keskiviikko, 2. syyskuu 2020

Tenet

Christopher Nolanin elokuvien kanssa on yleensä sellaisia tiettyjä odotuksia, joita pari viimeisintä eivät ole täyttäneet. Tenet tuntuu alusta asti hyvin tutulta, tyylillisesti ja samoin aivan lopussa. Tämä on sitä tuttua tasoa.

 

 

 

 

Elokuva alkaa toiminnallisella osuudella eikä mitään oikeastaan kerrota suoraan, vaan kaikki avautuu pikkuhiljaa toiminnan lomassa ja kohtaus selittää itseään auki edetessään. Siinä ohessa tutuksi tulee varsinkin elokuvan protagonisti (John David Washington). Tarinan edetessä kuvioihin astuu myös tarinan monimutkaisuutta ajoittain auki selittävä Neil (Robert Pattinson). Tämä on hyvin tarpeellista sillä siinä vaiheessa kun päähenkilö alkaa todella oppia millaisilla säännöillä tarinassa pelataan, niin kaikki muuttuu hyvin monimutkaiseksi. Mukaan kuuluu paljon teoreettista fysiikkaa, varsinkin teoriaa entropiasta ja inversiosta, joista tuleekin Tenetin tärkeimmät rakennuspalikat. Tämän elokuvan tapauksessa juonta ei paljoa parane avata, koska se on parempi vain itse kokea, jotta siihen pääsee kunnolla kärryille ja sen monipuolisuuden todella tajuaa. Tarinallisesti elokuva tuntuu vähän turhan pitkältä ja siinä on muutamia aika laahaavalta tuntuvia ja tarpeettoman pitkäksi venytettyjä kohtauksia, mutta samalla aikaa mukana on paljon sellaisia hetkiä joissa on todella hyvä vähän jarruttaa ja rikastaa tarinaa, varsinkin kun aivan lopussa kaikki palaset vain loksahtelevat paikoilleen. Mikäli katsoja on seurannut elokuvaa. Inceptionin tapaan Tenet on sellainen elokuva jonka näkee eri tavalla kun sen katsoo toisen kerran. Silloin osaa kiinnittää huomiota moniin tärkeisiin yksityiskohtiin.


Tenetiä on pariin otteeseen kuvattu erinomaiseksi toiminta elokuvaksi ja elokuvassa mukana ollut Michael Caine (Nolanin vakionäyttelijä) kuvailikin sitä parhaaksi toimintaelokuvaksi koskaan, mitä se ei todellakaan ole. Toiminnallisessa mielessä elokuva toimii parhaiten ympäristöllisesti. Maailmassa kaikki toimii parhaiten kun mennään inversiosäännöillä, sillä lähemmässä toiminnassa niitä ei ole käytetty kunnolla. Aseen nappaaminen ilmasta, luotien vetäminen takaisin ja kaikki muu käänteinen tavara on näyttävää, mutta sitä ei ole käytetty erityisen hyvin mitä tulee nyrkkitappeluihin tai ammuskeluihin. Tuntuu että Tenet ei ole niin paljoa toimintaelokuva, että näitä sääntöjä käytettäisiin kunnolla. Kyseessä on enemmänkin toimintamausteinen trilleri jossa taistelua on käytetty hyvin säännöstellysti. Kyllä elokuvassa on mukana muutamia todella näyttäviä toimintakohtauksiakin, mutta lähitaistelussa ne ovat helposti aika räpellystä ja ammuskeluissa aika mitäänsanomatonta. Liikkeesä ja ympäristöissä kaikki toimii paremmin. Jännitteen suhteen kaikessa on paljon tiiviimpi ote ja se korostaa entisestään tarinaa ja sen teemoja.


Näyttelijäsuoritukset ovat valtaosan ajasta melko perushyviä, vaikkakin mukaan on saatu monta erittäin hyvääkin suoritusta. John David Washington on perustylsä päähenkilö joka ei oikein missään kohtaa erityisemmin nappaa eikä anna näyttelijästä kovinkaan positiivista kuvaa. Hänen roolinsa olisi voinut vetää lähemmäs kuka tahansa. Sen sijaan Robert Pattinson vetää yllätyshyvän roolin toimien yhtä aikaa selittäjänä mutta myös sinä luotettavana kakkosmiehenä joka osaa näyttää tyylikkäältä kun tarve vaatii mutta toisaalta osaa myös ottaa toiminnallisemmankin otteen. Itse tekisin niinkin hurjan vertauksen että Robert Pattinson on Tenetissä se, mitä Joseph Gorgon-Levitt oli Inceptionissa. Huomattavasti päähenkilö parempi hahmo. Erinomaisena lisäyksenä pakettiin kuuluu myös iskujoukkokomentaja Ives, jonka roolissa Aaron Taylor-Johnson, erittäin hyvä lisäys. Toisena isona tarinallisena kivijalkana oleva Elizabeth Debicki on kokonaisuudessaan samalla tavalla hyvä, mitä hän oli Night Manager minisarjassa. Protagonistin lisäyksi ehkä heikoin osa kokonaisuutta on pääpahista esittävä Kenneth Branaught joka vaikuttaa niin kliseisen tylsältä. Edes ollessaan uhkaava, hän ei vain tunnu kovin uskottavalta tai toimivalta.


Kokonaisuutena Tenet on ehdottomasti katsomisenarvoinen toimintatrilleri. Sen omat ideat toimivat todella hyvin ja luovat tiiviin kokonaisuuden muutamine erinomaisine tulkinnanvaraisuuksineen. Näillä säännöillä saisi aikaan melko hyvän toimintaelokuvan. Tenetin suurimmat heikkoudet ovat jaksotuksessa ja ajoittaisessa hitaudessa, muutamat hahmot eivät myöskään auta, vaikkakin mukana on myös monta erinomaista. Tenet ei ole mikään toimintaelokuvien uusi standarti, se on hyvä elokuva, mutta ei läheskään niin hyvä mitä monet tuntuvat väittävän.

 

+ Elokuvan omat säännöt ja säädöt

+ Teemat ja tunnelma

+ Toiminnan liike ja ympäristövaikutus

 

- Paikoin todella hidas

- Heikko pääpahis (ja mitäänsanomaton päähenkilö)

- Lähitaistelu

 

Arvosana: 7,6

 

Erityinen

perjantai, 22. toukokuu 2020

Justice League Dark: Apokolips War

JL%20Dark%202.jpg

Yksi synkimpiä DC elokuvia koskaan

 

 

Apokolipsin Sota vie jälleen Oikeuden Puolustajien tarinan erääseen päätepisteeseen jossa panokset ovat kovempia kuin koskaan, kaikki ovat uhrattavissa ja DC pääsee lähemmäs Infinity Waria kuin koskaan aiemmin, mutta animaationa.

 

 

 

Aika selvää on että DC:n elokuvauniversumi ei ole mitään verrattuna Marvelin omaan, joka on niin monilla tavoilla osoittanut todellisen voimansa. Siinä missä MCU:n tuotannosta Doctor Strange in the Multiverse of Madness on helposti yksi omia odotetuimpia elokuvia koskaan, ei DC:n puolella ole mitään mikä pystyisi kilpailemaan sen kanssa. Tämäkin elokuva oli täysin hetken mielijohteesta katsottu, kun sen olisi tarkoitus olla jatko-osa Justice League Dark elokuvalle, mutta sepä on myös jatkoa Justice League Warille.

Tarinallisesti kaikki jatkuu siitä mihin Justice League Dark jäi ja tälläkin kertaa aika selvässä pääroolissa on niiden ilmeisimpien sankarien sijaan John Constantine, joka elokuvan aikana tuntuu monesti hyvin samankaltaiselta kuin tohtori Outo, mutta kuitenkin omanlaisellaan vivahteella. Tietysti tarinassa Teräsmies on isossa roolissa, eivätkä Lepakkomies ja monet muutkaan jää kauas, vaikkakin myös uudemman linjan sankarit kuten Damian Wayne ja Raven pääsevät isoon osaan kokonaisuutta. Tarina itsessään keskittyy aikaan Darkseidia vastaan käydyn sodan jälkeen, jonka Oikeuden Puolustajat häviävät todella pahasti. Monet kuolevat, mutta roistolla on monia kohtaan suunnitelmia. Teräsmies päätyy heikommaksi kuin aikoihin, Raven alkaa kuihtua mieleltään enemmän ja enemmän, Damian vetäytyy omiin oloihinsa ja Constantinen rappio on syyllisyyden ja viinan sekoitus. Mutta kaikki ei kuitenkaan ole vielä ohi...


Animaatiojäljeltään kyseessä on todella hienon näköinen elokuva jossa on samanlainen vahva tyyli kuin vaikkapa Batman: Hushissa tai missä hyvänsä aiemmin ilmestyneessä sarjan elokuvassa. Taistelua on hienon näköistä, tunnelma on erityisen vahva ja tyylillisesti kokonaisuus toimii. Elokuva on hyvin väkivaltainen sillä monet tutut hahmot kokevat rajun kohtalon kun he kuollessaan voivat silpoutua vaikka kuinka pahasti. Tämän elokuvan tarinallisen kokonaisuuden edessä MCU:n Infinity War vaikuttaa aika kesyltä.

Tietyllä tavalla on vähän typerää miten ylivoimaisiksi monet on tehty, mutta samalla aikaa on myös hieno tasoitus, miten helposti he voivat silti kuolla ja miten tietyt voimat voivat haastaa jopa ne tehokkaimmat taistelijat. Tarinallisessa mielessä kokonaisuus on kuitenkin todella onnistunut ja painokkuudessaan näin hurjaa settiä ei ole tainnut olla Flashpoint Paradoxin, vaikkakin tämä aikuinen ja väkivaltainen tyyli onkin jo pitkään ollut osa tätä animaatiouniversumia. Se kuitenkin toimii ja osoittaa että Justice League on kasvanut faniensa mukana ja kehittynyt. Monesti kuitenkin tuntuu että monet elokuvan tilanteet ovat todella pakotettuja ja Darkseid ei vain ole kovinkaan hyvin tehty pääroisto, vaan edelleen tuntuu huonolta Thanos versiolta, vaikka voimiltaan onkin mahtavampi.


Kokonaisuutena elokuvassa on heikkoutensa, mutta iso kokonaisuus on todella hyvin rakennettu, yllätyksiä täynnä ja loppuu todella hienosti. Lisäksi tämän kanssa on todettava että kyllähän DC universu toimii myös silloin, kun Batman ei ole kaiken keskipisteenä.

 

+ Väkivaltainen ja aikuinen tyyli

+ Erinomainen animaatiojälki

+ Hyvä tarinakokonaisuus ja yllättävyys

 

- Monet hahmot saavat joko liian paljon tai liian vähän tilaa

- Muutamat aika pakotetun oloiset hetket

 

Arvosana: 8,7


Fantastinen

maanantai, 30. maaliskuu 2020

Star Wars IX: Rise of the Skywalker - Tähtien Sota 9: Skywalkerin Nousu

Itse sanoisin että todellinen Star Wars saaga päättyi Jedin Paluuseen ja tämä trilogia on keskivertoa fanifiktiota joka toistaa aiempien elokuvien ideoita muutamin omin jutuin. Rise of the Skywalker on tämän trilogian päätös ja parempi sellainen mitä odotin sen olevan.

 

 

 

Star Wars elokuvat toimivat tyylinsä ja mytologiansa vuoksi erittäin hyvin ja ovat siksi tunnelmaltaan useimmiten erinomaisia. Myös ne heikoimmat Star Wars elokuvat ovat ihan katsottavissa. Sanoisin että tämä viimeisin trilogia ja Solo ovat helposti koko sarjan heikoimmat elokuva, jopa heikompia kuin Kloonien Hyökkäys, joka oli pitkän aikaa se selvästi huonoin Star Wars. Mutta näiden elokuvan tapauksessa syy on osittain eri sillä yhteistä on se heikko pääroisto Kylo Ren / Count Dooku mutta muutoin syyt ovat eri. Siinä missä Kloonien hyökkäyksessä heikot roolisuoritukset (kuten Hayden Christensen) olivat iso osa miksi se elokuva ei toiminut niin näissä uusissa on monta todella hyvää suoritusta aina Daisy Ridleyn Reystä alkaen. Tosin siinä missä Kloonien Hyökkäyksessä Ewan McGregor oli ylivoimaisesti se kantavin voima, on myös näissä elokuvissa muutama jotka eivät ole kovinkaan hyviä.

Tarinallisesti elokuva jatkaa kahden aiemman elokuvan enemmän tai vähemmän sekavaa pakettia johon kuuluu paljon vanhojen ideoiden uudelleenlämmitystä ja hyvin vähän oikeasti omia juttuja. Tuntuu todella usein että elokuvan kanssa on vain otettu vanhat jutut (kuten vanha pääroisto) uudestaan mukaan mutta tehty vain kovemmaksi ja lisätty muutenkin tuhovoimaa täysin yliampuvasti. Vaikka elokuva onkin todella näyttävä, niin se tuntuu monesti siltä että ainoa syy on vain nostaa kaikki aiempi uuteen potenssiin. Ennalta-arvattava loppuhuipennus on ehdottomasti todella näyttävä, vaikka siinä onkin pyritty vain retostelemaan määrällä ja tuhovoimalla.

Isossa osassa ovat edelleen kärkikolmikon Rey (Daisy Ridley), Finn (John Boyega) ja Poe (Oscar Isaac) joista kaksi Ridley on todella hyvä ja Isaac todella huono. Todella isoon ja ratkaisevaan rooliin asettuu myös Kylo Ren (Adam Driver) joka on helposti paras tässä elokuvassa, sillä tähän mennessä hän on tuntunut vain kiukuttelevalta kakaralta. Tällä kertaa hän on enemmänkin kuin aave, joka jäijyy joka nurkan takana. Valtaosa muista sivuosan hahmoista on ihan ok, mutta ei kovinkaan selvästi esiin nousevia, paitsi uusista Babu Frink ja Richard E Grantin kenraali Pryde. Vanhoista puolestaan loistaa C-3PO (Anthony Daniels) joka onnistuu olemaan paikoin todella hauska.

Se mikä itseäni tavallaan ärsyttää on se, että R2 on suomennettu Artoo ja 3PO Treepio, tuo mieleen ne vanhat kirjat jotka ovat varmaan suomentanut joku joka ei tiedä Star Warsista juuri mitään. Sitten on iso liuta näitä kohtauksia joissa järki katoaa täysin tai joissa todella venytetään sitä uskottavuuden rajaa. Vastapainona on sentään paljon hyvin tehtyjä ja mielekkäitä hetkiä joissa monet trilogian heikkoudet enemmän tai vähemmän silotellaan. Kahteen aiempaan verrattuna huumori on selvästi paremmin jaksotettua ja järkevää eivätkä toimintakohtauksetkaan ole niin huonoja tai harvassa. Eihän se paljoa ole, mutta kyllä tämä on oman trilogiansa paras elokuva.

_________________________________________________________________________________

Spoileriterritorialla voidaankin sitten puhua siitä mikä oikeasti juonessa ärsyttää, nimittäin tämä toisto. Kyllähän sillä saadaan tarinaan eeppinen päätös jossa kaikki aiemmat jedit aina Obi-Wan Kenobista ja Anakin Skywalkerista Qui Gon Jinniin ja Ashoka Tanoon asti tukevat Reytä loppuhuipennuksessa. Mutta siitäkin huolimatta on jotenkin laiskaa että jo kertaalleen nujerrettu Palpatine pitää vielä vääntää mukaan. Miksi oli niin vaikeaa luoda oikeasti uusi sith lordi joka olisi sitten puolestaan kanavoinut Palpatinen, Darth Maulin, Vaderin, Dookun ja vaikka Banen elinvoimaa itseensä. Sen sijaan tällä Palpatine käänteellä vain heikennetään sitä painoarvoa mitä Jedin Paluulla oli.

Tämän trilogian kokonaisuus tuntuu juurikin siltä että siinä yritetään vain käyttää samoja ideoita mitä aiemmat elokuvat ovat käyttäneet, mutta lopputulos ei vain ole niin toimiva sillä monet tilanteet tuntuvat saman toistolta. Tietyissä tilanteissa, kuten viimeinen hetki jossa Rey seisoo sillä paikalla missä Luke kauan sitten, se toimii. Mutta monessa tilanteessa se ei toimi vaan saa tarinan tuntumaan todella mielikuvituksettomalta.

_________________________________________________________________________________

Kokonaisuutena Star Wars IX on hyvä Star Wars elokuva joka saattaa kestää aikaa paremmin kuin pari aiempaa, sillä Last Jedin kanssa ensivaikutelma oli ok, mutta sitä on selvästi alkanut vihaamaan näennäisesti hauskojen kohtien, suht typerän juonenkuljetuksen ja pitkäveteisyyden vuoksi. Kyllä tämäkin on vähän liian pitkä elokuva omaksi parhaakseen, mutta huomattavasti hauskempi ja kokonaisemman tuntuinen.

 

+ Daisy Ridley

+ Star Wars tunnelma

+ Hyvin jaksotettu huumori

 

- Mielikuvitukseton ja yliampuva loppuhuipennus

- Vähän turhan pitkä

 

Arvosana: 5,3

 

Välimallia

torstai, 16. tammikuu 2020

Joker - Vitsailija

Joaquim Phoenixin tuleva Oscar palkinto suoritus on häiritsevän todentuntuinen, kipeä, häiriintynyt ja realistinen versio siitä, miten Jokeri syntyisi täysin todellisista lähtökohdista ilman mitään yliluonnollista. Psykologinen ja väkivaltainen tarina on monella tavalla kipeän todellinen, mikä tekee siitä juuri siksi niin puhuttelevan.

 

 

Kirjoitettu viimevuoden puolella, mutta jäi julkaisematta

 

Arthur Fleck (Phoenix) on epäonnistunut koomikko, masentunut ja kärsivä mies ja vaikeista lähtökohdista peräisin oleva mielisairas ihminen joka on yhden tönäisyn päässä psykoosista. Hänen työnsä ei tarjoa tyydytysä, hänen äitinsä tarvitsee jatkuvaa hoitoa ja yhteiskunta potkii päähän. Tätä ei auta Arthurin vaiva joka saa hänet holtittomasti nauramaan hänen stressaantuessaan. Arthurin sisällä kytevä psykopaatti, yhteiskunnan rappioituminen  ajaa lopulta traumatisoituneen miehen reunan yli ja hakemaan kostoa ja osansa ansaitsevat niin talk show isäntä Murray Franklin (Robert DeNiro) kuin itse Thomas Wayne (Brett Cullen).

Iso osa elokuvan todellista vetovoimaa on sen kipeän realistinen asetelma. Arthurin ongelmat ova todellisia ja elokuva rakentuu niin hyvin että se maalaa erittäin hyvän ja todenmukaisen version siitä, miten kaikki tälläinen todella voisikaan muotoutua. Se myös rakentaa monenlaisia mahdollisuuksia siitä, mitä elokuvan tarina todellisuudessa onkaan. Onko Arthur oikeasti Jokeri, vai vain psykoottinen mies joka luulee olevansa Jokeri. Tarina ei kerro vaan jättää sen katsojan tulkittavaksi. Tietysti elokuvan menestyksen myötä Arthur Fleck todennäköisesti on Jokerversen Jokeri ja jatko-osa taitanee tehdä Jokerversen version Lepakkomiehestä, vieläpä paljon realistisemmin mitä Christopher Nolanin trilogia.

Joker toimii niin hyvin koska ei yritä olla vain sarjakuvaelokuva ja Jokerin syntytarina vaan se käyttää tätä mahdollisuutta kertoakseen oikean tarinan oikeilla asioilla joita ihmiset saattavat käsitellä joka ainut päivä. Tämä on myös yksi syy miksi elokuvasta on maalattu paljon pahempi mitä se oikeasti onkaan. Kyllähän tämä on väkivaltainen elokuva, mutta lähdemateriaalin pohjalta se olisi voinut olla paljon pahempikin.

Itse olen sitä mieltä että yksi mies olisi parempi näyttelemään Jokeria kuin kukaan muu, itse Willem Dafoe. Joaquim Phoenix ei olisi ollut oma valintani kovinkaan äkkiä (kun en erityisemmin pidä hänen näyttelemisestään) sillä niin paljon parempiakin vaihtoehtoja olisi ollut. Mutta Phoenix tekee kuitenkin tässä elokuvassa parhaan roolisuorituksensa mitä on koskaan tehnyt ja tulee koskaan tekemään. Hänen suorituksessaan on mukana sitä lämminhenkistä miestä joka on kuitenkin pahasti masentunut ja rikkinäinen. Hän saa elokuvassa kunnolla selkäänsä, kärsii, itkee ja kokee kovia, kunnes sitten lopullisesti napsahtaa ja tuo mukanaan sen psykopaattisemman version itsestään joka purkaa pahan olonsa väkivallalla, koska mikään muu ei vain toimi. Tämä kokonaisuus on roolisuoritus josta tulee parhaan miespääosan Oscar pysti.

Muut elokuvassa mukana olevat ovat lähinnä kivoja lisiä ilman mitään kovinkaan kummoista. Robert DeNiro toimii oikein hyvin elokuva "pääpahiksena" (Arthurin mielessä) ja Zazie Beetz on erittäin hyvä Arthurin ihastuksen kohteena. Brett Cullen tosin on aivan väärä valinta Thomas Wayneksi sillä hänestä puuttuu kaikki se mitä Thomas Waynen kaltainen hahmo tarvitsisi. Muutenkin Wayne on elokuvan kakkospahiksena aika heikko esitys sillä hän tuntuu olevan vain yksi tylsä pohatta hahmo ilman mitään sisältöä. Vain nimi tuo mukanaan jotakin sisältöä.

Kokonaisuutena Joker on yksi tälläinen elokuva joka on ihan katsomisen arvoinen jos arvostaa psykologisia elokuva, tai sitten jos haluaa nähdä Jokerin oman elokuvan. Itse en vieläkään miellä tätä versiota sellaiseksi millainen Joker todellisuudessa on, mutta kyllähän tämä on yksi versio hahmosta jolla on monet kasvot. Kaipa tämä on yksi versio jonka Jokeri kertoisi itsestään. Kyllä Heath Ledger edelleen on se paras Jokeri.

 

+ Psykologinen ote

+ Todenmukaisuus

+ Tyylitelty väkivaltaisuus

+ Monitulkintainen

 

- Joaquin Phoenix Willem Dafoen sijaan

- Thomas Wayne on ontto hahmo

- Paikoin pitkäveteinen

 

Arvosana: 7,0

 

Loistava

torstai, 7. marraskuu 2019

Doctor Sleep - Tohtori Uni

Stephen King kirjoihin ja novelleihin pohjautuvissa elokuvissa on usein sellainen tietty ote, eikä Hohdon tarinaa jatkava Tohtori Uni ole siinä suhteessa mitenkään erilainen. Se on King tarina ja erittäin tunnelmallinen sellainen.

 

 

 

Dan Torrance (Ewan McGregor) on lapsuutensa traumojen arpeuttama mies. Itseään paetessaan, hän päätyy lopulta työhön, jossa hänen erityisen lahjansa osoittautuvat todella hyödyllisiksi. Samaan pahaenteinen joukko, kärjessä Hattu-Rose (Rebecca Ferguson) väijyy lapsia joissa "höyry" on vahvimmillaan ja eräs jossa se todella on vahvimmillaan on Abra, joka Danin tavoin, "hohtaa".

Kingille tyypilliseen tapaan tarina tekee monta käännöstä, ennenkuin se alkaa todella etenemään ja muuttuu todella hyväksi. Päätarinassa on usein muutama sivutarina ja vaikka elokuva onkin reilusti yli kaksi tuntia, niin joutuu monin paikoin karsimaan tiettyjä kuvioita. Siitäkin huolimatta tarina kerrotaan todella hyvin ja vaikka se ajoittain onkin vähän laahaavampaa sorttia, niin se mikä todella kannattelee sitä, on se erityisen vahva tunnelma.

Kingin tarinoissa tunnelma on usein niitä parhaita osuuksia ja juurikin niistä syistä, kuin tässäkin tapauksessa. Monesti todella arkipäiväisiltä tuntuvista asioita osataan tehdä erittäin tärkeitä osia isoon kokonaisuuteen ja hyvinkin synkät puolet voivat nopeasti nostaa päätään.


Doctor Sleep ei ole halpaa säikyttely, sillä monesti myös sellaiset varsin psykologisemmat kauhupuolet nousevat isoon osaan ja se on juurikin niitä syitä miksi elokuva toimii niin hyvin. Toinen syy on siinä, että kauhu ei ole ainoa mikä elokuvaa kannattelee. Kuten It kaksikossa, myös Doctor Sleepissä on niitä arkipäiväisempiäkin asioita ja monia sellaisia puolia jotka eivät juuri ole kauhua nähneetkään. Se miten kokonaisuus on jaksotettu on erittäin tärkeää ja tässä elokuvassa jaksotus on kunnossa.

Tarinaa enempää avaamatta, monesti on erittäin upeaa se miten yllättävästi kauhua osataan käyttää. Kun kummallakin puolella on yliluonnollisia ominaisuuksia, niin tilanteet voivat mennä vaikka miten ja se vain korostaa sitä, miten kiinnostava elokuva Doctor Sleep on.


Tietysti esiin on syytä nostaa se, miten vahvasti tämän on jatkoa Hohdolle. Jack Nicholsonin tähdittämän elokuva ei ollut kirjalle kovinkaan uskollinen, eikä se muutenkaan ole niitä parhaita King filmatisointeja, eikä omasta mielestäni eritysien pelottava elokuva muutenkaan. Doctor Sleep on aivan toista maata, se on todella hyvä kauhuelokuva ja erinomainen jatko-osa Shinningille, joka myös korjailee edeltäjänsä virheitä. Mutta tämä toimii erittäin hyvin omana kokonaisuutenaa joten edeltävää elokuvaa ei tarvitse nähdä, mutta kyllä tästä enemmän saa irti, jos se on tullut katsottua.

Roolisuorituksissa on monta erittäin hyvää mutta kyllä elokuvan kaksi kantavaa voimaa ovat Ewan McGregor ja Rebecca Ferguson joista kumpikin tekee erinomaisen ja vahvan suorituksen joissa näkyvät niin monet puolet aina epätoivosta alkaen ja varsinkin niissä synkemmissä kumpikin hahmo toimii todella hyvin, oli sitten antavana tai ottavana osapuolena.

Lopetus on vähän niin ja näin, siitä tuntuu jäävän puuttumaan jotakin ja tuntuu että monet asiat jäävät kesken tai että tietyt tilanteet ratkeavan turhan nopeasti tai helposti. Itse en ole kirjaa lukenut joten vaikea sanoa että onko elokuva kuinka uskollinen, mutta monin paikoin se tuntuu siltä että se pyrkisi olemaan omanlaisensa paketti, koska se sopii jatko-osaksi elokuvalle, joka ei ole niin uskollinen kirjalle.


Kokonaisuutena Tohtori Uni on erittäin hyvä kauhuelokuva, varsinkin tunnelmallisesti. Se ei tyydy pelkkään halpaan säikyttelyyn ja koviin ääniin vaan paljon tunnelmallisimpiin hetkiin ja monesti pelkkä sydämmenlyöntiääni voi olla se mikä riittää luomaan tiettyä vahvaa ilmapiiriä. King elokuvien ystävien kannattaa ehdottomasti pitää tämä mielessä.

 

+ Ewan McGregor ja Rebecca Ferguson

+ Jaksotus

+ Tunnelma

 

- Ajoittain laahaava

- Lopetus

 

Arvosana: 7,8

 

Erityinen