Hugh Jackman on yksi sellainen näyttelijä jonka vuoksi menen kyllä elokuvan katsomaan. Reminiscence on elokuva, jonka tiedän vain koska Jackman on mukana siinä, mutta sen lisäksi ei ole paljoa yksityiskohtia ja tavallaan hyvä niin. Pääsee katsomaan vaihteeksi kokonaan sokkona ilman erikoisempia ennakko-odotuksia.

Tänä aikana ei viitsi jättää elokuvia odottamaan jos ne haluaa nähdä teatterissa, sillä Viggo Mortensenin elokuvaa The Falling, en sitten päässytkään katsomaan. Sen piti olla elokuvissa kun olin talvilomalla, mutta sattuneista syistä, esityksiä ei sitten ollutkaan kuin pari vasta pari viikkoa myöhemmin, jolloin ei sitten itsellä ollut aikaa. Tämän elokuvan kanssa en nyt sitten aikaillut vaan nyt kun on aikaa kesäloman muodossa, niin yksi elokuva piti arpoa ja kun kärkinimenä on Jackman, niin kyllähän se sieltä valikoitui. Ei ollut erityisen suunniteltu elokuva, mikä mahdollisti sen, että sen pystyi katsomaan ilman että elokuvasta tiesi etukäteen juuri mitään.

Reminiscence alkaa varsin nopeasti, selittäen muutamat avainasiat ja sitten hiljalleen täydentäen niitä. Neo noir vaikutteisessa maailmassa vedenpinta on noussut, ihmiset elävät paljon enemmän yöaikaan ja muistot ovat todella suuressa arvossa. Siinä kohtaa kuvaan astuu Nick Bannister (Jackman) joka tarjoaa palvelua, jossa ihmiset voivat uudelleenelää vanhoja muistojaan, futuristisen teknologian avulla. Muistelut ovat monitahoinen projekti ja laitteistoa jolla niitä tutkitaan, voikin käyttää moneen tarkoitukseen. Nickin elämä kokeekin suuren mullistuksen kun yhtenä päivänä ovesta astelee sisään kuvankaunis Mae (Rebecca Ferguson). Tämä aloittaa tuskallisen tapahtumaketjun jonka aikana Nickin elämä muuttuu lopullisesti ja hän pääsee kosketukseen maailman rujomman puolen kanssa, samalla huomaten että todellisuus voi olla hyvin erilainen mitä aluksi luulee.

Reminescene etenee varsin hyvää vauhtia, joskin ajoittain tuntuu että se voisi edetä vähän nopeamminkin, tai vaihtoehtoisesti korostaa tiettyjä osa-alueita paremmin. Muistelosysteemi on todella hyvä idea, mutta tuntuu että siitä ei oteta kaikkea irti eikä siihen uppoudu tarpeeksi, etenkin kun alkutilanteista päästään irti ja Nick lähtee tosimaailmaan. Kuten Inceptionissa, myös Reminescenen kaltaisessa elokuvassa monet pienet yksityiskohdat voivat palvella isoa kokonaisuutta todella hyvin. Inception on pidempi elokuva kuin Reminescene, mutta se on myös jaksotettu paremmin. Kyseessä on tietysti kaksi hyvin erilaista elokuvaa vaikka molemmat ovatkin trillereitä. Reminescene yhdistelee todella montaa erilaista asiaa hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Aloitus on todella hyvä kun tullaan tutuksi Muistelo teknologian kanssa, mutta kun Nickin pakkomielteinen menneisyyden jahtaaminen nostaa enemmän ja enemmän päätään, niin tuntuu että elokuvassa mennään sivuraiteelle, vaikka se onkin se pääjuoni jota seurataan.

Tarinan perimmäiset ajatukset ovat todella hyviä ja kaikenkaikkiaan tarinassa on monta erittäin hyvää osa-aluetta, varsinkin se mitä ajatuksia herätetään aivan lopussa. Harmillista tosin on että monet tämän maailman kiinnostavimmat osa-alueet jäävät lähinnä rekvisiitaksi ja tarinassakin on sen verran heikkouksia, että iso kokonaisuus tuntuu jotenkin epäsäännölliseltä. Lopetuksessa tosin on puolensa.

Iso juttu ovat tietenkin näyttelijäsuoritukset mutta niitäkin on lähinnä kaksi todella hyvää, pari suhteellisen hyvää, yksi umpisurkea ja jokunen vähän niin ja näin. Hugh Jackman on oikein hyvä, vähemmän toiminnallisessa roolissaan varsin tavallisena miehenä joka on palvellut aikansa sotilaana, mutta ei ole mikään pyssy- tai nyrkkisankari. Hän tekee todella hyvän suorituksen, vaikka siitäkin huolimatta useissa kohdissa odottaa että hän tappelisi paremmin vastaan. Draamallisuus häneltä kuitenkin luonnistuu todella hyvin ja hän käy läpi ison skaalan tunteita, tasaisen varmalla ammattitaidolla. Toinen iso valtti on Rebecca Ferguson joka ei ole ihan yhtä monitahoinen, mutta tekee todella varman roolisuorituksen mysteerinaisena. Ei mikään ilmiselvä femme fatale, mutta juuri sellainen noir tyylitellyn moniulotteinen hahmo. Thandie Newton on ihan ok, Nickin luottohenkilönä omine demoneineen, mutta liian isoksi osaksi tarinaa nouseva Cliff Curtis on helposti koko elokuvan huonoin hahmo. Siinä missä Hugh Jackmania pitää toimintatähtenä, mutta katsoo mielellään myös draamallisempiakin rooleja, ei Curtis sovi yhtään roistorooleihin, siis millään tasolla.

Puhdas roistopuoli onkin yksi elokuvan suuria heikkouksia, pääasiassa siksi että se näkyvin tältä osastolta on niin huono, eivätkä muutkaan mitenkään loista siinä mielessä. Tämän lisäksi ehkä selvimpia ongelmia elokuvassa tulee siitä, että sen jaksotus voisi olla parempikin ja toiminta on lähinnä täytteenä mukana, sillä jännitys ja salaperäisyys on paljon merkittävämmässä roolissa. Tietyllä tavalla tämä toimii yllättävän hyvin, vaikka näistä syistä elokuva voi tuntua monesti aika heikosti etenevältä. Positiivista onkin se, että loppupuolella Reminescence todella menee loppuun asti neo noir ideassaan ja tunnelmallisuudessaan, mutta tämän maailmalla omilla lisävivahteilla, jotka mahdollistavat astetta monitulkinnallisemman lopputuloksen.

Kokonaisuus on aika kahtiajakoinen. Tunnelma ja tyyli on noir vivahteineen oikein hyvä, tuhoutuvan maailman kuvaus on hienoa ja lopetus osuu hyvin. Huono roistovalikoima ja melko heikko jaksotus latistavat tunnelmaa ja monesti toivoo että tietyissä kohdissa olisi menty pidemmälle tai niitä ei olisi otettu mukaan ollenkaan. Reminescene ei kuitenkaan juuri laahaa, vaan etenee varsin hyvää vauhtia kertoen melko ajatuksia herättävän tarinan, varsinkin sen jälkeen, kun näkee miten se kaikki päättyy. Sanottakoon vielä että ilman Hugh Jackmania, en olisi varmaan itse katsonut, enkä myöskään arvostaisi yhtä paljon.

+ Hugh Jackman

+ Neo Noir vivahteisuus

+ Tyylikäs maailma

+ Ajatuksia herättävä tarina

- Hyvin heikko roistokattaus

- Heikko jaksotus

Arvosana: 7,0

Loistava