sunnuntai, 10. lokakuu 2021

Batman: Hush

Kuten Killing Joke tai Under the Red Hood, Hush yltää helposti yhdeksi parhaaksi Batman animaatioelokuvaksi. Tarinassa on mukana valtava määrä parhaita roistohahmoja, erinomaisesti toteutettuna ja muutamia hyviä käänteitä, kuten parhaissa Batman animaatioissa kuuluukin olla. Virheitäkin on tehty, mutta mitkä puolet korostuvat eniten?

 

 

Hush tarinakaari on yksi näitä tapauksia jossa on runsaasti potentiaalia. Iso kysymys tarinassa onkin se, että kuka on Hush, joka mahdollisesti tietää kuka Batman on ja pystyy hyödyntämään sitä aikoessaan tappaa tämän. Koska Hush on askeleen edellä ja selvästi kyvykäs haastamaan Viittaritarin, ovat kaikki Batmanin läheiset vaarassa sillä jos Hush tietää kuka Batman on naamion alla, on todennäköistä että hän myös tietää ketkä ovat hänelle läheisimmät. Alfredista Selina Kyleen. Tarina on itselleni näennäisesti tuttu ja pakko on heti sanoa että lopetusta lukuunottamatta, se on erinomainen Batman tarina joka on tavallaan kuin suoraan kaanoniin liittyvä mutta samalla aikaa myös mahdollisesti vaihtoehtotodellisuuteen sidonnainen. Spoilaamatta mitään, tähän ei voida oitis uppoutua syvemmin.

Tarinallisesti ja tyylillisesti kokonaisuus toimii erinomaisella tavalla sillä elokuva näyttää, tuntuu ja kuullostaa erittäin hyvältä. Monet hahmot kuullostavat juurikin siltä mihin on ehtinyt jo tottua, kun taas joidenkin hahmojen kanssa on jälleen uusi ääninäyttelijä tuomassa lisää vivahteita. Batmanina on edelleen Jason O'Mara joka on tehnyt erinomaista työtä Justice League: War elokuvasta alkaen, mahdollisesti päättyen Justice League: Apokolips War elokuvaan. Hush on jälleen yksi erinomainen suoritus häneltä Lepakkomiehenä. Kuitenkin monien hahmojen kohdalla huomaa, että paremminkin olisi voitu valita. Jennifer Morrison tekee erinomaisen suorituksen Kissanaisena ja Peyton List Myrkkymurattina, mutta tavallaan Arvuuttajaksi sopisi merkittävästi paremmin Matthew Grey Gubler joka oli erinomainen Assault on Arkhamissa.

________________________________________________________________________________

SPOILEREITA

Isoin juttu mikä tässä kokonaisuudessa hieman nyppii on se, että Hushin henkilöllisyys on väärä. Itse miellän oitis Hushin Tommy Elliottiksi sillä tässä yhteydessä kyseinen hahmo toimii niin paljon paremmin. Siinä on yhteys Bruce Wayneen ja sitä kautta hahmoon tulee oitis lisää mahdollisuuksia. Se että Edward Nigma on Hush sopii siinä mielessä että Arvuuttaja pelaa tälläisiä kikkailupelejä, mutta siinä tavallaan yhdistetään kaksi eri hahmoa yhdeksi, mikä ei toimi juuri koskaan ja tämä on yksi niitä tapauksia.

Paljon onnistuneempia ratkaisuja ovat Batmanin ja Catwomanin liittouma jota on osattu käyttää todella hienosti. Alfred, Nightwing ja Batgirl kaikki ovat mukana elokuvassa, joten jokaisella on jotakin sanottavaa asiasta, oli se sitten hyväksyvää tai vähemmän hyväksyvää. Tarinallisessa mielessä ne toimivat todella hyvin ja Hush tarinakaari nyt vain sattuu olemaan se näyttämä jossa kaikki käydään läpi. Nämä ovat tosin sellaisia tarinapalasia, jotka toimisivat myös silloin jos ne olisivat koko tarinan tärkein focus.

_________________________________________________________________________________

 

Tarinakokonaisuus tarjoaa suuren määrän erinomaisesti tehtyjä Batman roistoja koska mukana ovat niin Bane, Poison Ivy kuin Scarecrow Jokeria unohtamatta. Tästä syystä kokonaisuus toimii oitis niin hyvin. Vaikka monet legendaarisista Batman roistoista ovatkin suhteellisen pienessä roolissa, niin tavat joilla heitä on käytetty sen rajallisen ajan hyödyksi, toimii todella hyvin. Pitkälti kaikista hahmoista nousevat esiin ne oleellisimmat osat jotka heihin todella kuuluvatkin. Tietysti ne hahmot jotka ovat merkittävämmässä roolissa saavat enemmän ruutuaikaa ja heidän kanssaan mennään monesti astetta syvällisempiin asioihin joita hahmoihin kuuluu.

Isoon osaan elokuvassa nousevat tästä johtuen Catwoman sekä Batman, joiden suhde kehittyy. Tämä on ehkä yksi parhaiten tunnettuja will they wont they tilanteita jossa on jatkuva jännite siitä että mihin kaikki oikeasti on menossa, voiko se toimia ja sitä rataa. Elokuvassa tämä tietysti menee aika nopeasti eteenpäin, sillä nyt ollaan siinä tilanteessa että tätä leikkiä on leikitty jo pitkän aikaa ja nyt on seuraavan käänteen vuoro, joka vie suhdetta eteenpäin. Tämä asetelma on ehdottomasti yksi elokuvan kantavia sivuteemoja ja toimii todella onnistuneesti. Se on kuin yksi sellainen asia, joka voisi olla kokonaan oma elokuvansa/sarjansa, mutta joka on myös erinomainen lisä tähän kohtaan tarinallista jatkumoa.


Kokonaisuutena Batman: Hush, voisi olla vielä parempikin, jos sen yksi viimeisimpiä käänteitä ei olisi niin huono. Hushin tapauksessa olisi voitu mennä siihen ns. "oikeaan identiteettiin" sen sijaan että olisi sekoitettu pakkaa. Tällä kertaa tämä juonenkäänne kikkailu ei vain toimi, vaan johtaa siihen että lopputulos on pettymys. Mutta kun miettii sitä isoa kokonaisuutta, niin kyllähän tämä tiivis tarinakokonaisuus tarjoaa suuren määrän erinomaisesti tehtyjä Batman hahmoja roistoista liittolaisiin ja viimeisimpien Batman animaatioiden tavoin Hush vie isoa tarinakokonaisuutta eteenpäin todella hienosti, pysyen uskollisena jatkumolle, muutamilla uhrauksilla. Lopullinen vaikutelma on todella ristiriitainen, mutta samalla aikaa elokuvasta jää hyvä fiilis, vaikka siinä onkin pilattu yksi erinomainen juonikuvio.

 

+ Batman tunnelma ja tyyli

+ Paljon erinomaisesti tehtyjä hahmoja

+ Tarinajatkumon eteneminen

+ Toiminta

 

- Hushin henkilöllisyys

- Loppuhuipennus jättää ristiriitaiset fiilikset

 

Arvosana: 9,0

 

Mestariteos

torstai, 9. syyskuu 2021

Reminiscence

Hugh Jackman on yksi sellainen näyttelijä jonka vuoksi menen kyllä elokuvan katsomaan. Reminiscence on elokuva, jonka tiedän vain koska Jackman on mukana siinä, mutta sen lisäksi ei ole paljoa yksityiskohtia ja tavallaan hyvä niin. Pääsee katsomaan vaihteeksi kokonaan sokkona ilman erikoisempia ennakko-odotuksia.

 

 

 

Tänä aikana ei viitsi jättää elokuvia odottamaan jos ne haluaa nähdä teatterissa, sillä Viggo Mortensenin elokuvaa The Falling, en sitten päässytkään katsomaan. Sen piti olla elokuvissa kun olin talvilomalla, mutta sattuneista syistä, esityksiä ei sitten ollutkaan kuin pari vasta pari viikkoa myöhemmin, jolloin ei sitten itsellä ollut aikaa. Tämän elokuvan kanssa en nyt sitten aikaillut vaan nyt kun on aikaa kesäloman muodossa, niin yksi elokuva piti arpoa ja kun kärkinimenä on Jackman, niin kyllähän se sieltä valikoitui. Ei ollut erityisen suunniteltu elokuva, mikä mahdollisti sen, että sen pystyi katsomaan ilman että elokuvasta tiesi etukäteen juuri mitään.

Reminiscence alkaa varsin nopeasti, selittäen muutamat avainasiat ja sitten hiljalleen täydentäen niitä. Neo noir vaikutteisessa maailmassa vedenpinta on noussut, ihmiset elävät paljon enemmän yöaikaan ja muistot ovat todella suuressa arvossa. Siinä kohtaa kuvaan astuu Nick Bannister (Jackman) joka tarjoaa palvelua, jossa ihmiset voivat uudelleenelää vanhoja muistojaan, futuristisen teknologian avulla. Muistelut ovat monitahoinen projekti ja laitteistoa jolla niitä tutkitaan, voikin käyttää moneen tarkoitukseen. Nickin elämä kokeekin suuren mullistuksen kun yhtenä päivänä ovesta astelee sisään kuvankaunis Mae (Rebecca Ferguson). Tämä aloittaa tuskallisen tapahtumaketjun jonka aikana Nickin elämä muuttuu lopullisesti ja hän pääsee kosketukseen maailman rujomman puolen kanssa, samalla huomaten että todellisuus voi olla hyvin erilainen mitä aluksi luulee.


Reminescene etenee varsin hyvää vauhtia, joskin ajoittain tuntuu että se voisi edetä vähän nopeamminkin, tai vaihtoehtoisesti korostaa tiettyjä osa-alueita paremmin. Muistelosysteemi on todella hyvä idea, mutta tuntuu että siitä ei oteta kaikkea irti eikä siihen uppoudu tarpeeksi, etenkin kun alkutilanteista päästään irti ja Nick lähtee tosimaailmaan. Kuten Inceptionissa, myös Reminescenen kaltaisessa elokuvassa monet pienet yksityiskohdat voivat palvella isoa kokonaisuutta todella hyvin. Inception on pidempi elokuva kuin Reminescene, mutta se on myös jaksotettu paremmin. Kyseessä on tietysti kaksi hyvin erilaista elokuvaa vaikka molemmat ovatkin trillereitä. Reminescene yhdistelee todella montaa erilaista asiaa hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Aloitus on todella hyvä kun tullaan tutuksi Muistelo teknologian kanssa, mutta kun Nickin pakkomielteinen menneisyyden jahtaaminen nostaa enemmän ja enemmän päätään, niin tuntuu että elokuvassa mennään sivuraiteelle, vaikka se onkin se pääjuoni jota seurataan.

Tarinan perimmäiset ajatukset ovat todella hyviä ja kaikenkaikkiaan tarinassa on monta erittäin hyvää osa-aluetta, varsinkin se mitä ajatuksia herätetään aivan lopussa. Harmillista tosin on että monet tämän maailman kiinnostavimmat osa-alueet jäävät lähinnä rekvisiitaksi ja tarinassakin on sen verran heikkouksia, että iso kokonaisuus tuntuu jotenkin epäsäännölliseltä. Lopetuksessa tosin on puolensa.


Iso juttu ovat tietenkin näyttelijäsuoritukset mutta niitäkin on lähinnä kaksi todella hyvää, pari suhteellisen hyvää, yksi umpisurkea ja jokunen vähän niin ja näin. Hugh Jackman on oikein hyvä, vähemmän toiminnallisessa roolissaan varsin tavallisena miehenä joka on palvellut aikansa sotilaana, mutta ei ole mikään pyssy- tai nyrkkisankari. Hän tekee todella hyvän suorituksen, vaikka siitäkin huolimatta useissa kohdissa odottaa että hän tappelisi paremmin vastaan. Draamallisuus häneltä kuitenkin luonnistuu todella hyvin ja hän käy läpi ison skaalan tunteita, tasaisen varmalla ammattitaidolla. Toinen iso valtti on Rebecca Ferguson joka ei ole ihan yhtä monitahoinen, mutta tekee todella varman roolisuorituksen mysteerinaisena. Ei mikään ilmiselvä femme fatale, mutta juuri sellainen noir tyylitellyn moniulotteinen hahmo. Thandie Newton on ihan ok, Nickin luottohenkilönä omine demoneineen, mutta liian isoksi osaksi tarinaa nouseva Cliff Curtis on helposti koko elokuvan huonoin hahmo. Siinä missä Hugh Jackmania pitää toimintatähtenä, mutta katsoo mielellään myös draamallisempiakin rooleja, ei Curtis sovi yhtään roistorooleihin, siis millään tasolla.

Puhdas roistopuoli onkin yksi elokuvan suuria heikkouksia, pääasiassa siksi että se näkyvin tältä osastolta on niin huono, eivätkä muutkaan mitenkään loista siinä mielessä. Tämän lisäksi ehkä selvimpia ongelmia elokuvassa tulee siitä, että sen jaksotus voisi olla parempikin ja toiminta on lähinnä täytteenä mukana, sillä jännitys ja salaperäisyys on paljon merkittävämmässä roolissa. Tietyllä tavalla tämä toimii yllättävän hyvin, vaikka näistä syistä elokuva voi tuntua monesti aika heikosti etenevältä. Positiivista onkin se, että loppupuolella Reminescence todella menee loppuun asti neo noir ideassaan ja tunnelmallisuudessaan, mutta tämän maailmalla omilla lisävivahteilla, jotka mahdollistavat astetta monitulkinnallisemman lopputuloksen.


Kokonaisuus on aika kahtiajakoinen. Tunnelma ja tyyli on noir vivahteineen oikein hyvä, tuhoutuvan maailman kuvaus on hienoa ja lopetus osuu hyvin. Huono roistovalikoima ja melko heikko jaksotus latistavat tunnelmaa ja monesti toivoo että tietyissä kohdissa olisi menty pidemmälle tai niitä ei olisi otettu mukaan ollenkaan. Reminescene ei kuitenkaan juuri laahaa, vaan etenee varsin hyvää vauhtia kertoen melko ajatuksia herättävän tarinan, varsinkin sen jälkeen, kun näkee miten se kaikki päättyy. Sanottakoon vielä että ilman Hugh Jackmania, en olisi varmaan itse katsonut, enkä myöskään arvostaisi yhtä paljon.

 

+ Hugh Jackman

+ Neo Noir vivahteisuus

+ Tyylikäs maailma

+ Ajatuksia herättävä tarina

 

- Hyvin heikko roistokattaus

- Heikko jaksotus

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava

maanantai, 9. elokuu 2021

Suicide Squad - Itsemurharyhmä

Marvelin ryhmä rämän (Guardians of the Galaxy) elokuvien ohjaaja James Gunn siirtyy kilpailijan puolelle ohjaamaan DC:N ryhmä rämän elokuvan. Suomessa lisänimen Suicide Mission saanut elokuva on selvästi jatkoa aiemmalle DC:n elokuvauniversumille, mutta se voisi myös olla kokonaan oma kokonaisuutensa. Varmaa on joka tapauksessa se että tämä on se ylivertaisempi Suicide Squad elokuva.




Amanda Wallerin (Viola Davis) rautaisen nyrkin alla eversti Rick Flagin (Joel Kinnaman) johtama itsemurha ryhmä lähtee surman suuhun. Porukkaan kuuluu tuttuja naamoja sekä uusia tuttavuuksia. Ylivoimaisesti tärkeimpään osaan nousee DC:n elokuvauniversumin kärkihahmohiin kuuluva Harley Quinn (Margot Robbie) joka on selvästi yksi elokuvan päähenkilöitä, ja ansaitusti. Selvää on että kaikki eivät palaa takaisin, mutta yllättävää onkin se, miten nopeasti ruumiita alkaa tulla ja tarinat yllätykset nousevat esiin. Jos elokuvasta on nähnyt trailereita, niin ensimmäiset 15 minuuttia eivät tule minään yllätyksenä ja jos tietää erään hahmon omasta TV-sarjasta, niin se spoilaa todella tehokkaasti loppupuolen käänteitä elokuvasta. Tarinallisesti Suicide Squad toimii parhaiten kun siitä ei kuulu juuri mitään erikoisempaa.


Margot Robbien, Joel Kinnamanin ja Viola Davisin lisäksi tuttuja naamoja on hyvin vähän, sillä nyt koossa on uusi ryhmä. Deadshotin sijaan mukana on Bloodsport (Idris Elba) joka tosin tuntuu liiankin Deadshot tyyliseksi tehty, sen sijaan että hahmosta olisi pyritty tekemään täysin omanlaisensa. Elokuvan edetessä hahmon omat jipot sentään tulevat esiin, sillä hänen aseistuksensa on sieltä tyylikkäimmästä päästä omassa huipputeknologisuudessaan. Sitten löytyy Disney prinsessamaisia vivahteita pursuava Ratcather 2 (Daniela Melchior) yhdessä partnerinsa Sebastianin kanssa, sitten on Peacemaker (John Cena) joka on kuin douchebag versio kapteeni Amerikasta. Mainittakoon myös yksi elokuvan hauskimmista hahmoista, nimittäin vähä-älyinen mutta sympaattinen king Shark (äänenä Sylvester Stallone). Kyllähän mukana on myös aiemmasta elokuvasta tuttu kapteeni Bumerangi (Jai Courtney).

Nerokkaan hämäävää hahmojen kanssa on se että vaikka näyttelijänä olisi joku edes hieman tunnetumpi nimi, niin hänen taipaleensa voi jäädä varsin lyhyeksi ja vaikka hahmo olisi kuinka ovelasti tehty, niin sekään ei takaa mitään. Kääntöpuolena ovat sitten ne aivan täydet täytehahmot joiden tietää kuolevan satavarmasti ennen loppua. Tosin itsemurharyhmäläiset eivät ole ainoat elokuvan tähdet, sillä vastapuolella oleva Thinker (Peter Capaldi) on yllättävän onnistunut hahmo, puhumattakaan hänen projektistaan.


Yksi asia mikä nostaa tämän elokuvan oitis aiemman Suicide Squadin yläpuolelle on se verinen tyyli jossa hurmetta ei puutu, eikä kirosanoja. Tällä kertaa tuotannossa on uskallettu antaa samalla tavalla siimaa, mitä Deadpoolin kanssa. Tälläinen korkeampi ikäraja ainakin takaa sen, että aihepiirille kuuluva raakuus pääsee sensuroimattomasti esille. Tosin samalla aikaa se on muistutus siitä, että nämä korkeamman ikärajan tuotokset olisi pitänyt ottaa yleiseen käyttöön jo aiemmin. Wolverine trilogia pääsi siihen pisteeseen vasta kolmannessa osassaan (Logan) ja trilogian ensimmäinen elokuva olisi taatusti saanut paremman vastaanoton jos sen ote olisi ollut yhtä hurmeinen kuin siihen perustuvan pelin tyyli oli. Suicide Squadin tyylikkyyttä ei siis parane ottaa itsestäänselvyytenä. Vaikka hurmetta ja ärräpäitä riittää, niin niiden käyttö on oikeutettua ja hyvin toteutettua. Vastapainona on myös ihan tarinaakin. Toiminta on kuitenkin se mikä todella toimii parhaiten. Bloodsport näyttää todella upealta käyttäessään mitä erilaisempia käytössään olevia aseita ja Harley Quinnin pähkähullut äksön kohtaukset sopivat hahmoon erinomaisesti.


Suuret pisteet ottaa myös iso osa näyttelijäkaarita. Margot Robbie on tehnyt hahmosta täysin omansa, mihin DCEU:n puolella ei ole kovinkaan moni samalla tavalla yltänyt, vaikka lupaaviakin aloituksia on tullut Jeremy Ironsilta ja Ben Affleckilta. Tosin, tulossa on ehkä lupaavin DCEU rooli, koskaan, Pierce Brosnanin Doctor Fate. Itse todellakin toivon että Gotham City Sirens toteutuu, jotta Harleyn saa bestiksekseen Poison Ivyn. Vaikka Birds of Prey olikin iso huti, niin mahdollisuuksia on kyllä, kun vain otetaan oikeat pelaajat kentälle, eli juurin A-ryhmä (Harley Quinn, Poison Ivy, Catwoman). Viola Davis on toinen joka on vetänyt roolinsa niin hyvin että hän ansaitusti jatkaa eikä parempaa Walleria helpolla löydy. Idris Elba vetää Bloodsportin roolit yllättävän hyvin, sillä Will Smithin umpisurkean Deadshot vedon jälkeen odotukset eivät olleet järin korkealla. Itselleni täysin tuntematon Daniela Melchior on myös erittäin hyvä eikä king Sharkistakaan löydy pahaa sanaa sanottavaksi. John Cena on kuin tämän elokuvan Dave Bautista. WWE tähti joka ei ole niin hyvä näyttelijä kuin luulee olevansa tai millainen kollega Dwayne Johnson jopa on. Erityiset pisteet kuitenkin Peter Capaldille joka vetää oman roolinsa erityisen hyvin.


Kokonaisuutena Suicide Squad on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva ja yksi DCEU:n parhaita elokuva, ellei jopa se paras. Tosin DCEU:n puolella kilpailu ei ole läheskään niin kovaa mitä Marvelin puolella, jossa hyvä elokuva ei riitä, koska sieltä löytyy useita fantastisia elokuvia jotka voi lisätä parhaiden elokuvien joukkoon 2000-luvulla ja mahdollisesti koskaan. Vaikka Batman v Superman olikin paikoitellen erittäin hyvä, niin siinä yritettiin aivan liikaa ja mentiin niin monesti metsään, että ei se pärjää vertailussa niin hyvin kuin voisi toivoa. Tosin kyseinen elokuva pitää sisällään DCEU:n parhaita roolituksia, mutta myös huonoimpia. Koska Batffleck sooloelokuva tuskin koskaan toteutuu, niin DCEU:ssa on mahdollista päästä helposti huipulle ja siellä Suicide Squad nyt on.


+ Hurmeinen ja sarjakuvamaisen huvittava tyylikkyys

+ Monta erittäin hyvin tehtyä ja näyteltyä hahmoa

+ Yllättävän hyvin tehty ja yllätyksellinen tarina

+ Harley Quinn/Margot Robbie, king Shark ja Sebastian


- Eräät hahmoratkaisut ja juonikuviot

- Paikoin hyvin pakotettu huumori


Arvosana: 8,0


Mahtava

perjantai, 9. heinäkuu 2021

Black Widow - Musta Leski

Marvelin tarinakokonaisuutta voi ajatella siten, että Endgame on se viimeinen elokuva, siinä ei jää mitään auki. Mutta MCU:ssa se on vain yhden aikakauden loppu ja multiversumi kasvaa. Black Widow tosin, on erilainen tapaus, sillä se on poiminta menneisyydestä, kun Black Widow oli vielä osa MCU:ta Civil Warin jälkeen, ennen Infinity Waria.

 

 

Tarinassa Natasha Romanoff / Black Widow (Scarlett Johansson) käy läpi omaa tarinaansa vähän aikaa Civil Warin jälkeen. Iron Man ja kapteeni Amerikka eivät ole puheväleissä ja kahta pakkaa pelannut Widow on nyt monien silmissä petturi ja sitä kautta etsintäkuulutettu. Hänen tiensä vie kuitenkin hänen omaan menneisyyteensä, jota hän ei ole halunnut näyttää kenellekään ja jonka hän joutuu nyt käymään läpi yksin, kunnes kohtaa jälleen entisen perheensä. Mutta samalla aikaa hän joutuu vastakkain vaarallisen naamiohahmon kanssa, joka on todellinen mestari taistelussa, pystyen toistamaan virheettömästi Kostajien taistelutekniikoita. Tämä hahmo on suurin syy, miksi odotukset tätä elokuvaa kohtaan nousivat niin ylös. Kyseessä on tietenkin Taskmaster/Urakoitsija.

Black Widown tarina on ote menneisyydestä joten se ei ole suoraan riippuvainen mistään aiemmista Marvel elokuvista, vaikka onkin samaa jatkumoa. Tietysti selviä viittauksia on siihen, että ollaan Sisällisodan jälkimainingeissa ja tietyt juonikuviot maalaavat mahdollisia tulevia tapahtumia ja tietyt asiat ovat kiveen kirjoitettuja ja tietyt taas sellaisia, että ne melkovarmasti tulevat jossakin kohtaa toteutumaan. Black Widow olisi tietyillä muokkauksilla ollut tarinallisesti sellainen, että se voisi tapahtua melkein missä kohtaa hyvänsä jatkumoa.


Toiminta ja huumori ovat MCU:n kulmakiviä ja siitä syystä on todella positiivista että ne ovat edelleen niitä osia jotka toimivat erinomaisesti yhdessä. Taistelu on erittäin hienoa katseltavaa ja tässä elokuvassa siitä otetaan erityisen paljon irti. Voisi sanoa että fiilikset ovat sitä tasoa mitä ne olivat Civil Warissa ja Infinity Warissa, mutta tällä kertaa sen saavuttamiseen riittää helposti yksi hahmo. Iso syy miksi toiminnasta saadaan niin paljon irti, tulee "Taskmasterista". "Taskmaster" pystyy valokuvarefleksiensä kautta kopioimaan virheettömästi Kostajilta näkemänsä liikkeet, mikä tuo taisteluun oitis omanlaisensa otteen, mutta tätä puolta on käytetty todella pihistellen minkä vuoksi toiminnasta ei nyt tunnu saavan niin paljoa irti mitä siitä olisi voinut saada ja samalla aikaa, myöskään Taskmasterista ei saada irti niin paljoa, kuin olisi pitänyt saada.

Sanotaan että ehkä eniten elokuvassa ei toimi tämä tukijoukko. Siis Rachel Weisz tekee erinomaisen roolisuorituksen Natashan äitihahmona ja Ray Winstonen roistorooli on myös onnistunut, mutta Florence Pugh jää vähän tylsäksi hahmoksi, kuin tälläiseksi uudeksi Black Widow'ksi tulevan varalle ja David Harbor myös tuntuu pääasiassa täytehahmolta, vaikkakaan ei yhtään niin paljon kuin OT Fagbenlen Mason, jonka koko osuus elokuvassa olisi voitu jättää lähemmäs täysin pois. Monet näistä asioista nousevat esiin lähinnä siksi, koska kyseessä on Black Widow'n tarina ja Kostajat varastaisivat huomion pois hänestä. Tarinallisesti tämä on sellainen elokuva jolta odotti ehkä paljon enemmän, pääasiassa siksi, että se ilmestyy aivan liian myöhään, ei pandemiasta johtuen, vaan elokuvien teosta johtuen. Sanoisin että elokuva toimisi paremmin, jos se olisi ilmestynyt Doctor Strangen tai Spider-Man Homecomingin jälkeen. Tässä vaiheessa se tuntuu jotenkin irralliselta.

Scarlett Johansson on tietenkin elokuvan tähti, mutta monet muut mukana olevat starat ottavat hyvin helposti valokeilan itselleen. Sanoisin että Black Widow ei ole tässä elokuvassa parhaimmillaan, mutta ei myöskään missään nimessä huonoimmillaankaan. Tavallaan tämä rikkookin kaavan siitä miten roolin kanssa on tähän asti menty (hyvä-huono-hyvä-huono...) jos kärjistetään hieman. Iron Man 2:ssa hahmo oli todella onnistunut kun taas Avengerissa ei niinkään. Sitten Captain America 2:ssa hahmo oli taas huomattavasti parempi minkä jälkeen Age of Ultron jätti ikävästi taas toivomisen varaa. Se ehdoton pohja tosin löytyy Infinity Warista kun taas huippu Civil Warista. Black Widow (elokuva) on tasapainoinen suoritus sillä se on hyvin jaksotettu ja monia hahmon taustoja valoitetaan.


Taskmaster on ehdottomasti ollut itsellä se todella suuri syy miksi tämä elokuva on kiinnostanut niin pitkään ja hyvin pitkään olen myös ollut niin varma siitä, että jollakin tavalla tämä ryssitään, mutta näin pahasti en aavistanut että tässä käy. MCU:ssa roistohahmot ovat olleet elokuvissa vähän kahtiajakoisia, sillä vaikka Ultron, Red Skull, Kaecilius, Thanos ja Aldrich Killian ovat uskomattoman hyvin roolitettuja ja toteutettuja, niin vastapainona ovat ne huonosti tehdyt hahmot, kuten Ronan, Malekith, Kilmonger Helmut Zemo ja Ivan Vanko. Tavallaan harmittaa että näin hyvä hahmo hassataan yhteen elokuvaan (vai hassataanko) koska tätä hahmoa voisi käyttää niin moneen muuhunkin asiaan. Taskmaster voisi hyvin olla oman Marvel sarjansa tähti, sillä kyseessä on sen verran kyseenalainen hahmo, joka tekee töitä sille joka maksaa, oli se joku sitten hyvä tai paha. Sen lisäksi Taskmaster on yksi näitä hahmoja jonka todella haluaisi nähdä ottavan yhteen Kostajien kanssa. Tosin ei tämä versio.

Nyt kun on nähnyt että miten hahmon kanssa on toimittu, niin vähän toivon että tämä jää tähän, sillä itse en ole tyytyväinen lopputulokseen. Siis sanotaan että näyttelijä joka esittää Taskmasteria on yksi näitä jota olen vähän odottanutkin MCU:hun, vaikkakaan en näin. Lisäksi Taskmaster on voimiensa käytössä juurikin sellainen millainen pitääkin ja tämä johtaakin moniin erityisen upeisiin taistelukohtauksiin, pääasiassa Taskmasterin ansiosta. Mutta sitten kun mennään siihen mitä hahmon pitäisi olla taustaltaan, tyyliltään ja käytöltään, niin nyt on menty todella pahasti pieleen. Koska kyseessä on näin iso pettymys, niin huonommalle puolelle tämä hahmo jää roistohahmoissa MCU:ssa ja paras Taskmaster koskaan löytyy Marvel's Spider-Man PS4 pelistä ja animaatiosarjassa Avengers Assemble.


________________________________________________________________________________

SPOILEREITA

Viimeinen mahdollisuus ohittaa spoilerit koskien Taskmasteria, muuta ei ole tulossa.

Kiteytetään ja sanotaan että Taskmaster on nyt se kohta MCU:ssa, jonka jälkeen tiedän miten paljon Mandariinin faneja korpesi hahmon käyttä Iron Man 3:ssa ja etäisesti fiiliksiä voi tavallaan verrata siihen, mitä mieltä monet olivat Muinaisen käytöstä Doctor Strangessa. Pienellä vivahteella Crossbones Civil Warissa.

Koska Taskmaster, oikealta nimeltään Tony Masters, on omalla kohdalla niin suuri suosikkihahmo, tuntuu tämän hahmon kohtelu tässä elokuvassa niin väärältä. Peleissä hahmoa on osattu käyttää niin paljon paremmin. Marvel's Spider-Manista löytyy onnistunein versiosta hahmosta ehkä koskaan ja vaikka Marvel's Avengers vähän hahmon kanssa menikin pieleen, niin pääasiassa tämäkin versio oli oikein hyvä. Tämä elokuva versio, pilaa hahmon todella pahasti ja siitä syystä elokuvan loppuarvosanasta putoaa välittömästi yksi piste pois. Tämä versio, "Tony" Dreykov on enemmänkin Musta Leski variantti jolla on  mahdollisesti valokuvarefleksit, mutta se palkkasoturiaspekti puuttuu jossa "Taskmaster" myy taitojaan eniten tarjoavalle. Lisäksi tämän hahmon kanssa tuntuu että teknologialla on isompi osa kuin puhtaalla taidolla. Elokuvan alkuaikaan epäilin, että pääroistona olisi Iron Maiden, sillä nyt kun kyseessä on ikonisen Marvel sankarittaren aika valokeilassa, niin tottakai hänellä täytyy olla mahdollisimman ikonen naisroisto sitten vastassa. Tosin, se viimeinen vinkki siitä, että Taskmaster onkin nainen, tuli jo kauan sitten.

Iso syy on siinä, että vaikka Olga Kurylenko on erinomainen näyttelijä (yksi omia suosikkejani itseasia) niin tässä kohtaa tuntuu että sukupuolen vaihdon sijaan elokuvaan olisi pitänyt ottaa pääroistoksi joku aivan muu hahmo tai mahdollisesti luoda kokonaan uusi. Tämä versio kun on Taskmaster vain näennäisesti, mutta sitä todellista sisältöä ei ole yhtään. Tavallaan voisi sanoa että tämän jälkeen ymmärrän miten pahalta monista tuntui Iron Man 3:n Mandariinikäänteen vuoksi, mutta tämä on todella väärä veto hahmoa kohtaan. Tästä syystä tuntuu että hahmo on hassattu vielä pahemmin, sen sijaan että elokuvaan olisi tehty vaikka kokonaan uusi roistohahmo. Viimeksi MCU pudotti pallon Mustan Ruoskan kanssa, kun hahmo yhdistettiin toiseen hahmoon ja vielä silloinkin mentiin vikaan. Mutta nyt kun yksi omia suosikkeja on pilattu todella pahasti, niin tunnelma on suunnilleen sama kuin silloin kun Marvel viimeksi pilasi Punisherin Jon Bernthalin valinnalla. Valinta oli huono heti kun siitä kuulin ja kannassani pysyn koska lopputulos oli juuri niin huono kuin aluksi arvelinkin. Tietysti Taskmasterin kanssa tilanne on vähän erilainen, koska hahmo näyttää hyvältä, on käytetty monella tavalla juuri kuten pitääkin, mutta itse en tykkää siitä että hahmojen sukupuolta vaihdellaan, tavallaan verrattavissa siihen, että hahmojen kulttuurillista taustaakaan ei saisi monien mielestä muuttaa (kuten Ancient One elokuvassa Doctor Strange). Jos halutaan että nais-sankari ottaa yhteen naisroiston kanssa, niin miksi ei voida valita naisroistoa, kuten Black Lotus tai Iron Maiden.

Sanat eivät juuri riitä kuvaamaan sitä, miten kova niitti on kun yksi omia ehdottomia MCU hahmoja muutetaan näin paljon, että se ei vain enää toimi. Ei todellakaan mitään Olga Kurylenkoa vastaan, siis olisin itsekin valinnut jonkun hänen tasoisensa näyttelijän MCU:hun jo aiemmin (ironisesti, Black Widow'n rooliin). Siis onhan niitä hahmoja pilattu ja muutettu aiemminkin, mutta tämä ei tunnu enää siltä hahmolta, mikä on todella loistanut sarjakuvissa, animaatiosarjoissa ja videopeleissä. Paljon parempi ratkaisu olisi ollut se, mitä monessa sarjassa on tehty. Taskmasterin naamaa ei näytetä ollenkaan, vaan se pidetään mysteerinä alusta loppuun asti.

Se mikä tästä lopulta jää mieleen, on se että Black Widow on nyt se Marvel elokuva, jossa Taskmasteria muutettiin liikaa ja väärin. Mutta roolitus onnistui tässä virhearviossa erinomaisesti ja Olga Kurylenko on yksi elokuva huippukohtia (MCU:n parhaita roistohahmoja myös). Kaipa tämä on nyt yksi näitä virheellisiä aikajanoja multiversumissa (katso Loki sarja niin tiedät).

_________________________________________________________________________________


Kokonaisuutena Black Widow on harmillisesti yksi suurimpia pettymyksiä MCU:ssa pitkään aikaan koska loppujen lopuksi siitä jää tälläinen "liian vähän liian myöhään" fiilis. Se ei siis ole huono elokuva, koska toiminnallisesti se on todella hienoa ja mielekästä katseltavaa, mutta ongelmalliseksi tilanne menee siinä kohtaa, kun isot odotukset menevät alaspäin. "Taskmasterin" tapauksessa nyt ei varmaan tarvitse sanoa enempää, sillä spoilerit on jo ikkunoitu, mutta se on isoin syy, miksi tämä elokuva pettää odotukset niin pahasti. Taskmaster kun on yksi näitä omia suosikkeja, joten kyllä se harmittaa. Marvel tunnelma on kuitenkin kaikessa hauskuudessaan, erinomaisessa jaksotuksessaan ja tyylikkyydessään todella vahvasti läsnä ja siksi elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen jos MCU nappaa. Tuntuu vain että tämä on sellainen elokuva, joka olisi pitänyt tehdä War elokuvien välissä (Civil War - Infinity War).

 

+ Marvel tunnelma ja ote

+ Toiminta

 

- Taskmaster on pilattu/muutettu liikaa ja väärään suuntaan

- Monet käyttämättömäksi jääneet mahdollisuudet

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava

maanantai, 24. toukokuu 2021

Godzilla vs Kong

Monsterverse saavuttaa tietyn virstanpylvään, kun kaksi sen tunnetuinta titaania ottavat toisistaan mittaa, samalla kun ihmiset hääräävät omiaan, sekoittaen pakkaa. Kaikilla tämän sarjan faneilla on varmaan oma suosikkinsa tässä yhteenotossa, samalla tavalla kuin Batma v Superman: Dawn of Justicessakin oli. Tiettyjä yhtäläisyyksiäkin löytyy.

 

 

 

Godzilla ja king Kong ovat ottaneet ennenkin yhteen ja kyllähän tätä yhteenottoa on jo jonkin aikaa pedattu. Kaikki alkoi tietysti 2014 vuoden elokuvasta Godzilla, joka oli todella hyvä elokuva ja jonka jatko-osa Godzilla II: King of Monsters vuodelta 2019 oli vielä parempi, kun Godzilla otti yhteen itse hirviö nollan, King Ghidorahin kanssa. Esiteltiinhän tuossa elokuvassa myös iso liuta muitakin hirviöitä joihin kuuluivat niin Motha kuin Rodaninkin. Kahden Godzillan välissä ehti myös ilmestyä Kong: Skull Island, joka ei nyt ollut yhtä hyvä kuin Godzilla elokuvat, mutta ihan kelvollinen. Godzilla vs Kong on hyvin samantapainen elokuva kuin aiemmin tulleet sillä muutamat juonikuviot jatkuvat, mutta varsinaisesti kaikkien aiempien elokuvien näkeminen ei ole pakollista. Godzilla 2 olisi kuitenkin hyvä katsoa, sillä kyseisen elokuvan post credit kohtaus alustaa erästä osaa tästä elokuvasta.


Tarinassa seurataan yhdellä rintamalla tiedemiesjoukkoa (mm. Alexander Skarsgård ja Rebecca Hall) joka yrittää päästä käsiksi Onttoon maailmaan, maapallon sisällä, saadakseen käyttöönsä mittaamattoman arvokkaan materiaalin maan sydämmestä. Tähän he tarvitsevat kuitenkin Kongia joka on elänyt pitkään vankeudessa, sillä jos alfatitaani, kuten Kong, ilmestyy hirviöiden kuninkaan, Godzilla reviirille, syntyy välitön sota näiden kahden välillä. Toisaalta tarinassa seurataan myös aiemmasta elokuvasta tutun Madison Russelin (Millie Bobbie Brownie) joka uskoo vakaasti että Godzilla, jota on hiljalleen alettu pitää enemmän tuhoajana kuin suojelijana, ei hyökkäisi ilman provokaatiota ja aikookin selvittää, mitä tekemistä Apex korporaatiolla on asian kanssa. Apex onkin yksi elokuvan yhdistäviä tekijöitä, sillä se on retkikunnan rahoittajia, kun nämä alkavat työskennellä Kongin kanssa.


Ihmisten osuus tässä elokuvasarjassa on ollut parhaimmillaan ihan kelvollista. Voisi jopa sanoa että elokuvissa on yleensä muuta oikeasti hyvä roolisuoritus ja sitten iso joukko sitä täytettä. Ensimmäisessä Bryan Cranston, Aaron Taylor-Jonhson ja Elizabeth Olsen loistivat rooleissaan ja sittemmin Vera Farmiga ja Charles Dance erottuivat hienosti joukosta. Tällä kertaa siihen pystyvät pääasiassa Skarsgård ja Hall joista varsinkin ensimmäinen tekee varsin erilaisen roolin, missä itse olen hänet usein nähnyt ja tekee sen vielä erittäin hyvin. Millie Bobby Brownie ei hänkään mitenkään huono ole, mutta ei myöskään ihan niin hyvä kuin edellisessä elokuvassa, sillä nyt valokeilan jakaa hänen kanssaan uusi pikku tyttö, Kongin puolella. Samalla tavalla kuin edellisessä elokuvassa Kyle Chandlerin esittämä isä Russell oli mukana lähinnä viemässä elokuvaa tarinallisesti eteenpäin, on tällä kertaa mukana sitä pakollista täytettä. Tämä korostuu erityisesti elokuvan alussa, turhan pitkäksi venytetyssä ja mukahauskassa introssa. Joka tapauksessa pääpaino on kahden valtavan hirviön välisessä taistelussa johon elokuva sitten lopulta huipentuu. Loppuratkaisu on varsin tyydyttävä, todella upean taisteluputken jälkeen.


Godzilla vs Kong on yksi tämän vuoden parhaita elokuvia ja ensimmäinen elokuva jonka olen itse päässyt teatteriin katsomaan pitkään aikaan. Se ottaa isot pisteet näyttävyydestä ja jos hirviöelokuvat kuuluvat omiin suosikkeihin, niin tämä tarjoaa siihen todella paljon mielekästä sisältöä. Tarina on jaksotettu ja suunniteltu varsin hyvin ja itse olen pitkälti sitä mieltä että kyllä tässä tapauksessa on aika selvää että kuka on se ykkönen, mutta samalla aikaa nostetaan esiin se pointti, että aina on olemassa joku voimakkaampi. Spoilaamatta mitään isompaa, elokuvan trailereissakin spoilattu yllätys on tarinallisesti ja tyylisesti erittäin onnistunut ja hyvä lisä. Siinä on vähän samaa, mitä Batman v Supermanissakin ja samalla tavalla kuin siinäkin elokuvassa, myös tässä on tehty ratkaisuja jotka itsekin olisin tehnyt.


Jatkon kannalta voidaan todeta, että tämä elokuva ei juuri tarpeettomasti herättele mitään isompia jatko-osa ideoita. Helppoahan olisi ollut herätellä toiveita vaikkapa Space Godzillalla, jos oltaisiin haluttu väen väkisin herätellä ajatuksia, mutta tälläisenään kokonaisuus toimii paremmin. Sarja voisi vaikka loppua tähän, nyt kun mitään ei ole isommin kesken. Kyllähän tätä sarjaa mielellään katsoisi enemmänkin, sillä vähän samaan tapaan kuin Transformers elokuvia, näitäkin elokuvia kyllä katsoo, vaikka pääpaino monesti onkin ihmisissä, jotka eivät ole sitä kiinnostavinta sorttia tämäntyylisissä toimintaspektaakkeleissa.


Kokonaisuus on ehdottomasti onnistunut. Godzilla vs Kong tarjoaa juuri sitä, mitä siltä voi odottaakin, eli näyttävää toimintaa ja isoja hirviöitä, varsin onnistuneen tarinan jaksottamana. Tulee olemaan yksi tämän vuoden parhaita elokuvia omalla listallani.

 

+ Godzilla

+ Näyttävää toimintaa

+ Hyvin jaksotettu tarina

+ Hieno loppuhuipennus

 

- Hidas ja typerä aloitus

- Vähemmän Godzillaa, enemmän Kongia

 

Arvosana: 8,5

 

Fantastinen