Saapasjalkakissa ja iso paha Susi

 

Saapasjalkakissa 2 on suhteellisen suoraa jatkoa aiemmalle elokuvalle, vaikka valtaosa hahmoista onkin tuttuja. Vitsiä heitetään milloin mistäkin ja elokuva etenee todella hyvää vauhtia eteenpäin, tarjoten erinomaisia ja toinen toistaan hauskempia ja vauhdikkaampia tilanteita ja erinomaisesti toteutettuja ja ääninäyteltyjä hahmoja.

 

 

 

Kissa uhmaa Kuolemaa

Tarina lähtee käyntiin kun Saapasjalkakissa viettää juhlaa joka nopeasti muuttuu uhmakkaaksi taisteluksi merkittävästi kookkaampaa viholista vastaan. Kun etsintäkuulutettu, kansan rakastama peloton sankari sitten herää viimeisimmän seikkailunsa jäljiltä, saa hän kuulla huolestuttavia uutisia. Hän kuoli. No hän on kuollut useamman kerran ja kissallahan on yhdeksän elämää. No käy ilmi että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kuolema on korjannut. Saapasjalkakissa ei isommin tästä huolustu, sillä hän ei pelkää kuolemaa. Mutta pian hänen pelkonsa alkavat saada vallan, kun kohtaaminen pahaenteisesti viheltävän ison pahan suden kanssa osoittaa että kisulla ei ole enää varaa huolettomasti rynnätä kohti vaaroja. Eläköityminenkään ei suju ihan suunnittellusti sillä kun tieto legendaarsisesta toivomustähdestä saavuttaa Saapasjalkakissan, saa hän aivan uutta puhtia. Mutta tämän tähden ja sen yhden toivomuksen perässä ovat niin Kultakutri ja kolme karhua kuin piiraspohatta pikku Jaakko Perso (eng Jack Horner), puhumattakaan Saapasjalkakissan entisestä parnterista/kollegasta/rakastajasta Kitty Pehmotassusta. Mutta ainakin Saapasjalkakissan uusin koirakaveri pitää hänestä ehdoitta ja auttaa häntä vaikka kisu itse en sitä välttämättä haluaisikaan.

Tarinallisesti kokonaisuus etenee todella hurjaa vauhtia vähän laahaavahkon alun jälkeen ja tämä on pelkkää plussaa. Vauhdikas seikkailuelokuva on parhaimmillaan juurikin silloin kun sitä turhaa täytettä ei väkisin yritetä ängetä mukaan ja pyörät pyritään pitämään pyörimässä, kuten tässä tapauksessa. Kun kohtaukset vieläpä täytetään erinomaisella huumorilla ja todella hyvin tehdyillä hahmoilla, toimii paketti entistä paremmin. Animaatiojälki on todella hienoa katseltavaa ja hahmojen erilaiset ilmeet ja äännähdykset sopivat jokaiseen tilanteeseen todella osuvasti. Tähän kun heitetään mukaan iso kasa enemmän ja enemmän näyttäviä ilotulitemaisia tehosteita, pysyy mielenkiinto yllä elokuvan alusta loppuun asti. Teemat vaihtelevat todella hienosti ja jokaisesta tyylistä otetaan kaikki irti. Välillä elokuva etenee kuin musikaali kun taas toisinaan kuin draamasarja, mutta pääasiassa kuin seikkailuelokuva vahvalla komediaotteella, joka osuu todella hyvin kohdalleen, tehden pilaa monista legendoista, tutuista satuhahmoista ja lopulta myös yleisestä.

 

Laadukkaasti toteutettuja hahmoja koko posse

Erittäin suuret plussat tulevat todella hyvin toteutetuista hahmoista jotka on poikkeuksetta ääninäytelty mahtavasti ja kaikkia ei edes osaa heti yhdistää nimeen. Esimerkiksi Suden ääninäyttelijä Wagner Moura ei tule mistään mieleen, mutta hänen ääniroolinsa on fantastinen ja hahmona Susi on yksi parhaita animaatioroistohahmoja mitä tulee mieleen todella pitkään aikaan. Muutenkin monet hahmot on toteutettu todella laadukkaasti. Jaakko Perso on ehkä se heikoiten toteutettu ja jopa hän on omalla todella typerällä tavallaan oikein hyvä pahishahmo, vaikkakin typerän näköinen punkero pottakampauksella. Hän tosin toimii astetta paremmin kun hän käyttää valtavaa määrää erilaisia taikaesineitä joihin kuuluu niin yksisarvisen sarvia kuin legendaarinen Excaliburkin. Kultakutri ja kolme karhu on toteutettu todella hyvin ja näytelty todella osuvasti. Kultakutri (Florence Pugh) on todella huvittava sellaisella tahattomalla tavalla mikä osuu entistä paremmin koska hän pyrkii olemaan kokoajan todella totinen. Isäkarhu (Ray Winstone) on myös ääninäyttelyltä todella osuva mutta äitikarhu (Olivia Coleman) on vielä parempi.

Tutuista hahmoista Antonio Banderasin ja Salma Hayekin ääninäyttelemät kissat ovat samalla tavalla loistavia kuin aiemminkin ja heidän tarinoidensa kanssa ollaan myös menty todella hienosti eteenpäin. Kolmikkoa täydentävä Perritoksi kutsuttu koira taas on todella sympaattinen, surullisen hupaisa ja super hauska veijari, jonka äänenä niin ikään itselle tuntematon Harvey Guillen, joka vetää erittäin hyvän roolin. Tutut hahmot tuntuvatkin olevan niitä jotka laadukkaasti toteutuksesta huolimatta tuppaavat jäämään täysin uusien hahmojen jalkoihin. Koirakaveri on aina niin sympaattinen ja omalla typerällä tavallaan joka kerta eri tavalla huvittava. Kultakutrin ja pikku karhun sisaruksellinen tappeleminen ja kinastelu on todella huvittavaa kuunneltavaa kun taas äitikarhu on todella äidilleninen ja lempeä, mutta samalla aikaa myös raakalaismainen kun tarvitsee. Samalla kun isä karhu on täyden raakalaisen näköinen, mutta hyvin sympaattinen ja hauska isällinen hahmo. Susi tosin varastaa kaikki kohtaukset joissa esiintyy ja vainoaa Saapasjalkakissaa kuin kohteestaan vainun saanut verikoira tai palkkionmetsästäjä.

 

Lastenelokuva parhaasta päästä

Viimeinen toivomus ei ole täysin tätä uusimman tyylistä animaatiohuttua johon varsinkin Disney on juuttunut viimeaikoina aivan liikaa. Kyllähän mukana on sellainen lämminhenkinen opetus jos toinenkin ja tietyt lopputilanteet aavistaa alusta asti, mutta ne eivät silti menetä otettaan oikeastaan yhtään, vaikka eivät isommin yllätäkkään. Siinä missä Disney tuntuu menevän aina siihen suuntaan jossa pahiksia ei enää voiteta taistelussa, vaan ystävyydellä ja sydämmellisillä opetuksilla, tarjoaa tämä elokuva pahiksen, jota ei voi pelastaa ja se on enemmän kuin selvää kuin myös vaihteeksi sellaisen roistomaisen hahmon, joka on oikeasti hurja kuin iso paha susi. Tuntuu että tälläisiä animaatioita ei oikeastaan enää tule vastaan samalla tavalla kuin aikoinaan, 90- luvun ja vuosituhannen vaihteessa. Disneyn elokuvat olivat joskus tälläisiä, mutta nykyään paljon vähemmän.

Tiettyjä asioita tässäkin elokuvassa jää kyllä kaipaamaan, sillä vaikka elokuvassa selvästi haluttaisiinkin tehdä jotakin, niin ei ole joko uskallettu tai viitsitty. Ensimmäinen elokuva oli monella tavalla samanlainen kuin tämä, mutta sanoisin että tämä elokuva vetää ratkaisevasti pidemmän korren yleisesti paremmalla hahmojoukolla ja toimivammalla kokonaisuudella jonka rytmitys toimii myös edeltäjäänsä paremmin ja onnistuu tarjoamaan näyttävämmän lopetuksen.

Elokuvassa on kyllä näitä selvästi modernejakin ratkaisuja joita animaatioissa tuntuu olevan nykyään aina, mutta niitä ei käytetä sen seikkailuelokuvamaisuuden kustannuksella ja kaikessa pyritään pitämään kiinni sellaisesta hyvästä huumorista ja leikkisyydestä joka ei missään kohtaa muuta kaikkea kuoleman vakavaksi. Ehkä juuri tästä syystä tämä elokuva toimi omalla kohdalla niin hyvin, koska se muistuttaa niin vahvasti niitä parhaita Disney elokuvia, kuten Aarreplaneetta, Basil Hiiri - Mestarietsivä sekä Kaunotar ja Hirviö joissa kaikissa oli sitä jotakin. Tälläisiä elokuvia näkisi mielellään enemmänkin ja juurikin tälläisten elokuvien ansiosta sitä nykyään pitää DreamWorksia paljon parempana animaatioelokuvien tarjoajana kuin Disneynä.

---

Kokonaisuus 

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus on erinomainen jatko-osa ensimmäiselle elokuvalla ja onnistuukin lopulta olemaan ratkaisevilla tavoilla parempi kuin edeltäjänsä. Elokuvat hahmot on toteutettu todella hyvin, ääninäytelty todella hyvin ja kokonaisuus on rytmitetty todella hyvin. Elokuvaan mahtuu vauhtia, hienoa taistelua ja tyylikästä kikkailua josta kaikessa on läsnä erinomainen huumori ja sopivan rento ote joka sopii erinomaisesti koko perheelle, osa enemmän lapsille kun taas osa enemmän aikuisille. Animaatio parhaasta päästä ja viime vuoden parhaita elokuvia.

 

+ Saapasjalkakissa ja muut erinomaisesti toteutetut hahmot

+ Huumori ja vauhdikas ja toiminta

+ Hyvä rytmitys

+ Susi

+ Ääninäyttely

 

- Laahaava alku

- Tietyt asiat selvästi jäävät puuttumaan

- Jaakko Person ulkoasu

 

Arvosana: 9,4

 

Mestariteos