Itse sanoisin että todellinen Star Wars saaga päättyi Jedin Paluuseen ja tämä trilogia on keskivertoa fanifiktiota joka toistaa aiempien elokuvien ideoita muutamin omin jutuin. Rise of the Skywalker on tämän trilogian päätös ja parempi sellainen mitä odotin sen olevan.

 

 

 

Star Wars elokuvat toimivat tyylinsä ja mytologiansa vuoksi erittäin hyvin ja ovat siksi tunnelmaltaan useimmiten erinomaisia. Myös ne heikoimmat Star Wars elokuvat ovat ihan katsottavissa. Sanoisin että tämä viimeisin trilogia ja Solo ovat helposti koko sarjan heikoimmat elokuva, jopa heikompia kuin Kloonien Hyökkäys, joka oli pitkän aikaa se selvästi huonoin Star Wars. Mutta näiden elokuvan tapauksessa syy on osittain eri sillä yhteistä on se heikko pääroisto Kylo Ren / Count Dooku mutta muutoin syyt ovat eri. Siinä missä Kloonien hyökkäyksessä heikot roolisuoritukset (kuten Hayden Christensen) olivat iso osa miksi se elokuva ei toiminut niin näissä uusissa on monta todella hyvää suoritusta aina Daisy Ridleyn Reystä alkaen. Tosin siinä missä Kloonien Hyökkäyksessä Ewan McGregor oli ylivoimaisesti se kantavin voima, on myös näissä elokuvissa muutama jotka eivät ole kovinkaan hyviä.

Tarinallisesti elokuva jatkaa kahden aiemman elokuvan enemmän tai vähemmän sekavaa pakettia johon kuuluu paljon vanhojen ideoiden uudelleenlämmitystä ja hyvin vähän oikeasti omia juttuja. Tuntuu todella usein että elokuvan kanssa on vain otettu vanhat jutut (kuten vanha pääroisto) uudestaan mukaan mutta tehty vain kovemmaksi ja lisätty muutenkin tuhovoimaa täysin yliampuvasti. Vaikka elokuva onkin todella näyttävä, niin se tuntuu monesti siltä että ainoa syy on vain nostaa kaikki aiempi uuteen potenssiin. Ennalta-arvattava loppuhuipennus on ehdottomasti todella näyttävä, vaikka siinä onkin pyritty vain retostelemaan määrällä ja tuhovoimalla.

Isossa osassa ovat edelleen kärkikolmikon Rey (Daisy Ridley), Finn (John Boyega) ja Poe (Oscar Isaac) joista kaksi Ridley on todella hyvä ja Isaac todella huono. Todella isoon ja ratkaisevaan rooliin asettuu myös Kylo Ren (Adam Driver) joka on helposti paras tässä elokuvassa, sillä tähän mennessä hän on tuntunut vain kiukuttelevalta kakaralta. Tällä kertaa hän on enemmänkin kuin aave, joka jäijyy joka nurkan takana. Valtaosa muista sivuosan hahmoista on ihan ok, mutta ei kovinkaan selvästi esiin nousevia, paitsi uusista Babu Frink ja Richard E Grantin kenraali Pryde. Vanhoista puolestaan loistaa C-3PO (Anthony Daniels) joka onnistuu olemaan paikoin todella hauska.

Se mikä itseäni tavallaan ärsyttää on se, että R2 on suomennettu Artoo ja 3PO Treepio, tuo mieleen ne vanhat kirjat jotka ovat varmaan suomentanut joku joka ei tiedä Star Warsista juuri mitään. Sitten on iso liuta näitä kohtauksia joissa järki katoaa täysin tai joissa todella venytetään sitä uskottavuuden rajaa. Vastapainona on sentään paljon hyvin tehtyjä ja mielekkäitä hetkiä joissa monet trilogian heikkoudet enemmän tai vähemmän silotellaan. Kahteen aiempaan verrattuna huumori on selvästi paremmin jaksotettua ja järkevää eivätkä toimintakohtauksetkaan ole niin huonoja tai harvassa. Eihän se paljoa ole, mutta kyllä tämä on oman trilogiansa paras elokuva.

_________________________________________________________________________________

Spoileriterritorialla voidaankin sitten puhua siitä mikä oikeasti juonessa ärsyttää, nimittäin tämä toisto. Kyllähän sillä saadaan tarinaan eeppinen päätös jossa kaikki aiemmat jedit aina Obi-Wan Kenobista ja Anakin Skywalkerista Qui Gon Jinniin ja Ashoka Tanoon asti tukevat Reytä loppuhuipennuksessa. Mutta siitäkin huolimatta on jotenkin laiskaa että jo kertaalleen nujerrettu Palpatine pitää vielä vääntää mukaan. Miksi oli niin vaikeaa luoda oikeasti uusi sith lordi joka olisi sitten puolestaan kanavoinut Palpatinen, Darth Maulin, Vaderin, Dookun ja vaikka Banen elinvoimaa itseensä. Sen sijaan tällä Palpatine käänteellä vain heikennetään sitä painoarvoa mitä Jedin Paluulla oli.

Tämän trilogian kokonaisuus tuntuu juurikin siltä että siinä yritetään vain käyttää samoja ideoita mitä aiemmat elokuvat ovat käyttäneet, mutta lopputulos ei vain ole niin toimiva sillä monet tilanteet tuntuvat saman toistolta. Tietyissä tilanteissa, kuten viimeinen hetki jossa Rey seisoo sillä paikalla missä Luke kauan sitten, se toimii. Mutta monessa tilanteessa se ei toimi vaan saa tarinan tuntumaan todella mielikuvituksettomalta.

_________________________________________________________________________________

Kokonaisuutena Star Wars IX on hyvä Star Wars elokuva joka saattaa kestää aikaa paremmin kuin pari aiempaa, sillä Last Jedin kanssa ensivaikutelma oli ok, mutta sitä on selvästi alkanut vihaamaan näennäisesti hauskojen kohtien, suht typerän juonenkuljetuksen ja pitkäveteisyyden vuoksi. Kyllä tämäkin on vähän liian pitkä elokuva omaksi parhaakseen, mutta huomattavasti hauskempi ja kokonaisemman tuntuinen.

 

+ Daisy Ridley

+ Star Wars tunnelma

+ Hyvin jaksotettu huumori

 

- Mielikuvitukseton ja yliampuva loppuhuipennus

- Vähän turhan pitkä

 

Arvosana: 5,3

 

Välimallia