Yksi näitä elokuvia joka on välittömästi puhutellut kun siitä on nähnyt yhden trailerein. Vähän samaa fiilistä kuin elokuvassa The Grey, mutta vähemmällä määrällä porukkaa ja päähenkilöllä on koira mukana menossa. Helposti sellainen elokuva jolta ei odota mitään ihmeitä, mutta josta uskoo varmasti pitävänsä.

Rennosta patikasta painajaismaiseen vaellukseen

Elokuva alkaa hieman juonen spoilaavalla tavalla, josta sitten pompataan viikko taaksepäin, kun entinen sotakoira Odin matkustaa lentokoneessa isäntänsä, eläköityneen erikoisjoukkojen sotilasmestarin James Belmontin (Brad Pitt) kanssa keskelle villiä luontoa, nauttimaan luonnosta. Sodan kauhut nähnyt kaksikko on jo oppinut vähän rauhallisempaan elämään, mutta Odin ei ole niitä kauhuja unohtanut. Kaksikon matka saa lopulta karun käänteen kun onnettomuuden seurauksena lentokone syöksyy keskelle ei mitään ja kaksi soturia joutuvat todelliseen selviytymiskamppailuun josta ei erinomaisesti rakennettuja kohtauksia puutu.

Trailerien kautta elokuvan iso käänne on oitis tiedossa, mutta alkuosa elokuvasta rakentaa erinomaisesti kaksikon suhdetta ja yleistä asetelmaa jossa liikutaan. Sekä James että Odin ovat hienosti alustettuja hahmoja joissa kummassakin on todella hyviä yksityiskohtia ja taustoja täydennettään elokuvan edetessä. Muita ihmisiä on vain muutama koko elokuvassa ja suuri osa kokonaisuudesta keskittyy luonnon ihasteluun ja hyödyntämiseen. Ensin rauhallisella normaalilla tavalla jossa ollaan tilanteen herrana ja sitten siihen armottomaan osaan, jossa kuolema vaanii kaikkialla.

Heart of the Beast on yksi näitä elokuvia joka on hienoa katseltavaa ja joka tavallaan jopa saa kaipaamaan metsäretkelle/mökkeilemään tai vastaavaan. Monista pienistä asioita saadaan paljon irti ja elokuvan rytmi on todella hyvä. Kaikki alkaa sopivan hitaalla rytmillä, lähtien sitten todella nopeasti kiihtyvään etenemiseen jossa loppuratkaisu on tavallaan tiedossa, tai ainakin helposti arvattavissa, mutta se tie miten siihen päädyttiin on kuitenkin vielä vähän auki.

Näytetään enemmän kuin kerrotaan

Pedon sydän on yksi näitä elokuvia jossa ei turhaan selosteta kaikkea auki, vaan tilanteet toimivat näyttämällä. Koska Pitt näyttelee koiran kanssa, niin hänen dialongi on vähäistä, eikä hän järin suulas ole myöskään kun juttelee JK Simmonsin kanssa notskilla. Aina välillä James ajattelee ääneen, mikä auttaa täyttämään tiettyjä aukkoja kokonaisuudessa, mutta pääasiassa kaikki hoidetaan vähäsanaisesti ja tarkoinvalituilla repliikeillä oikeissa paikoissa. Tunteet, eleet ja tapahtumat ovat isommassa roolissa ja elokuvan aikana annetaan lisää muuttujia juuri oikeilla tavoilla. Jamesin tatuinoit ovat erinomainen lisä, pulikointi hyytävässä vedessä antaa syyn vaihtaa vaatteita ja villieläimien kautta syvennetään myös Odinin toimintaa erilaisissa tilanteissa.

Brad Pitt esittää oman roolinsa erinomaisesti, vaikka Odin monesti onkin hieman valokeilan omivaa tyyppiä. Kummallakin hahmolla on kuitenkin paljon aikaa ja tilaa kehittyä sillä välillä keskitytään vain toiseen kaksikosta. Yleensä se on Pitt, kuten arvata saattaa, mutta nämä tilanteet on joka kerta tehty erittäin hyvin. Monet asiat jäisivät todella tulkinnanvaraisiksi jos isoja osia kokonaisuudesta vain seurattaisiin Odinin toimintaa ympäristössä.

Kokonaisuutena Heart of the Beast on hyvin kerrottu ja toteutettu elokuva. Se on viihdyttävää katsottavaa tarinalla ja ilman, onnistuen tarjoamaan lopetuksessaan todella hyvän kerronnan jossa kaikki niputetaan todella hyvin yhteen.

Kokonaisuus 

Heart of the Beast on erinomainen tarina miehen ja koiran vahvasta luottamuksesta ja siteestä. Brad Pitt tekee hyvän roolisuorituksen Odin koiran kanssa. Juoni etenee nopeasti, mutta elokuvan aikana osataan myös nauttia monista pienistä hetkistä ja tarjota monentasoista draamaa ja toimintaa.

+ Odin

+ Brad Pitt tekee hienon roolityön

+ Monet pienet yksityiskohdat

+ Rytmi, toiminta ja draama kaikki yhdessä

+ Hyvin kerrottu ja esitetty tarina

- Melko ennalta-arvatta lopetus alun jälkeen

Arvosana: 9,0

Mestariteos

Si2u jatkaa aiemman elokuvan linjalla ja korottaa panoksia useammalla tavalla, tarjoten erittäin näyttävää ja rujoa toimintaa paikoin erittäin osuvalla huumorilla ja kahdella erinomaisella roolisuorituksella.

Koston verinen tie

Aatami Korpi (Jorma Tommila) palaa Neuvostoliittoon hakemaan kotitaloaan Suomeen. Hänen saapumisensa maahan kuitenkin pannaan erityisesti merkillä ja pian hänen perässään on pian hänen venäläinen vastineensa ja hänen perheensä tappaja Yeager Dragunov (Stephen Lang). Tästä alkaa pitkä tie joka vie kohti kotia, tai kostoa.

Elokuva etenee kuin videopeli ja eri tapahtumista saisi hyvin aikaiseksi kenttiä pelimuotoon. Alkupuolella peliä edetään kuin Mad Max: Fury Roadissa, kun taas myöhemmin tulee mieleen eräs erinomainen toimintaosuus Uncharted 2:sta. Erilaisista toimintakohtauksista otetaan paljon irti ja erilaisilla tavoilla. Myös sellainen videopelimäinen pakollinen hiiviskelykohtauskin mahtuu mukaan kuvioihin ja tähän sisältyy myös yksi elokuvan hauskimmista pätkistä. Muutenkin elokuvassa on paljon sellaisia erittäin pieniä hyviä asioita jotka todella tekevät tästä hauskaa katsottavaa.

Huumorin suhteen elokuvassa ei isommin yritetä naurattaa, vaan se tapahtuu luonnollisesti niillä pienillä asioilla joissa hauskaa ei ole se mitä sanotaan, vaan mitä tapahtuu ja miten. Sama pätee myös toimintaan ylipäätään ja moniin rujoihinkin tyyliseikkoihin. Elokuvan lopetuskin on tässä tyylissä se viimeinen kirsikka kakun päällä ja hieno viittaus aiemman elokuvan erittäin hyvään lopetukseen, humoristisella otteella.

Kahden vanhan ukon taistelu

Ensimmäinen Sisu oli erittäin hyvä toimintaelokuva, mutta loppupuolen ansiosta tämä on vielä parempi peli. Jorma Tommila tekee erinomaisen roolituksen kuten aiemmassakin elokuvassa ja Aatami Korpi on kovaa kovempi lähemmäs kuolematon hahmo joka kestää vahinkoa johon moni muu kuolisi. Tässä tulee esiin eräs tietty häiritsevys elokuvassa, jossa se kaikki realistisuus tuntuu myös häviävän, kun Aatami ottaa niin överisti vahinkoa. Kyllä siinä on äijää menoa, mutta myös tuntuu että paikoitellen leffasta olisi saanut vähän enemmän irti jos päähenkilön plot armor ei olisi ihan tätä luokkaa. Se on kuitenkin aika pieni heikkous isossa kokonaisuudessa.

Toinen suuri valttikortti elokuvassa on pääroistona oleva Dragunov joka on monella aika melko kliseinen todella paha ukko, mutta erittäin hyvin näytelty ja verrattuna aiemman elokuvan perustylsään natsimieheen, hän on merkittävä parannus. Dragunov on juuri sellainen hahmo joka sopii erinomaisesti tälläisen päähahmon veriviholliseksi ja Stephen Lang tekee erinomaisen roolisuorituksen.

Sisu 2 on erittäin hyvin tehty elokuva ja yksi parhaita kotimaisia elokuvia. Se on loppupuolensa ansiosta parempi mitä aiempi elokuva sillä vaikka matka loppuhuipennukseen onkin suht samoissa aiemman kanssa, niin ne viimeiset pätkät ovat niitä parhaita.

Kokonaisuus 

Sisu 2 on erinomainen toimintaelokuva jonka verinen tyyli ja yllättävän osuva huumori erottavat sen monista muista rujoista toimintaelokuvista. Jorma Tommila ja Stephen Lang tekevät kumpikin erinomaiset roolisuoritukset ja elokuvan rytmi toimii erittäin hyvin, edeten paikoin todella videopelimäisesti. Vuoden parhaita katselukokemuksia jossa kerrotaan vähemmän sanoilla ja enemmän teoilla.

+ Toiminta

+ Tyyli

+ Päähahmo ja pääroisto

+ Rytmitys

- Realistisuus häviää entisestään

Arvosana: 9,0

Mestariteos

Mission Impossible sarjan viimeisin/viimeinen elokuva on suoraa jatkoa Dead Reckoningille ja lopettaa tämän elokuvakaksikon tarinakaaren, samalla myös kooten yhteen monet aiempien elokuvien tarinaelementit. Tom Cruisen tähdittämä toimintajännitys-sarja on edelleen todella vahva kokonaisuus, vaikkakin, se on selvä jälkimmäinen puolisko aiemmalle, ei niin vahvalle elokuvalle pitkään todella laadukkaita leffoja tarjonneelle sarjalle.

Elämämme on valintojemme summa

Ethan Hunt (Tom Cruise) on edellisen elokuvan tapahtumien jälkeen vaikeassa tilanteessa. Enigmaattinen tekoälyolento jota kutsutaan nimellä Entiteetti, tai Anti-Jumala on siirtynyt suunnitelmassaan loppupeliin ja maailmanlopun uhka ei ole koskaan ollut korkeampi. Huntin tiimistä on enää rippeet jäljellä ja mitään tukea ei ole tulossa, joten Hunt lähtee kokoamaan yhteen kaikki, joita voi enää kuvitellakaan. Mukana on valmiiksi niin Luther Stickell (Vingh Rhames) kuin Beji Dunn (Simon Pegg), mutta mahdollisuuksia ovat niin IMF:n rekrytoima ammattivaras Grace (Hayley Attwell), kuin vangittu ammattitappaja Paris (Pom Klementiff). Toisaalla taas entiteetin juoksupoikaa toiminut Gabriel (Esai Morales) hankaloittaa asioita eikä valtiokaan ole enää täysin luotettava. Kaikki on lopulta kiinni siitä että pystyykö Hunt suorittamaan vielä yhden mahdottoman tehtävän.

Tarinallisesti elokuva on erittäin hyvin toteutettu, pelastaen pitkälti sen mitä Dead Reckoning aloitti. Huntin menneisyys on monella tavalla isossa roolissa kokonaisuudessa sillä mukana on paljon poimintoja aiemmista elokuvista, ihan ensimmäisestä alkaen, mutta mukaan on myös saatu aivan uusiakin elementtejä joista osa todella rikastaa Huntia hahmona. Näistä ehdottomasti surkein on kuitenkin tapa jolla Gabriel on toteutettu. Esai Morales ei vakuuta yhtään, eikä hänen tyylinsä toimi läheskään sillä tasolla millä sen pitäisi tässä kohtaa sarjaan. Suoraan aivan surkea pahishahmo ja kehno näyttelijäsuoritus. M:I elokuvan tasolla roistopuoli on siis enemmän tasoa MI2-3 eikä tasoa MI5-6. Monien sivuhahmojen suhteen tilanne on sitten aivan toisenlainen koska mukana on monta erittäin hyvin tehtyä sivuhahmoa jopa sarjan yleiselle tasolla ja lähes kaikki pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

Toiminnallisesti elokuva on todalla vahvaa M:I tasoa. Taistelukohtaukset ovat näyttäviä ja samoin monet stunttikohtaukset. Sanotaan että mukana ei ole sarjan parhaimmistoa, mutta muutama hetki todella onnistuu erottumaan edukseen. Lisäksi erilaisia osuuksia on todella käytetty hillitysti sillä esimerkiksi puhdasta taistelu on vähemmän ja sellaista korkeilla panoksilla luotua jännitettä sitten vähän enemmän. Se missä todella korotetaan panoksia on se varsinainen uhka mikä tarinassa on, sillä paremmaksi ei juuri enää päästä, mitä Entiteetti on. Lisäksi mitä tulee maapalloon, nyt liikutaan myös ympäristössä jota vaarallisemmaksi ei juuri enää päästä, ellei lähdetä avaruuteen (mitä Cruise suunnittelee). Merensyvyyksissä varsinkin on omat elementtinsä jotka todella nostavat panoksia merkittävästi.

Viimeinen, vai vain viimeisin

Mission Impossible sarjan tasolla Fallout on edelleen se kaikista paras ja Ghost Protocol jää hyväksi kakkoseksi. Final Reckoning ei samalla tavalla iske kuin nämä ja on enemmänkin samalla kuin Rogue Nation, jääden myös ensimmäisen sarjan elokuvan taakse kokonaisuutena. Final Reckoning on monella tavalla kuin rakennettu sarjan viimeiseksi osaksi, vaikka se ei suoraan lopukaan sillä tavalla, että jatko ei ole enää mahdollista. Cruise alkaa vain hiljalleen eläköityä roolistaan ja Ethan Huntin tarinakokonaisuus alkaa jäämään jo syrjään, koska tämän tarinan jälkeen ei enää ole juuri panoksia joilla korottaa kokonaisuutta, menemättä täysin yli.

Elokuvan tasapaino ei yllä samalle tasolle mitä se oli esimerkisi sarjan parhaassa osassa: Falloutissa. Vaihtelua elokuvassa on vaikka kuinka, mutta monta asiaa jää joko hyvin vähälle huomiolle, tai puuttumaan kokonaan. Tästä voidaan syyttää suoraan sitä että Final Reckoning ei ole kokonainen elokuva, vaan se toimii yhdessä Dead Reckoningin kanssa. Kuten Avengers Infinity War ja Endgame, myös nämä kaksi elokuvaa toimivat kunnolla vain yhdessä, eivät niinkään erikseen, mutta toisin kuin Avengersissa, tässä kaksikossa tämä jälkimmäinen on ylivoimaisesti se parempi elokuva.

Final Reckoning on katsomisenarvoinen elokuva ja kyllä se todennäköisesti yltää vuoden parhaiden elokuvien joukkoon, vaikka ei ykköspaikkaa pystykään pitämään. Odotukset olivat ehkä vähän epäreilut, mutta sillä tavalla helposti käy, kun jakaa tarinankokonaisuuden kahteen elokuvaan.

Kokonaisuus 

M:I Final Reckoning on hyvä elokuva ja selvästi parempi mitä Dead Reckoning oli. Tietyt hahmot eivät ole sen parempi nyt, mitä ne olivat aiemmin ja toiminnallisesti elokuvat ovat pitkälti samalla viivalla. Erilaiset tilanteet ovat kuitenkin tässä paikoin paljon parempia, vaikka soluttatumista ja vastaavaa ei tällä kertaa olekaan. Loppuhuipennuskaan ei täysin vakuuta mutta tarina, joka on selvä kulminaatio kaikista aiemmista Mahdottomista tehtävästi on erittäin hyvin toteutettu.

+ Tom Cruisen Ethan Hunt

+ Entiteetti

+ Toiminta

+ Jännitys

- Gabriel

- Tietyt elementit puuttuvat kokonaan

- Tasapaino eri elementtien välillä

Arvosana: 8,5

Fantastinen

Sinappi ja ketsuppi

Elokuva jota on ollut odotetuin MCU elokuva sitten Doctor Strange in the Multiverse of Madnessin ja koko vuoden 2024 odotetuin elokuva. Isona syynä on tietenkin se, että tämä on elokuva jossa Hugh Jackman palaa jälleen Wolverinen rooliin Loganin jälkeen. Lisäksi, tämä on verinen elokuva juurikin sillä tavalla, millä X-Men Origins: Wolverinen, tai viimeistään The Wolverinen olisi pitänyt olla.

Varoituksena: Arvio sisältää spoilereita

On vain yksi Wolverine

Deadpool & Wolverine alkaa ehkä vähän liiankin hitaalla aloituksella jossa useampaa kohtausta venytetään pidempään mitä pitäisi. Elokuvasta ensimmäinen 10-15 minuuttia ihan introa lukuunottamatta ei isommin nappaa ja vasta kun Hugh Jackman ilmestyy ruutuun, yhdessä koko elokuvan hauskimmassa kohtauksessa, elokuva todella alkaa ja siitä eteenpäin paketti toimiikin sitten aivan uudella tasolla tarjoten yhden erinomaisen tarinakokonaisuuden kun Wade Wilson / Deadpool (Ryan Reynolds) ja Logan / Wolverine (Hugh Jackman) yhdessä päätyvät seikkailuun jonka alkupanokset ovat jotakin aivan muuta, mihin elokuva sitten lopulta johtaa ja luvassa on myös yksi koko MCU:n parhaita kaksintaisteluita ja yksi parhaita toimintakohtauksia, jotka eivät ole tässä elokuvassa sama asia.

Tarinan rytmi toimii erinomaisesti siinä on hieman sellaista road trip tyylistä fiilistä jossa kaksi hahmoa joutuu toimimaan yhdessä kaikkien vaikeuksien läpi. Varsinkin kun käsikirjoitus hieman muuttuu ja tilanne karkaa enemmän tai vähemmän käsistä, samalla kun vastaan tulee yksi MCU:n voimakkaimpia roistohahmoja, Cassandra Nova (Emma Corrin), joka melko suppeasta ruutuajastaan huolimatta on jotakin mitä saadaan jos yhdistetään Thanos ja Hela, mutta voimatasoltaan jotakin vielä kovempaa. Roolisuorituksiltaan kaikki tärkeät hahmot toimivat erittäin hyvin ja on näytelty erinomaisesti. Tietysti joillekin hahmoille olisi toivonut enemmänkin ruutu aikaa ja jotkut taas loistavat poissaolollaan.

Iso juttu on tietenkin se, että Hugh Jackman on palannut rooliin josta hänet parhaiten tunnetaan ja jota kukaan tuskin pystyy tekemään häntä paremmin. Ja tämä on yksi niistä monista asioista josta vedetään vitsiä alusta alkaen. Hugh Jackman on joka tapauksessa yksi koko elokuvan suurimpia voimavaroja ja hänen roolisuoritustaan parempaa ei elokuvasta löydy ja jokainen kohtaus jossa hän on mukana on enemmän tai vähemmän hänen kohtauksensa, vaikka hän ei puhumista siinä tekisikään vaan olisi läsnä tunnelmanluojana. Tällä kertaa verisyys on huipussaan ja Jackman pääsee toteuttamaan hahmoa aivan uudella tavalla, paikoin erittäin sarjakuvamisella. Tämä on yksi syy miksi elokuva toimii niin hyvin ja on erittäin mielekästä katseltavaa.

Verta, vitsejä ja vanhoja tuttuja

Verinen tyyli on toiminnan suola ja se pääsee paikoin oikeuksiinsa paremmin kuin Loganissa tai kummassakaan Deadpool elokuvassa ennen tätä. Väkivaltainen tyyli on monessa tapauksessa sen verran hillittyä että meno ei karkaa K18 sektorille, mutta MCU:ssa vastaavaa ei ole aiemmin nähty eikä välttämättä ihan äkkiä näetä uudestaankaan, vaikka väkivaltaisia hahmoja kokonaisuudessa onkin mukana. Tämä duo kuitenkin onnistuu monella tavalla tarjoamaan yleisölleen juuri sitä, mitä monet ovat varmasti odottaneet paljon pidempään kuin tätä elokuvaa. Jackman ja Reynolds onnistuvat tuomaan mukaan ihan omanlaistaan kemiaa joka toimii erittäin hyvin sekä toiminnassa, draamassa että huumorissa.

Huumorin suhteen tyyli on paikoin erittäin ronskia eikä se tyyli katoa mihinkään, pysyy ehkä piilossa välillä. Muutenkin mikään ei ole pyhää, mutta tiettyjä rajoja on varmasti ollut, kuten myös elokuvassa todetaan. Hauskuus ei kuitenkaan ole pelkästään siitä kiinni vaan usein toimii pelkästään se että Deadpool heittää herjaa ja Wolverine vain käskee tätä pitämään turpansa kiinni. Iso osa kokonaisuutta on juurikin siinä että Deadpool on moottoriturpa joka ärsyttää kaikkia läsnäolollaan ja Wolverine on sellainen, joka ei sitä välttämättä kovin pitkään siedä, eikä epäröi sulkea Deadpoolin suuta. Tämä dynamiikka on todella huipputasoa ja tuo kokonaisuuteen sellaista buddy cop tyylistä otetta. Tällä saralla on pakko myös korostaa että musiikkivalinnoiltaan tämä elokuva onnistuu paikoin iskemään erittäin kovaa.

Yksi iso puoli kokonaisuutta on multiversumissa ja paikoitellen tämä elokuva tarjoaa enemmän sisältöä mitä Doctor Strange 2, jonka oli tarkoitu uppoutua multiversumiin. Tälläkin kertaa on mukana eräs hahmo, joka selvästi roolitettu fanien toiveiden mukaisesti. Tällä kertaa en itse ole sitä mieltä että roolitus on osuva. Muutama tuttu Marvel hahmo menneisyydestä palaa takaisin, vaikkakin vähäksi aikaa ja läsnä on jokunen selvä cameoroolikin. Tässä kohtaa nousee esiin eräs asia, mikä tämän elokuvan kanssa hieman harmittaa/ärsyttää ja sekin on vain näennäinen heikkous. Se, että tiettyjä menneisyyden Marvel elokuvia ei noteerata tarpeeksi. 

SPOILEREITA

_________________________________________________________________________________

Nyt aletaan jo sen verran syvällä spoileriterritoriolla että voidaan puhua vapaasti. Itse toivoin että kokonaisuuteen olisi mahdutettu Thomas Jane Punisherina, sillä on paras Frank Castle. Hahmo mainitaan, mutta itse olisin laittanut hänet mukaan Bladen ja Electran remmiin faniroolitetun Gambitin sijaan. Jane olisi sopinut erinomaisesti mukaan ja muistuttanut että yhtään aikaan Punisher oli roolitettu erittäin osuvasti. Mitä tulee tällä hetkellä läsnäoleviin Marvel näyttelijöihin, Benedict Cumberbatch Stephen Strangena olisi ehdottomasti kuulunut tähän multiversumiin, enemmän kuin pelkkänä vihjauksena, sillä hän on tavallaan yksi MCU:n suurimpia voimavaroja tällä hetkellä. Puhumattakaan että olisi ollut myös hauskaa nähdä Robert Downey jr Tony Starkina, tai edes kuulla häntä pätkällisesti. Sekin on noteerattu, kuten moni muukin asia. Mutta yhden MCU Chrisin rooli on todella hauska, osuva ja yllättävä.

Eräänä seikkana tulee mieleen myös lopputekstien aikaan tuleva tribuutti menneille MCU elokuville, jossa ei myöskään juuri näytetä Punisheria, eikä edes Bladea, mutta sinne on jostakin syystä heitetty umpisurkea F4ntastic, jonka moni varmaan haluaisi unohtaa. Tämä on lähinnä yksi huomio, mutta nämä ovat niitä asioita jotka korostavat sitä että Deadpool & Wolverine on elokuva jossa on hyvin vähän varsinaisia heikkouksia ja suuri osa on sellaista, jota elokuvaan olisi kavainnut ja joita jää kaipaamaan lähinnä siksi että mukana on niin hyviä lisäyksiä, kuten Wesley Snipes Bladena.

_________________________________________________________________________________

SPOILEREITA

Yhteenveto

Deadpool & Wolverine on fantastinen elokuva joka onnistuu täyttämään pitkälti kaikki odotukset. Sen heikkouksina on lähinnä sellaisia asioita, joita elokuvassa ei sitten ollut, mutta samalla aikaa, elokuvassa oli paljon juuri sellaisia asioita joita siinä ei olisi tarvinnut olla, mutta oli kuitenkin. Toiminnallisesti elokuva on parasta MCU:ta sitten Endgamen ja huumorissa parasta sitten Guardians of the Galaxy vol 2:n. Hugh Jackman varastaa shown jokaisessa kohtauksessa jossa esiintyy ja tarina on kokonaisuutena mahtavasti koottu road trip & buddy cop leffa yhdessä. Verta ei säästellä, asiasta kuin asiasta vedetään vitsiä ja vaikka jokunen kohtaus hieman laahaakin alussa, niin tämä on ehdottomasti vuoden parhaita elokuvia ja täysin katsomisen arvoinen.

+ Hugh Jackman = Wolverine

+ Verinen toiminta

+ Erinomainen huumori

+ Tuttuja Marvel hahmoja

+ Rytmi

- Ne hahmot joita ei sitten ollutkaan mukana

- Alustus ennen Wolverinea

Arvosana: 9,1

Mestariteos

Saw sarjassa palataan ajassa taaksepäin ja annetaan sarjan päähahmolle, Tobin Bellin esittämälle John Kramerille enemmän tilaa kuin yhdessäkään aiemmassa elokuvassa. Ja se toimii erittäin hyvin.

Pelataanpa peliä

Aluksi elokuva etenee varsin hitaasti sarjan tasolla. Siinä missä aiemmat elokuvat ovat todella nopeasti hypänneet itse peliin, otaa Saw kymppi oman aikansa ennenkuin mitään kauhua tai raakuutta tulee mukaan kuvioihin. Sarjan isossa kokonaisuudessa Saw X sijoittuu aikaan sarjan alkuvaiheilla, ensimmäisen ja toisen elokuvan aikaan ja se on myös tasollisesti lähempänä näitä kahta, sarjan parhaita elokuvia. Tarinallisesti toimii erittäin hyvin ja onnistuu olemaan samalla tavalla älykäs ja tiivis kokonaisuus kuin aiemminkin, vaikka se onkin samalla aikaa myös todella irrallinen muista elokuvista, sillä Saw X voi toimia aika hyvin myös täysin itsenäisesti, vaikka siinä onkin tuttuja hahmoja ja tiettyjä kuvioita jotka ovat sidoksissa muihin elokuviin. Koska elokuva on ilmestynyt jo jonkin aikaa aiemman elokuvan jälkeen, ei tämä ole niin tiiviisti kiinni muissa elokuvissa.

Tyylillisesti Saw X on raaka raaimmasta päästä sillä verta ja hurmetta ei pelissä säästellä ollenkaan. Mukana on aika nerokkaita kidutuslaitteita yhdistettynä opetuksiin jotka sitoutuvat hienosti tarinaan. Juonellisesti havaitsi itse ainakin yhden juoniaukon kokonaisuudessa, mutta pääasiassa elokuva on rakennettu hienosti ja toimivasti, juuri siten että vaikuttaa vielä lopuksi erittäin hyvin kerrotulta kokonaisuudelta todella Saw'lle uskollisilla ideoilla ja toteutuksilla. Koska Tobin Bell saa tässä elokuvassa enemmän tilaa kuin sitten Saw II:n onnistuu Saw X erinomaisesti runsaasti sisältöä irti juurikin hänen esittämästään John Kramerista, itsestään Jigsaw'sta.

Kohti kuolemaa

Tarinan alussa syöpää sairastava Kramer käy lääkärissä ja tukiryhmässä sekä valmistaa oman testamenttinsa kun kuolema on enää kuukausien päässä. Elokuvasarjan katsoneet tietänyt kuitenkin miten hänen tarinansa lopulta päättyy, mutta tapa jolla elokuva lopulta rakentuu ja toimii, onnistuu tarjoamaan siitäkin huolimatta erinomaisen tarinallisen kokonaisuuden. Kun Kramer sitten saa vinkin eräästä mahdollisuudesta, joka voisi pelastaa hänet, tarttuu hän siihen. Metodi joka on parantanut monia syöpää sairastaneita ja joka kokeellisuutensa vuoksi ei ole sallittua Amerikassa, on Kramerin viimeinen mahdollisuus. Mukavan lääkärin, Cecilia Pedersonin ryhmä auttaa Kramerin läpi prosessin mitä mukavimmalla tavalla, kunnes Kramer sitten saa selville, että koko juttu on yksi iso huijaus. Tästä alkaakin sitten se peli, jossa Jigsaw astuu puikkoihin ja kaikki tässä huijauksessa mukana olleet, ovat pelaajia, kun he saavat mahdollisuuden sovittaa syntinsä.

Koko asetelmassa jossa huijarin kohteeksi osuu kaikista ihmisistä se kaikista älykkäin ja vaarallisin on todella hyvää viihdettä. Saw sarjassa väärintekijät kohtaavat monesti omat syntinsä erittäin nerokkailla tavoilla. Koska jokaisessa pelissä on selvät säännöt joita täytyy todella tarkkaan kuunnella, on Saw X sellainen elokuva, jota katsoo todella tarkasti ja kuuntelee todella tarkasti. Kun se brutaali puoli kokonaisuutta alkaa etenemään, se alkaa etenemään vauhdilla ja silloin elokuva on ehdottomasti parhaimmillaan. Ensimmäinen puoli tuntia elokuvasta on aika hidasta seurattavaa, mutta siinä on tarpeeksi sellaisia asioita, jotka pitävät sen todella hyvänä. Tobin Bell on täydellinen roolissaan ja ilman häntä, olisi alkuosa elokuvaa todella tylsää katseltavaa, mutta kun tietää hänen roolihahmonsa, niin tietää myös sen, että lopussa saattaa olla luvassa melkoisia käänteitä tai yllätyksiä. Tietysti mukana on myös jokunen vähän tarpeetonkin pätkä joissa toistetaan yhtä tiettyä juonikuviota liiankin kanssa, mutta isona kokonaisuutena elokuvassa ei merkittäviä heikkouksia ole.

Pelimestaria ei kukisteta hänen omassa pelissään

Jigsaw on nerokas mies ja se tulee tämän todella hyvin selville elokuvan aikana. Varsinkin loppupuolella elokuvassa on hieman samaa fiilistä, mitä Saw II:ssa, mikä on omiaan korostamaan sitä, miten nerokas pelimestari Jigsaw onkaan. John Kramer on ulkoisesti heikko vanha mies, mutta mieleltään hän on terävämpi kuin giglisaha ja hän on ottanut suunnitelmissaan aivan kaiken huomioon. Tavallan tai toisella, suunnitelma toimii eivätkä edes älykkäät pelaajat, jotka tietävät Jigsaw'n ja hänen metodinsa pysty kukistamaan häntä hänen omassa pelissään, koska vaikka he kuinka luulisivat tuntevansa Jigsaw'n, eivät he häntä tunne.

Tällä kertaa pelaajien joukossa on astetta älykkäämpikin pelaaja, joka osaa hyödyntää ympäristöään ja osaa pelata peliä. Kyllähän sellaisia on ajoittain sarjassa tullut vastaan, mutta lähestulkoon aina ne fiksuimmatkin ihmiset eivät vain tunnu tajuavan niitä pieniä yksityiskohtia joko Jigsaw'n puheessa, tai suoraan hänen luomuksissaan. Tässäkin elokuvassa käy todella selväksi se, että jokainen peli on voitettavissa kun John Kramer on ne luonut ja se on ihmisen omasta selviytymisvaistosta kiinni.

Koko sarjan tasolla Saw X on ehdottomasti kärkijoukossa. Sanoisin että tämä saattaisi hyvinkin olla se kolmanneksi paras elokuva sarjassa, häviten ainoastaan kahdelle ensimmäiselle elokuvalle. Saw X on tyylillisesti toteutettu erittäin hyvin, rytmitetty toimivasti ja se antaa enemmän tilaa Tobin Bellille, jonka hahmosta on sarjan aikana opittu aina vähän enemmän. Nyt tilanne on enemmänkin siinä että hahmosta on tiedetään jo lähemmäs kaikki oleellinen ja sitä käytetään vain hyödyksi. Monella tavalla Saw X on sellainen elokuva, joka toimii erinomaisesti vaikkapa ensimmäiseksi katsottuna Saw'na, mutta joka toimii parhaiten, kolmanneksi tai toiseksi katsottuna. 

Kokonaisuus 

Saw X on mahtava elokuva juonellisesti ja tyylillisesti. Tarina toimii erittäin hyvin ja antaa Tobin Bellin John Kramerille / Jigsawlle enemmän tilaa loistaa. Tässä elokuvassa on läsnä aivan kaikki, mitä tämän sarjan elokuvalta odottaa ja se on kaikki rakennettu todella tiiviiksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi, yhdeksi sarjan parhaaksi elokuvaksi. Hurmetta riittää, älykkäitä juonikuvioita rittää ja verkkaisesta aloituksestaan huolimatta, tai osittain siitä johtuen, elokuva ottaa aikansa ja antaa katsojallekin tilaaa todella päästä kiinni kokonaisuuteen, ennenkuin elokuva tarjoaa sitä, mitä siltä oitis odottaa.

Saw X voi hyvinkin olla sarjan viimeinen elokuva, ainakin Tobin Bellin kanssa ja se on kuin kokoelma monia sarjan parhaita palasia. Ehdottomasti yksi vuoden 2023 parhaita elokuvia ja myös oman sarjansa parhaita.

+ John Kramer / Jigsaw ja Tobin Bellin roolisuoritus

+ Juoni käänteineen

+ Hurmeinen tyyli peleineen

- Tietyt tarinaratkaisut ja eräskin juoniaukko

Arvosana: 9,0

Mestariteos