sunnuntai, 6. lokakuu 2019

Batman vs Teenage Mutant Ninja Turtles

Batman%20vs%20TMNT.jpg?1570314404

Lepakkomies ja teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat

 

 

Batman ja TMNT ovat kumpikin olleet pitkään niitä huippusarjoja niin TV:ssä kuin sarjakuvissakin. Kyllähän molemmat ovat pärjänneet hyvin myös peleissäkin. Elokuvien suhteen Batman lienee kuitenkin onnistunut paremmin.

 

 

 

Aina kaikki kahden sarjan yhdistämiset eivät onnistu mutta tämä elokuva näyttää miten yhdistäminen onnistuu erityisen hyvin. Batman vastaan TMNT on yksi parhaiten onnistuneita versus elokuvia, useammallakin tavalla.

Tarinassa Leo, Raph, Don ja Mike saapuvat Silppurin perässä Gotham Cityyn jossa ninjamestarilla on salainen liittolainen jonka kanssa hänen tavoitteensa maailmanherruudesta tai sen tuhosta kohtaavat. Tämä johtaa kilpparit vastakkain myös itsensä Batmanin kanssa, joka ottaa hyvin nopeasti yhteen sekä heidän, että Silppurin kanssa. Tarinaa sen enempää avaamatta voidaan sanoa että tämä elokuva onnistuu yhdistämään kummankin sarjan parhaimpia puolia erittäin toimivasti.

Erityisen hyvin toimii hahmojen toteutus. Päähahmot kuullostavat juuri siltä miltä pitää ja Troy Baker on todellakin erinomainen Batmanin äänenä.


Animaatiossa se ulkoasu on isossa osassa ja tämän kohdalla se toimii erinomaisesti. Batmanissa on hyvin paljon sellaista retrotyyliä sinisen viitan takia kun taas samalla kilppareissa on sitä modernia tyyliä siinä mielessä, että he ovat kaikki toisistaan erottuvia. Raph on iso ja lihaksikas, Don on pitkä ja hintele, Mike on pieni ja Leo on keskiverto. On mausteensa tarinaan tuovat niin Alfred, Batgirl kuin Robin (Damian variaatio), unohtamatta muutamia erinomaisesti valikoituja Batman roistoja ja Silppurin mutageenia.

Parhaiden puolien yhdistely toimii todella hyvin ja tarinan edetessä tulee vastaan todella upeasti tehtyjä kohtauksia sekä monia todella hauskoja pätkiä. Batmanin vakava olemus yhdistettynä TMNT:n rentoon huumoriin iskee todella hyvin. Mutta samalla on hienoa miten sankareita yhdistellään sopiviksi pareiksi sillä kyllähän Batman ja Leo ovat todella samankaltaisia, mutta sitten myös se vastakohdat kohtaa upeasti kun Miken lekkeriksi vetävä juhlatunnelma kohtaa asiallisen ja rauhallisen Alfredin.


Iso osa on tietenkin toiminta ja siinä suhteessa elokuvan asetelma on enemmän kuin kohdillaan. Mukana on niin paljon taitavia taistelijoita kun ninjat ottavat toisistaan mittaa. Toiminta on parhaimmillaan juurikin silloin kun siihen johtavat monet niin hyvin yhdessä toimivat osa-alueet.

Tiettyjä asioita jää todellakin kaipaamaan tämän kohtaamiselokuvan kanssa, mutta samalla aikaa täytyy myös todeta että aikaa on rajallisesti ja kaikki mitä elokuvassa haluaisi nähdä, ei vain mahtuisi siihen ilman että se tuntuisi todella täpötäydeltä. Mutta siinä olisi hyvä paikka jatko-osalle.

SPOILERS

_________________________________________________________________________________

Isoimpia huippukohtia ovat ehdottomasti Arkhamiin sijoittuvat pätkät joissa loistavasti valikoitu joukko Batman konnia kohtaa mutageenin vaikutukset ja muuttuu juurikin oikein valikoiduiksi eläimiksi. Siinä osataan todella hyvin yhdistää kahden sarjan suurimpia vahvuuksia. 

Tavallaan olisi ollut kiva jos olisi nähnyt tapauksia jossa Raph ottaa yhteen Banen kanssa ja Don jonkun huomattavasit neromman roiston. Mutta kyllä mukaan on saatu monta niin upeaa kohtaa, kuten se missä nostetaan esiin että Bane on joskus murtanut Batmanin.

_________________________________________________________________________________


Kokonaisuutena Batman vs Teenage Mutant Ninja Turtles on yllättävän hyvä elokuva. Sen idea vaikutti heti todella hyvältä, mutta toteutus olikin huomattavasti parempi miltä se aluksi vaikutti. Tämä on juurikin sellainen elokuva josta mielellään näkisi jatkoa, mutta myös tälläisenä yksittäisenä kokonaisuutenaan se toimii erinomaisesti.

 

+ Batman

+ Teenage Mutant Ninja Turtles

+ Erinomainen roistovalikoima

+ Parhaiden palasten yhdistely

 

- Paljon asioita joita jää kaipaamaan

- Tietyt tarpeettomat osat

 

Arvosana: 8,9

 

Fantastinen

torstai, 26. syyskuu 2019

Rambo: Last Blood

Elokuvasarjan henkiinherättäminen tai päättäminen vielä yhdellä elokuvalla on monesti vähän riskaabelia touhua. Joskus se nimittäin voi mennä pahasti pieleen. Rambo on jälleen yksi tälläinen elokuvasarja josta on vielä tarvinnut tehdä tälläinen viimeinen osa.

 

 

 

Sylvester Stallone on yksi näitä toimintatähtiä joka on monesti todistanut olevansa todella kovassa tikissä. Edellinen sarjan elokuva 'Rambo' on ehdottomasti sarjan parasta laatua jonka kanssa voi kilpailla vain se ensimmäinen elokuva 'First Blood'. Tällä kertaa tarina seuraa vanhuutensa päivinä kotitilalleen palannutta John Ramboa, joka veljentyttärensä vuoksi päätyy vielä kerran vuodattamaan verta, ja paljon.

Tarinaa sen enempää avaamatta täytyy sanoa että aluksi kaikki vaikuttaa etenevän tuttua kaavaa. Rambo on todella karskin oloinen, sukulainen joutuu vaaraan ja Rambo joutuu vastakkain todella pahojen ihmisten kanssa. Reippaasti puolet elokuvasta on kuitenkin aivan liian hidasta ja vasta se aivan viimeinen, Yksin kotona henkinen raaka yhteenotto on sitä todellista Rambo kamaa.


Last Blood on kokonaisuutena aivan liian hidas elokuva joka keskittyy paljon epäolennaisuuksiin ja onnistuu tekemään Rambosta melkoisen nyhvön ensimmäisellä puoliskollaan. Muutenkin elokuva tuntuu hukkaavan otteensa keskivaiheilla, kunnes se vasta aivan lopussa saa sen takaisin. Siitäkin huolimatta elokuvassa ei osata keskittyä oikeisiin asioihin.

Toimintaa on aika vähän ja vaikka se todella hienoa ja veristä onkin, niin ei tässä päästä samaan tunnelmaan kuin edellisessä elokuvassa. Loppuhuipennus kyllä toimii eikä Sylvester Stallone nyt ole sen huonompi kuin aiemminkaan, mutta tuntuu vain monesti siltä että Rambo ei vain ole enää Rambo.


SPOILEREITA

_________________________________________________________________________________

Ehkä eniten elokuvassa nyppii se jaksotus ja niiden avainasioiden jättäminen sivuosaan. Todella paljon elokuvassa keskitytään palikoiden asetteluun mutta se tehdään törkeästi Rambon uskottavuuden kustannuksella.

Se että Rambo ottaa kunnolla turpiinsa aluksi on jotenkin todella irrallista siitä millainen Rambon kuuluisi olla. Hänellä ei ole mitään taktiikkaa kun hän vain astelee vihollisten keskelle, sen sijaan että etenisi taktisesti.

Muutenkin Gabrielle on tehty todella naiiviksi ja jopa pirun tyhmäksi tytöksi, vaikka eipä Rambokaan alkuperäisen taktiikkaansa kanssa sieltä fiksuimmasta päästä itsekään ole.

Vielä sitäkin ärsyttävämpää on se että elokuvassa ei näytetä sitä, kun Rambo kostaa toiselle veljeksistä, hänet arpeuttaneelle. Tässä olisi ollut esimerkillisen hyvä tilaisuus vähän laittaa pahista ruotuun ja nähdä hänen viimeinen kauhistunut ilmeensä. Edellisen elokuvan pääpahis suolestettiin todella nopeasti, mutta se kohtaus oli tehty erittäin hyvin, tässä kohtaa on menty kunnolla metsään.

_________________________________________________________________________________


Kokonaisuutena Last Blood ei ole Rambon arvoinen lopetus. Siinä on samaa tyylikkyyttä mitä ensimmäisessä Rambossa, mutta se on aivan liian vähäistä, eikä siinä osata ottaa kunnolla irti kaikkea sitä, mitä hahmosta olisi pitänyt ottaa. Tälläisenään kyseessä no todella keskiverta toimintaleffa jossa se viimeinen vartti on sitä parasta antia ja about tunti elokuvasta on ihan turhaa täytettä.

 

+ Rambo

+ Verinen toiminta

+ Loppuhuipennus

 

- Valtaosa elokuvasta tuntuu tarpeettomalta täytteeltä

- Jaksotus ja juonen kuljetus

- Avainasioita ei näytetä

 

Arvosana: 4,5

 

Huonommalla puolella

perjantai, 13. syyskuu 2019

It: Chapter 2

SEn toinen luku päättää edellisessä elokuvassa alkaneen tarinan, kun 27 vuoden jälkeen Se palaa, jälleen Pennywisen hahmossa. Siispä, myös luuserit tekevät paluun.

 

 

 

Stephen Kingin (joka esiintyy myös tässä elokuvassa) yhteen parhaaseen kirjaan pohjautuva elokuva on tunnelmallisesti, tyylillisesti ja kauhutasoisesti samaa maata kuin edeltäjänsä. Aikuisia versioita lapsista esittävät mm. Jessica Chastain, Bill Hader ja James McAvoy. Vaikka he ovatkin niitä tunnetuimpia, niin jokainen luusereita esittävä tekee erinomaisen suorituksen. Melkeinpä voisi sanoa että sekä lapsi että aikuisversiot Richiestä ja Eddiestä ovat ne kaikista hauskimmat, mutta edelleen sanoisin että Sophie Lillis on elokuvakaksikon vahvin tähti nuorena Beverlynä. Tuttuun tapaan Bill Skarsgård jatkaa Pennywisen roolissa eikä taso nyt varsinaisesti muutu, se on yhtä hyvää jälkeä kuin aiemminkin.

Aikuisversioista Bill Hader on ehkä se kaikkein hauskin mutta kyllä tiettyä hatun nostoa ansaitsevat sekä Jay Ryan ja James Ransone Beninä ja Eddienä, sillä kumpikin tekee erinomaisen roolisuorituksen. Muutenkin näyttelijät tekevät todella hyvää jälkeä kummassakin elokuva, vaikka mukana on myös niitä vähän heikompiakin roolisuorituksia kuten Wyatt Oleff ja Teach Grant.


Tarinallisesti elokuva jatkaa kirjan linjalla, vaikka esiin ei tulekaan niitä kirjan monia kauhuhienouksia ja Pennywisen monipuolisuus pysyy edelleen varsin rajattuna ja klovnisidonnaisena. Tarina alkaa kun Pennywise herää horroksestaan ja kuin häntä odottaen, aikuinen Mike huomaa oitis kauhulähteen paluun ja kutsuu kaikki luuserit takaisin Derryyn. Pikku hiljaa heidän muistonsa alkavat palata ja samalla he saavat tietää lisää siitä, mitä heidän on tehtävä, välttääkseen karun kohtalon.

Se mikä on elokuvan suola on luuserien keskinäinen kemia ja menneiden tapahtumien mieleenpalauttaminen. Siinä missä Ben on muuttunut todella paljon aiemmasta itsestään, ei Eddie ole muuttunut juuri yhtään. Mike ei ole koskaan lähtenyt Derrystä kun taas muut ovat ja niin Beverly kuin Eddiekin ovat omilla tahoilleen luoneet lapsuutensa hirveydet uudestaan elämäänsä. Se miten hienosti elokuva etenee ja rakentuu kantaa lähes 3 tuntista kokonaisuutta eteenpäin. Elokuva rakentuu todella hienosti eikä tunnu missään kohtaa juuri laahaavan, kunhan vain lähtee ensin kunnolla käyntiin.


Kauhu on tietenkin avainosassa koko elokuvassa. Hyvin usein kauhu on hiljalleen kasaantuvaa ja taustalla kehittyvää joka sitten laukeaa yhteen nopeaan säikäytykseen tai äkkiä kiihtyvään syöksyyn. Se toimii erinomaisesti sillä vaikka ajoittain langetaankin siihen halpaan säikyttelyyn, niin toinen toistaan groteskimmat hirviöt onnistuvat luomaan hyvin karmivia hetkiä joissa onnistutaan ajoittain todella yllättämään.

Mitä tulee kauhuelokuviin yleensä, niin ne jotka eivät käytä halpaa (jump scare) säikyttelyä, vaan metodisempaa psykologisempaa ja hienovaraisempaa kauhua hyväkseen, toimivat paljon paremmin. It 2 on kuin yhdistelmä näistä kahdesta sillä se säikyttely on jatkuvaa, mutta monesti ne hitaatkin hetket toimivat todella hyvin ja elokuvassa on todellakin muutamia erityisen onnistuneita kauhun hetkiä.


Kokonaisuutena It 2 on yksi parhaita Stephen King filmatisointeja, vaikka se ei SEn syvintä olemusta vieläkään täysin hyödynnä, vaan jumittaa klovniasuun. Vielä on vähän aikaista sanoa että olisiko tämä edeltäjäänsä parempi, sillä molemmat ovat todella samankaltaisia elokuvia ja about yhtä uskollisia lähdemateriaalille. Jos nyt pitäisi sanoa niin kyllä tämä ainakin on hauskempi elokuva.

 

+ Loistavat näyttelijäsuoritukset

+ Tarina

+ Tunnelma

+ Huumori

 

- SE ei vieläkään ole todellinen SE

- Sortuu usein halpaan säikyttelyyn

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen

perjantai, 30. elokuu 2019

Once upon time... in Hollywood

Olipa kerran Hollywoodissa on Quentin Tarantinon 9. elokuva ja se todellakin hyvin Tarantinomainen elokuva jossa palataan suoraan 60-luvulle, vaihtoehtoiseen menneisyyteen.

 

 

 

Rick Dalton (Leonardo DiCaprio) on näyttelijä ja Cliff Booth (Brad Pitt) on hänen stuntmiehensä. Siinä missä Dalton esittää usein kovanaamaa, on Cliff oikeasti todellinen kovanaama. Hollywoodissa vastaan tulee toinen toistaan isompia nimiä kuten Sharon Tate (Margot Robbie), Jim Stacy (Timothy Olyphant) ja Steve McQueen (Damien Lewis). Jos ei tunne elokuvahistoriaa, niin kaikista tarinassa esiintyvistä henkilöistä ei välttämättä edes tiedä että kuka on todellinen ja kuka keksitty, sillä vastaan tulee toinen toistaan isompia nimiä kuten Kurt Russell ja Al Pacino.

Tarinallisesti elokuva sijoittuu vuoteen 1969 ja monien näyttelijöiden lisäksi elokuvassa isossa osassa on myös Charles Mansonin kultti. Elokuvassa seurataan pääasiassa Daltonia tämän yrittäessä suoriutua roolitöistään, samalla kun hän alkaa tajuta että hänen uransa on hiipumassa. Toisinaan taas seurataan Boothia joka on tosielämän toimintasankari tämän tehdessä milloin mitäkin


Koska elokuva sijoittuu todellisten tapahtumien lomaan ja mukana tarinassa on monia todellisia henkilöitä, niin taiteelliset vapaudet antavat heistä hyvin vaihtelevia kuvia. Siinä missä Sharon Tate on lähinnä nätti naama jota katsella hänen keikistellessään ympäriinsä on Jim Stacy tyypillinen TV-sarja päähenkilö ja Bruce Lee egoistinen kusipää. Ei liene ihme että monet ovat helposti vetäneet herneen nenään monista taiteellisista vapauksista mitä elokuvassa on tehty.

Tarantinomaiseen tyyliin elokuvassa on paljon sellaisia hetkiä joissa puhutaan paljon ja ajoittain ihan tyhjänpäiväisistä asioita. Myös monia kohtauksia ja yksittäisiä hetkiä venytetään todella pitkään. Ajoittain se toimii mutta usein ei. Siinä missä on tavallaan huvittaa katsoa kun Booth tarjoilee ruokaa koiralleen, on jotenkin tylsää katsoa kun Tate katsoo itseään elokuvissa.

Se mikä tästä elokuvasta jää todella vahvasti puuttumaan on ylimitoitettu väkivalta, siinä mittakaavassa mitä Tarantinolta voisi odottaa. Väkivaltaa on ja se on tehty erittäin hyvin, sillä se on yhtä aikaa hulvattoman hauskaa että todella yliampuvaa. Mutta sitä ei ole samalla tavalla kuin vaikka Django Unchained elokuvassa.


___________________________________________________________________________________

SPOILERS

Ehkä kaikkein eniten itseäni nyppii se, että elokuvan loppuhuipennus alkaa todella upeasti, mutta sitten se jää todella lyhyeen. Siinä kohtaa kun Mansonin "perhettä" esitellään vähän enemmän niin voisi olettaa että siinä olisi paljon veripusseja mitä räjäyttää, mutta ei. Loppuhuipennuksessa eletään uudestaan ilta jona murhaajat tappoivat Sharon Taten ystävineen. Tässä vaihtoehtoisessa todellisuudessa, murhaajat kuitenkin sattuvat Daltonin asuntoon jossa Cliff kohtaa heidät.

Mansonin läsnäolo avaa paljon ovia, mutta niitä ei vain käytetä. Räjähtää toiminnallista loppuhuipennusta ei tule, mikä on todella suuri sääli, sillä se olisi ollut todella hyvä päätös tällä elokuvalle.

___________________________________________________________________________________


Kokonaisuuten Once upon time in Hollywood on varsin nokkela elokuva joka on nostalginen kunnianosoitus elokuvien tekemiselle. Vaikka mukana onkin monta erinomaisesti tehtyä kohtausta niin Boothin osuudet ovat helposti paljon kiinnostavampaa seurattavaa kuin Daltonin. Kun Booth on mukana, voi tilanne räjähtää käsiin missä vaiheessa hyvänsä, Daltonin kanssa keskitytään enemmän siihen miten elokuvia tehtiin ennen.

Elokuvalla on puolensa ja vaikka se saattaakin tuntua hieman pitkäveteiseltä paikoitellen, niin se on kuitenkin näitä parempia Tarantinon elokuvia ja sanoisin että se ei ole yhtä pitkäveteinen mitä vaikka Inglorious Basterds, Django Unchained ja Hateful Eight pahimmillaan olivat. Tämä on Tarantinomainen elokuva hyvässä ja pahassa.

 

+ Cliff Booth

+ Hollywood ja elokuvien tekeminen

+ Loppuhuipennuksen alku

 

- Loppuhuipennus jää todella lyhyeksi, jääden kesken

- Turhan pitkään laahaavat kohtaukset

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava

perjantai, 30. elokuu 2019

Fast & Furious Presents: Hobbs & Shaw

Fast & Furious on pitkään jatkunut leffasarja, mutta vasta vasta viidennen osansa jälkeen se alkoi vasta olla oikeastaan hyvä. Hobbs & Shaw vie sarjaa entistä kauemmas realistisuudesta, mutta on samalla helposti yksi sarjan parhaita elokuvia.

 

 

 

Luke Hobbs (Dwayne Johnson) ja Deckart Shaw (Jason Statham) ovat kaksi varsin erilaista, mutta myös samankaltaista miestä jotka suorastaan vihaavat toisiaan. Mutta kaksikko joutuu työskentelemään yhdessä kun vaarallinen virus uhkaa tuhota maailmaan ja avainasemassa oleva nainen Hattie (Vanessa Kirby) on höyryjyrämäisen Brixtonin (Idris Elba) jahtaama. Siinä sivussa saadaan katsaus sekä Hobbsin että Shawn menneisyyteen ja mahdolliseen tulevaisuuteen kuin myös elokuvasarjan mahdolliseen tulevaisuuteen.


Pääpaino onkin siinä miten pääkaksikon kemioita käytetään. Vuoronperään he trollaavat toisiaan ja saavat vuoronsa loistaa. Toiminnallisesti elokuva on erittäin tasopainoitettu siinä missä muukin osa elokuvaa. Molemmat saavat varsin hyvin tilaa loistaa sekä ajoittain ottavat turpaan. Erityisen hyvin kaikki toimii siitä syystä, että nämä kaksi ovat varsin erilaisia. Siinä missä Hobbs on vahva on Shaw nopea ja siinä missä Hobbs on jenkki, on Shaw britti ja siinä missä Hobbs on putipuhdas poliisi, on Shaw hämäräperäinen eliittisotilas.

Toiminnallisesti kaikki toimii erittäin hyvin sillä molemmat saavat todella hyvin tilaa loistaa ja kummankin tapauksessa toiminnassa osataan ottaa kunnolla hyöty irti kaksikon eroavista vahvuuksista. Kummallekaan ei ole ongelmallista leipoa isoa rosvolaumaa turpaan, mutta heidän toimintamallinsa ovat erilaisia. Pakkaa sekoittaa omalla tavallaan Hattie joka on erittäin ketterä sekä Brixton joka on, no, teräsmies.


Roolisuorituksien suhteen Johnson ja Statham ovat kumpikin täydessä terässä. He laukovat letkautuksia mutta näyttävät myös ajoittain vähän draamallisempaakin puolta, komediallisista elementeistä puhumattakaan. Näihin hahmoihin on jo aiempien elokuvan kautta ehditty tottua eikä spinoff nyt paljoa palettia muuta, vähän täydentää mutta samoja miehiä nämä edelleen ovat.

Uusista naamoista Vanessa Kirby onnistuu erinomaisesti omassa roolissaan. Itselleni hän on varsin tuntematon, mitä nyt Mission Impossible: Falloutissa hän teke oikein hyvän femme fatale tyylisen suorituksen. Tässä elokuvassa hän näyttää huomattavasti toiminnallisemman puolen itsestään ja vaikka hän nyt ei nousekaan kovimpien naistoimintatähtien joukkoon, niin hän on erinomainen lisä tarinaan ja toimintaan.

Idris Elba sen sijaan on varsin tylsä pahishahmo. Hänestä on vain pyritty tekemään mahdollisimman järeä äijä joka pelaa todella epäreilua peliä ja jolla on menneisyyttä, joka rikastaa tarinaa. Mutta todella ontoksi ja varsin tylsäksi tämä suoritus jää eikä Brixton nouse millään tavalla sarjan parhaiden pahisten joukkoon, eikä muutenkaan ole järin kaksinen pahis toimntaelokuvapahisten joukossa.


Kokonaisuutena Hobbs&Shaw on oikein hyvä toimintaelokuva, pääasiassa pääkaksikon takia. Toiminta on näyttävää, korekaoktaanista ja machoa ja mukana on jopa ihan kivaa tarinaakin. Fast & Furious sarjan tasolla, tämä on sitä parhaimmistoa.

 

+ Jason Statham

+ Toiminnan ja huumorin yhdistely

+ Kahden päähenkilön loistava yhteiskäyttö

 

- Tylsä pahis

- Cliffhangerointi lopussa

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava