muut ja siirtyy transformereihin, niin tämä toimii oikein hyvin verrattuna ensimmäiseen kolmeen joissa ihmisten osuutta ei pääse samalla tavalla karkuun. Toiminta on mielekästä katseltavaa ja robotit näyttävät todella hyvältä. Kokonaisuutena tämä on katsomisen arvoinen elokuva varsinkin Transformers faneille, aiempien sarjan elokuvien faneille, mutta myös toimintaelokuvien ystäville.

 

+ Toiminta

+ Paljon hyvin tehtyjä transformereita

+ Optimus Prime

+ Unicron

 

- Ihmisten osuus on liian suuri

- Alkupätkä saisi olla karsitumpi

 

Arvosana: 8,5

 

Fantastinen